Tummat kasvot katosivat. Dick Gale kuuli askelten kolinaa ja kannusten
helinää. Hän meni ikkunaan ja ennätti juuri nähdä erään meksikolaisen
menevän kapakan pääovesta sisälle. Dick näki tuon meksikolaisen vain
vilahdukselta, mutta siitä huolimatta näki hän suuren mustan sombreron
heleänvärisine nauhoineen, ruumiinmukaisen lyhyen takin selän, raskaan
olalta hihnasta riippuvan pyssyn, jonka perä oli koristettu helmillä,
ja ahtaat housut, joiden lahkeitten suut olivat hyvin leveät. Kadulla
kuljeskeli muutamia miehiä, joukossa muutamia meksikolaisiakin, jotka
laiskasti nojautuivat kaivon kaidetta vasten.
"Näitkö hänet? Mihin hän meni?" virkkoi Thorne kuiskaten tultuaan Galen
luokse. "Nuo miehet tuolla, joilla on patruunavyöt, ovat juuri
meksikolaisia vallankumouksellisia."
"Luullakseni meni hän kapakan puolelle", vastasi Dick. "Hänellä oli
kivääri, mutta noilla miehillähän tuolla ulkona ei näytä olevan
ollenkaan aseita."
"Älä luule niin! Katsohan vain, Dick, tuonne! Tuo mies tuolla on vahti,
vaikka hän näyttääkin niin välinpitämättömältä. Katsohan, hänellä on
lyhyt karbiini, jonka hän on melkein piilottanut nuttunsa alle. Tuolla
kauempana polulla on toinen meksikolainen. Pelkään, että Rojas on
piirittänyt tämän talon."
"Kun me vain tietäisimme sen varmasti."
"Olen, Dick, aivan varma. Mennään eteiseen. Haluan nähdä, miltä talo
näyttää toiselta puolelta."
Gale seurasi Thornea ravintolan puolelta suureen, korkeaan eteiseen,
joka silminnähtävästi jakoi hotellin kahteen osaan, ollen avoin kadulle
päin. Muutamia huonosti valaisevia keltaisia lamppuja oli siellä
täällä. Eräs meksikolainen seisoi pääoven portailla makuuhuopa
hartioillaan. Käytävän toisesta päästä kuului kenkien kolinaa
kivilattiaa vasten. Se oli muuten kokonaan varjossa. Thorne astui
erääseen suureen huoneeseen, joka oli vielä huonommasti valaistu kuin
eteinen. Huoneessa oli pöytä täynnä sanomalehtiä, muutamia
korkeaselkäisiä tuoleja ja pari sohvaa. Silminnähtävästi oli se
jonkinlainen vierashuone.
"Mercedes on tavallisesti puhutellut minua täällä", lausui Thorne.
"Tähän aikaan saattaa hän tulla millä hetkellä hyvänsä noiden
portaitten yläpäähän, ja jos minä olen täällä, tulee hän alas.
Useimmiten on tässä huoneessa väkeä vasta vähän myöhemmin. Meidän on
koetettava päästä torille. Se on pimeän puolella ja sitäpaitsi ainoa
paikka, jonne minun on hänen kanssaan päästävä, jos nyt on mitään
mahdollisuutta päästä pakoon."
He kurkistivat torille avonaisesta ikkunasta. Siellä oli melko pimeä
eikä siellä ensin näyttänyt olevan yhtään ihmistä. Äkkiä huomasi Gale
kuitenkin polulla jonkun hitaasti astelevan tumman olennon. Vähän
kauempana oli toinen samanlainen. Nyt ei tarvittu enää suurtakaan
terävyyttä huomaamaan, että noissa henkilöissä piili jotakin
kenttävahdille ominaista salakähmäisyyttä.
Tarttuen Galen käsivarteen peräytyi Thorne ikkunasta.
"Kai sinä näit nuo miehet?" kuiskasi hän. "Asia on todella niinkuin
otaksuinkin. Rojas on piirittänyt tämän talon. Minun olisi pitänyt
viedä Mercedes pois ennen. Mutta minulla ei ollut aikaa -- eikä
tilaisuutta! Olin toimessa! Ja Mercedes on nyt täällä! Hyvä Jumala!
Dick, ajattele, onko mitään keinoa pelastaa hänet tästä ansasta!"
Gale kääntyi katsomaan, kun hänen ystävänsä meni huoneen keskelle.
Portaitten yläpäässä seisoi himmeässä valossa hento, vaippaan
kietoutunut nainen. Kun hän huomasi Thornen, laskeutui hän äänettömästi
portaita tämän luokse. Thorne kietoi käsivartensa hänen ympärilleen.
Tyttö puhui senjälkeen hänelle hiljaa ja katkonaisesti nopein, matalin
äänin. Puhe oli epäjohdonmukaista espanjan ja englannin kielen
sekoitusta, mutta Galesta kuulosti hänen äänensä sulavalta, syvältä
ja sanomattoman tunteelliselta, ääneltä, josta huokui samalla
iloa, pelkoa, intohimoa, toivoa ja rakkautta. Galeen teki se
sanoinkuvaamattoman vaikutuksen. Se lumosi hänet pannen hänet
ihmettelemään.
Thorne talutti tytön huoneen keskelle lähemmäksi lamppua, jonka alla
Gale seisoi. Tyttö oli kohottanut pienen, valkoisen kätensä pitääkseen
vähän sivulla mustaa, pitseillä koristettua vaippaa. Dick huomasi
pienen, tumman, ylpeästi pystyssä olevan pään, puoleksi kätkössä olevat
kuolonkalpeat soikeat kasvot ja kauniit, tummat silmät.
Senjälkeen esitteli Thorne heidät toisilleen.
"Mercedes -- tämä on Dick Gale, eräs vanha ystävä -- paras ystävä, mitä
minulla milloinkaan on ollut."
Mercedes veti vaipan takaraivolleen paljastaen kauniit kasvonsa, joiden
ylpeä ilme, tulisuus ja kiihkeys hämmästyttivät omituisesti Galea.
"Herra Gale -- oh! En voi sanoin kuvata iloani! Thornen ystävä!"
"Aivan niin, Mercedes; minun ystäväni ja samalla myös sinun", sanoi
Thorne nopeasti. "Tällä hetkellä tarvitsemme hänen apuaan. Rakkaani,
olemme kuulleet niin pahoja uutisia, että meidän on joka silmänräpäys
oltava varuillamme. Pappi ei tullutkaan. Hänet on kai pidätetty. Ja
kuulehan -- ole rohkea, rakas Mercedes -- Rojas on täällä!"
Tyttö huudahti heikosti, nähtävästi suunnattomasta pelosta, mikä
järkytti Galenkin hermoja, ja horjui ollen vähällä pyörtyä. Thorne otti
hänet syliinsä kehoittaen häntä käheästi olemaan rauhallinen.
"Rakkaani! Jumalan nimessä älä pyörry äläkä menetä rohkeuttasi! Muuten
olemme hukassa. Kaikki ei ole vielä mennyttä. Koetellaan ajatella
jotakin keinoa. Ole kestävä! Taistele!"
Gale näki selvästi, että Thorne oli aivan poissa suunniltaan, sillä
hän tuskin tiesi, mitä sanoi. Kalpeana ja vavisten puristi hän
Mercedestä rintaansa vasten. Tyttöraukan pelko oli tehnyt hänet aivan
neuvottomaksi, sillä se oli niin kiihkeätä ja niin täynnä peloittavaa
varmuutta häntä odottavasta kohtalosta.
Mercedes vetosi ensin espanjankielellä hänen suojelukseensa, mutta kun
Thorne pudisti päätään, jatkoi hän englanniksi:
"Rakkaani, koetan olla kestävä -- koetan taistella -- koetan olla
kuuliainen. Mutta vanno minulle Pyhän neitsyen nimessä, että jollet voi
pelastaa minua Rojaksen kynsistä, tapat minut."
"Mercedes, vannon sen", vastasi hän käheästi. "Tiedän tappavani sinut
mieluummin kuin -- Mutta älä vielä hätäile. Rojas ei voi olla varma
sinusta, sillä muuten hän ei odottaisi. Hän on tuolla sisällä. Hän on
koonnut miehensä tänne taloon ja sen ympärille. Mutta hän epäröi.
Sellainen peto kuin Rojas ei voi olla toimeton tyhjän vuoksi.
Luullakseni on meillä vielä joitakin keinoja. Eiköhän Dick voi keksiä
jotakin. Kai me nyt jollakin tavoin voimme poistua täältä. Sitten hän
vie sinut jonnekin. Puhu hänelle ja näytä olevasi rohkea. Mercedes,
tämä merkitsee meille enemmän kuin rakkaus ja onni. Tässä on
kysymyksessä joko elämä tahi kuolema."
Mercedes tyyntyi saaden vähitellen takaisin itsensä --
hillitsemiskykynsä. Nopeasti hän kääntyi, katsoi Galeen ylpein, tummin
silmin, ja lausui hänelle erittäin suloisesti ja miellyttävästi:
"Hyvä herra, olette amerikkalainen. Ette voi ymmärtää espanjalaista
verta ettekä käsittää noiden rosvojen vihaa ja julmuutta. Haluan
mieluummin kuolla kuin joutua Rojaksen käsiin. Jos hän saa minut
elävänä haltuunsa, saan noiden tuntien, noiden muutamien päivien
aikana, jotka elän, kärsiä suunnattomia tuskia, oikeaa helvetillistä
kidutusta. Jos elän pari päivää, saavat hänen julmat miehensä minut
haltuunsa, jos elän kolme, niin hänen leirinsä koirat... Herra, onko
teillä sisarta, jota te rakastatte? Auttakaa herra Thornea pelastamaan
minut. Hän on sotilas. Hän on sidottu. Hän ei saa polkea kunniaa eikä
laiminlyödä velvollisuuksiaan minun vuokseni. Ah, olettehan molemmat
kelpo ameriikkalaisia -- suuria, vahvoja ja rohkeita! Mitä merkitsee
tuo pieni, musta sekarotuinen orja Rojas teikäläisten rinnalla! Hän on
suuri raukka. Nyt en halua enää tuhlata kallista aikaa. Olen valmis ja
koetan olla rohkea."
Hän tuli Galen viereen ojentaen hänelle pienet, valkeat kätensä,
jolloin hänen silmistään hohti naisellista sielukkuutta, tulta ja
intohimoa. Galesta oli hän ihmeellinen. Hänen sydämensä alkoi sykkiä
nopeammin. Kun hän tarttui tytön pieniin käsiin ja suuteli niitä,
tuntui hänestä kuin hän olisi nuorentunut ja muuttunut uudeksi
ihmiseksi.
"Neiti", sanoi hän, "olen onnellinen saadessani ruveta palvelijaksenne.
En voi kuvitellakaan suurempaa iloa kuin teidän auttamisenne minulle
suo."
"Onko sinulla joitakin suunnitelmia?" kysyi Thorne nopeasti.
"On! Aion tehdä herra Rojaksen vaarattomaksi täksi illaksi ja ehkä
moneksi seuraavaksikin", vastasi Gale.
"Dick, miten voit sen tehdä?" kysyi Thorne hätäisesti.
"Rupean metelöimään tuolla kapakassa", vastasi Dick rehellisesti,
"jolloin saan ehkä jotakin aikaan. Hyökkään Rojaksen ja hänen joukkonsa
kimppuun. Minä näytän --"
"Herra varjelkoon, ei! Sellainen ei käy ollenkaan päinsä, Dick. Ne
puukottavat sinua!" huusi Thorne. Mutta vaikka Dickin esitys tekikin
häneen tuskallisen vaikutuksen, alkoivat hänen silmänsä kumminkin
loistaa.
"Teen sen sopivassa tilaisuudessa. Ehkä voin hämmästyttää tuon hitaan
rosvojoukon ja paeta, ennenkuin he huomaavatkaan mitä on tapahtunut...
Ja sinun on odotettava valmiina tuon ikkunan luona. Kun riita alkaa,
rientävät nuo rosvot silloin tuolta torilta luonnollisesti kapakkaan,
jolloin te voitte pujahtaa ulos ja mennä suoraan torin poikki kadulle.
Muistaakseni on tuo katu melko pimeä. Yhdyn sitten teihin, ennenkuin
olette ehtineet kauaksi."
Thorne tuijotti häneen, mutta ei virkkanut sanaakaan. Mercedes nojasi
hänen rintaansa vasten pitäen nyt pieniä valkoisia käsiään ristissä
rinnallaan ja katsoen suurin silmin Galeen tämän poistuessa huoneesta.
Eteisessä viipyi Gale sen verran, että hän ennätti vetää käsiinsä
suuret sormikkaansa, pörröttää tukkansa ja solmia kaulaliinan toisin
tavoin. Sitten hän meni ravintolaan ja kuljettuaan sen läpi pysähtyi
tarjoiluhuoneen ovelle. Hänen viisi jalkaa yksitoista tuumaa pitkä sekä
satakahdeksankymmentä naulaa painava ruumiinsa pisti enemmän silmään
siellä, ja hänen tarkoituksensa olikin kiinnittää muiden huomio
itseensä. Mutta häntä ei näyttänyt kumminkaan kukaan näkevänkään.
Pallonpelaajat hälisivät hirveästi pelatessaan ja sama kirjavasti
puettu meksikolaisjoukko nojasi haisevaan tarjoilutiskiin. Vihdoin
kiintyi Galen hapuileva katse erääseen mieheen, jonka hän otaksui
Rojakseksi. Hän tunsi tämän korkean, suuren ja koristetulla nauhalla
varustetun hatun. Meksikolaisen rosvon katse oli suunnattu toisaalle.
Hän keskusteli innokkaasti noin tusinan tahi useamman toverinsa kanssa,
joista useimmat istuivat erään pöydän ympärillä. He kuuntelivat,
puhuivat ja joivat. Miesten rinnalla ristissä olevat patruunavyöt
ilmaisivat Galelle, että he olivat meksikolaisia vallankumouksellisia.
Hän oli nimittäin aikaisemmin nähnyt samanlaiset patruunavyöt niillä
rosvoilla, jotka olivat vahdissa kadulla. Viinuri toi heille lisää
väkijuomia pöytään, jolloin johtaja kääntyi niin, että Gale näki hänen
kasvonsa ja ne olivat todellakin tuon kuuluisan rosvopäällikön,
Rojaksen, pirulliset ja ivalliset kasvot. Gale katseli häntä
uteliaasti. Rojas oli pienehkö mies, joka herätti vain huomiota
keikarimaisesti koristellulla puvullaan ja ilkeillä kasvoillaan.
Hänellä oli pitseillä koristeltu olkavyö ja tiukka, valkeanappinen
takki, pukinnahkaiset punaisella kirjaillut liivit, olkavyö ja
tavallinen vyö, jotka oli kiinnitetty toisiinsa suurella hopeasoljella.
Sama pyssy helmikoristeisine perineen riippui nytkin hihnasta hänen
olallaan ja jalokivet kimaltelivat hänen olkavyössään. Hänen korvistaan
riippuivat kultaiset korvarenkaat ja sormissa loisti useita
timanttisormuksia.
Gale tunsi rinnassaan sellaisen kiihkon, että se uhkasi voittaa hänen
kylmäverisyytensä, ja muutkin mielenliikutukset hyökkäsivät hänen
itsensähillitsemiskykyä vastaan. Näytti siltä kuin tuon rosvopäällikön
näkeminen olisi vapauttanut hänessä piilleen paholaisen. Ja olemuksensa
sisimmässä ihmetteli hän itseään tuntien olevansa omituisesti
tyytyväinen tähän outoon tunteeseen.
Hän laskeutui nuo pari porrasaskelta, jotka johtivat ovelta
tarjoiluhuoneeseen, ja hoiperteli hiukan, teeskennellen olevansa
juovuksissa. Hän horjahteli pallopöytiä vasten, töyttäsi meksikolaisia
kapakan tiskin ääressä, nauroi kuin mielipuoli ja huiskutteli
hattuaan hoiperrellen sinne ja tänne. Äkkiä kiintyi hänen huomionsa
lehmäpaimeniin, joita hän aikaisemmin oli katsellut niin suurin
mielenkiinnoin.
He olivat vielä kapakan nurkkauksessa vähän erillään toisista. Koettaen
keksiä jotakin ratkaisevaa, hoiperteli Gale heidän luokseen. Hän muisti
monet entiset onnistumattomat kokeensa tutustua lehmäpaimeniin. Jos
hänellä oli vähänkään toivoa saada apua näiltä eristäytyneiltä
seikkailijoilta, täytyi hänen tuossa tuokiossa päästä heidän kanssaan
kosketuksiin. Asettuen kursailematta noiden kahden pitkän paimenen
eteen katsoi hän suoraan heidän laihoihin, päivettyneihin kasvoihinsa.
Tuijotettuaan siten hetkisen terävästi ja kylmästi heihin hän alkoi
puhua.
"En ole juovuksissa. Teeskentelen vain saadakseni aikaan metelin. Aion
hyökätä tuon kirotun rosvopäällikön Rojaksen kimppuun. Teen sen
suojellakseni erästä tyttöä, valmistaakseni hänen rakastajalleen, joka
on ystäväni, tilaisuuden paeta hänen kanssaan. Tyttö on tässä talossa
ja Rojas on täällä viedäkseen hänet mukanaan. Kun aloitan rähinän,
koettaa ystäväni paeta rakastettunsa kanssa. Jokaista ovea ja ikkunaa
vahditaan. Aion panna toimeen sellaisen metelin, että vahdit rientävät
sisälle. Olette samaa kansallisuutta kuin minäkin. Olemme nyt Meksikon
puolella. Ihanan tytön kunnia ja elämä ovat kysymyksessä. Nyt, toverit,
katsokaa, mitä tapahtuu!"
Toisen paimenen silmät supistuivat pieniksi, luomet sulkeutuivat
muutamia kertoja ja hänen leukansa vapisi, kun sitävastoin toisen
kovapiirteisillä kasvoilla leijaili hieno hymy.
Gale poistui ja hänen intonsa kasvoi, kun hän näki noiden kahden
paimenen kuin sattumalta seuraavan häntä. Gale poikkesi hoiperrellen
syrjään, törmäsi mennessään pöytään ja potki tyhjiä tuoleja. Hän
sivuutti Rojaksen ja tämän miehet, huomaten samalla, että roisto piti
häntä silmällä huitoessaan käsillään ja puhuessaan nopeasti. Elämä
kapakassa alkoi käydä meluavammaksi. Kun Dick horjahti erästä pöytää
vasten, kaataen sen kumoon niin, että lasien sisältö valui muutamien
meksikolaisten housuille, alkoivat nämä kimakasti huudella. Hän oli
onnistunut kiinnittämään huomion itseensä, sillä melkein kaikki
katsoivat häneen. Eräs noista loukatuista miehistä, muudan pieni
ruskeankeltainen roisto, hypähti esille asettuakseen vastarintaan ja
huutaen samalla kuin mielipuoli jotakin espanjankielellä, josta Gale
ymmärsi ainoastaan sanan: "Muukalainen!" Meksikolainen polki jalkaa
heiluttaen uhkaavasti oikeata kättään. Dick nosti jalkansa potkaisten
nopeilla syrjäpotkuilla jalat miehen alta niin, että tämä kaatui
kumahtaen lattialle. Temppu suoritettiin niin nopeasti ja taitavasti,
että meksikolainen menetti kokonaan rohkeutensa uskaltamatta enää
karjua. Gale tiesi nyt ratkaisevan hetken tulleen.
Kääntyen nopeasti hyökkäsi hän Rojaksen kimppuun käyttäen vanhaa
puolustuslinjan murtamistemppuaan. Ei Rojas eivätkä hänen miehensäkään
ennättäneet liikahtaakaan. Tummakasvoisen rosvopäällikön kasvot
muuttuivat kalmankalpeiksi, hänen leukansa vapisi ja hän olisi huutanut
pelosta, jollei Galen lyönti olisi sattunut. Isku kiidätti hänet
taaksepäin miehiään vasten. Käyttäen nopeasti hyödykseen tämän
hetken suomaa etua syöksyi Gale koko raskaan ruumiinsa painolla
vallankumouksellisten pientä joukkoa vastaan niin, että miehet, pöydät
ja tuolit kaatuivat yhteen rymisevään kasaan.
Voimatta pysähtyä kaatui Galekin muiden mukana, mutta ollen ketterä
kuin kissa joutui hän kumminkin ylimmäiseksi. Kun hän nousi, tarttui
hänen voimakas kouransa Rojakseen. Hän kiskoi tuon pienen roiston
tuosta potkivasta ja huutavasta mieskasasta, pyöritteli häntä
peloittavin voimin hellittäen lopulta otteensa. Rojas lensi pitkin
lattiaa kolhiutuen tuoleja ja pöytiä vasten. Gale hypähti jäljessä,
riuhtaisi Rojaksen jälleen seisoalleen ja heilutteli häntä kuin tyhjää
säkkiä.
Huutojen seasta kuului äkkiä laukaus. Gale kuuli rikkinäisten lasien
helinää. Huone pimeni huomattavasti. Hän katsahti taakseen. Nuo
molemmat paimenet seisoivat hänen ja raivoisan rosvojoukon välillä.
Toisen paimenen ollessa varuillaan molempine pistooleineen tähtäsi
toinen juuri parhaillaan. Seuraavassa silmänräpäyksessä sylki ase
suustaan tulta ja savua. Laukausta seurasi lasin helinä ja huoneen
toinen kolkka muuttui pimeäksi. Huudahtaen raivosta heitti Gale
vertavuotavan Rojaksen menemään. Rosvopäällikkö lensi pöytää vasten,
vierähti sen yli lattialle jääden siihen suulleen makaamaan.
Toinen laukaus muutti huoneen liikkuvien varjojen temmellyspaikaksi
tarjoilutiskin takana olevan lampun sitä vielä valaistessa. Muudan
valkopukuinen olento hyökkäsi Galen kimppuun. Hän kaatoi miehen, mutta
hänen oli potkaistava kovasti vapautuakseen puristavista kourista ja
ennättääkseen kääntyä toista ahdistavaa roistoa vastaan. Tämä oli tumma
ja nopea. Terä välähti tehden ympyränmuotoisen kierroksen ilmassa.
Samalla muuttui veitsi äkkiä punaiseksi ja sen omistaja horjui
taaksepäin. Meteli oli niin kova, ettei Gale kuullut laukausta, mutta
meksikolaisen kaatuminen oli merkityksellinen. Nyt oli sekamelska
täydellinen. Metelistä kehittyi hurja tappelu. Etäisyydessä ammutut
laukaukset kuulostivat Galesta äänekkäältä syleksimiseltä.
Tarjoilutiskin takana palava suuri lamppu särkyi, rupesi savuamaan ja
sammui muuttaen huoneen kokonaan pimeäksi. Gale riensi ravintolan ovea
kohti, jonka ääriviivat hän epäselvästi erotti ulkona palavaa keltaista
valoa vasten. Hän sysäsi oikealle ja vasemmalle miesjoukkoa, joka
piiritti hänet joka puolelta. Hypättyään erään pallopöydän yli potki
hän tuolit ja pöydät pois tieltään ja pääsi vihdoin ovelle ollen
ensimmäinen, joka pääsi livahtamaan tiehensä tuosta myllertävästä
ulostunkeutuvasta miesjoukosta. Käsivarren huitaisu särki ravintolan
ovilampun, ja hän juoksi ulos jättäen muut pimeään. Muutamat hypyt
veivät hänet vierashuoneeseen. Se oli tyhjä. Thorne oli paennut
Mercedeksen kanssa.
Silloin Galen jännitys laukesi. Noin minuutin verran oli hän toiminut
kiihtyvällä nopeudella. Hän kurkisti varovasti torille. Ei poluilla,
penkeillä eikä puiden varjossakaan näkynyt enää vakoilevia miehiä. Hän
riensi ulos pysytellen varjoisissa paikoissa ja menemättä käytävälle,
ennenkuin torin puolivälissä. Käytävän tuonnimmaisessa päässä palavan
katulyhdyn luona oli hän näkevinään pari tummaa ihmisolentoa. Hän
juoksi nopeammin saapuen pian kadulle. Melu hotellissa alkoi vähitellen
hiljentyä tahi sitten oli hän jo pääsemäisillään niin kauaksi, ettei se
enää kuulunut. Hänen vierellään kulkevat ihmiset menivät kaikki samaan
suuntaan kuin hänkin ja ainoastaan etummaiset näyttivät hieman
kiihtyneiltä. Gale riensi nopeasti eteenpäin etsien katseillaan noita
paria olentoa. Äkkiä hän näki heidät -- toinen oli pitkä mies viitta
yllään ja toinen hento viittapukuinen. Gale huokaisi syvään
helpotuksesta. Thorne ja Mercedes eivät olleet kaukana edellä.
Tuontuostakin vilkuili Thorne taakseen. Hän kulki eteenpäin nopeasti
miltei kantaen Mercedestä, joka pysytteli aivan kiinni hänessä. Hänkin
katsoi usein taakseen. Kerran näki Gale vilahdukselta hänen valkeat
kasvonsa katulyhdyn valossa. Hän alkoi tavoittaa heitä, ja pian, kun
viimeinen lyhty oli sivuutettu ja katu pimeni, uskalsi hän viheltää.
Thorne kuuli sen, sillä hän pysähtyi, vihelsi hiljaa vastaukseksi ja
jatkoi jälleen matkaansa. Kuljettuaan vielä näin jonkun matkaa kadun
päähän asti eivät he sittenkään pysähtyneet odottamaan toveriaan. Tästä
alkoikin jo aava erämaa. Gale tunsi pehmeän hiekan jalkainsa alla ja
näki ympärillään kummallisenmuotoisia kaktuksia. Vihdoin hän saavutti
pakolaiset.
"Dick, pääsitkö leikistä ehein nahoin?" läähätti Thorne tarttuen Galen
käsivarteen.
"Olen vain hengästynyt, siinä kaikki", vastasi Gale.
"Hyvä! Hyvä!" huudahti Thorne. "Olin kovin peloissani voimatta auttaa
sinua. Dick, se onnistui oivallisesti. Meillä ei ollut mitään
vaikeuksia. Mitä maailmassa sinä siellä teit?"
"Panin vain toimeen aikamoisen mylläkän, kuten lupasinkin", virkkoi
Dick.
"Taivas varjelkoon! Meteli oli aivan samanlainen kuin kerran erään
roskajoukon aiheuttama. Mutta nuo laukaukset, Dick, oliko ne tähdätty
sinuun? Ne herpaisivat minut. Ja sitten nuo huudot. Mitä siellä
oikeastaan tapahtui? Rojaksen vahdit riensivät tapahtumapaikalle heti
ensi laukauksen jälkeen. Kerropas nyt, mitä tapahtui."
"Samalla kun karkasin Rojaksen kimppuun, ampui pari paimenta lamput
säpäleiksi. Eräs meksikolainen, joka paljasti puukon haavoittaakseen
minua, haavoittui luullakseni. Sitten kuin lamput olivat sammuneet,
alkoivat rosvot otaksuttavasti ampua."
"Vai hyökkäsit sinä Rojaksen kimppuun", lausui Thorne tullen likemmäksi
Galea. Hänen äänensä värisi riemusta ja sellaisesta ilosta, ettei se
kaivannut vahvistusta. "Mitä sinä teit hänelle?."
"Potkaisin hänet aluksi pois kentältä, kävin häneen sitten käsiksi ja
lähetin hänet vauhdikkaasti suoraan maaliin", vastasi Dick puhuen
Thornelle niin tutuin jalkapallotermein.
Thorne kumartui lähemmäksi Galea. Hänen hienopiirteiset kasvonsa
liekehtivät villiä riemua tähtien valossa. "Kerro minulle suoraan
kaikki" lausui hän värisevin äänin.
Silloin aavisti Gale hieman noita kärsimyksiä, joita Thorne oli saanut
kestää -- hieman tuota rakastajan kuumaa, hurjaa ja kostonhimoista
intohimoa, joka vaati kuulla suoran totuuden.
Se tyynnytti Dickin keveää mieltä, ja hän oli juuri aikeissa jatkaa
kuvaustaan Thornelle, kun äkkiä Mercedes astui hänen eteensä, kosketti
hänen kättään ja katsoi häntä kasvoihin ihmeellisin silmin. Hän
ajatteli, ettei hän aivan pian unhota niiden kauneutta eikä haihtuneen
tuskan niihin jättämää varjoa ja niissä näkyvää toivon sarastusta.
"Rakas neiti", sanoin Gale hieman värisevin äänin, "Rojas ei enää aja
teitä takaa tänä iltana eikä vielä monena muunakaan iltana."
Mercedes näytti värisevän riemusta ja tieto Rojaksen kohtalosta saattoi
hänet aivan haltioihinsa. Hän painoi Galen vahvan käden aaltoilevaa
rintaansa vasten. Gale tunsi hänen sydämensä nopean sykinnän.
"Herra! Herra Dick!" hän huudahti, mutta siihen hänen puheensa
katkesikin. Hänen käsivartensa kohosivat ja nopeasti kuin salama nosti
hän kasvonsa suudellen Galea. Sitten hän kääntyi ja vaipui nyyhkyttäen
Thornen syliin.
Syntyi vaitiolo, jonka vain Mercedeksen nyyhkytykset keskeyttivät. Gale
käveli muutamia askelia syrjään. Jollei hän juuri ollut huumaantunut,
oli hän varmasti järkytetty. Mercedeksen huulten outo suloinen tulisuus
syöpyi hänen mieleensä. Hetken kiihoituksen vielä polttaessa hänen
suoniaan kuvitteli hän olevansa mustasukkainen Thornelle. Mutta se
haihtui kumminkin heti. Se johtui vain siitä, että hän oli ollut
kovasti järkytetty -- oli katsellut syvyyksiin viime tunnin kuluessa --
oli tullut tietoiseksi heräävästä hengestä, joka tähän asti oli uinunut
hänen sisimmässään. Hänen mieleensä ei jäänyt nyt muuta kuin ilon
loistava hehku siitä, että hän oli voinut auttaa Thornea. Ja
Mercedeksen osoittaman helpotuksen ja kiitollisuuden kiihkeyden mukaan
arvosteli hän tytön tuntemaa pelkoa ja uhkaavaa kovaa kohtaloa, josta
hän oli tytön pelastanut.
"Dick, Dick, tule tänne!" kutsui Thorne hiljaa. "Meidän on nyt
pysyteltävä yhdessä. Meillä on vielä eräs tehtävä ratkaisematta. Mitä
nyt teemme? Minne nyt menemme? Meidän pitäisi päästä tästä jonnekin.
Emme uskalla mennä asemalle emmekä talleihin, joista meksikolaiset
vuokraavat hevosia. Tällä hetkellä olemme tosin Yhdysvaltain puolella,
mutta siitä huolimatta väijyy meitä vaara täälläkin."
Kun hän keskeytti puheensa toivoen silminnähtävästi, että Gale
ehdottaisi jotakin, katkaisi äänettömyyden merkkitorven kirkas ja
kaikuva ääni. Thorne säpsähti kovasti. Sitten hän kumartui
kuuntelemaan. Torven ihanat äänet kaikuivat yhä selvemmin, kovemmin ja
nopeammin pimeydessä.
"Se on hälyytys, Dick! Se on hälyytys!" huudahti hän.
Gale ei voinut vastata mitään. Mercedes seisoi säikähtyneenä.
Torvenpuhallus lakkasi. Kauempaa toiselta suunnalta kuului heikkoa
räikynää. Pian senjälkeen alkoi kuulua ampumista.
"Dick, kapinalliset taistelevat jossakin", lausui Thorne kiihtyneesti.
"Pieni liittolaisten varusväki pitää yhä puoliaan. Ehkä sen kimppuun on
taas hyökätty. Kaikissa tapauksissa on rajalla jotakin tekeillä. Ehkä
nuo hullut kapinalliset ampuvat leiriämme. Olemme pelänneet sellaista,
etenkin pimeän aikaan... Ja minä olen täällä, poissa luvatta,
todellakin kuin karkulainen."
"Mene takaisin! Mene takaisin, ennenkuin myöhästyt!" huudahti Mercedes.
"Niin, eiköhän liene parasta, että menet. Tässä tukalassa asemassamme
olisi sinun vangitsemisesi meille suureksi vahingoksi", sanoi Gale.
"Minä pidän kyllä huolta Mercedeksestä."
"Ei, ei, ei!" vastasi Thorne. "En voi mennä joutumatta päävahtiin."
"Tällä hetkellä tuntuu sinusta ehkä parhaalta olla menemättä, mutta
meidän on ajateltava myöskin tulevaisuutta. George, karkulainen on aina
karkulainen! Parasta on, että kiiruhdat. Jätä tyttö minun huostaani
huomiseen asti."
Mercedes syleili Thornea ja pyysi häntä lähtemään. Thorne epäröi.
"Dick, mielelläni en sitä tee", sanoi hän. "Mutta kyllä sinä sentään
olet oikeassa. Kunhan vain ehtisin sinne ajoissa. Mutta ah, minun on
niin vaikea poistua Mercedeksen luota! Vanha veikko, olet pelastanut
hänet! Olen sinulle jo äärettömässä kiitollisuuden velassa. Pysyttele
kaukana Casitasta, Dick. Yhdysvaltain puoli kaupungista saattaa tosin
olla turvallinen, mutta kumminkaan en voi luottaa siihen öisin. Mene
syvälle erämaahan, ylös vuorille johonkin turvalliseen paikkaan. Tule
sitten tapaamaan minua leiriin voidaksemme suunnitella yhdessä. Luotan
melkoisesti eversti Weedeen. Ehkä hän voi auttaa meitä. Kätke Mercedes
joka tapauksessa sellaiseen paikkaan, etteivät rosvot saa häntä
käsiinsä -- siinä kaikki."
Hän puristi hyvästiksi Dickin kättä, syleili kiihkeästi Mercedestä,
suuteli häntä, kuiskasi hänelle muutamia sanoja, päästi hänet irti ja
syöksyi pimeyteen kadoten pian näkyvistä. Hänen askeltensa kumea töminä
lakkasi vähitellen kuulumasta.
Erämaan hiljaisuus masensi hetkiseksi Galen mielen. Hän ei ollut
tottunut sellaiseen outoon hiljaisuuteen. Kuului vain hiekan hiljaista
narinaa ja jäykkien lehtien kahinaa tuulessa. Kuinka kirkkaasti tähdet
tuikkivatkaan! Sitten haukkui joku murmeli aivan kuin koira. Gale
totesi, että hän oli laajan, tuntemattoman erämaan ja viholliskaupungin
välillä. Hänen oli valittava erämaa, sillä vaikka hän olikin varma,
että Casitassa oli useita amerikkalaisia, jotka mahdollisesti olisivat
auttaneet häntä, ei hän uskaltanut lähteä hakemaan heitä sieltä tänä
iltana.
Hän tunsi jonkun koskettavan hiljaa hänen käsivarteensa, tunsi otteen
liukuvan alemmaksi, tunsi Mercedeksen pistävän vapisevan kylmän pikku
kätensä hänen kouraansa. Dick katseli häntä. Hän näytti nyt
kalpeakasvoiselta tytöltä tuijottavine, säikähtyneine, tummine
silmineen, jotka loistivat pimeässä. Kun jo tämä yksinäisyys,
hiljaisuus ja kolkko erämaa kaikkine tuntemattomine vaaroineen
vaikuttivat häneenkin, niin miltä sitten ne tuntuivatkaan tuosta takaa
ajetusta, vainotusta tyttöraukasta! Gale tunsi heltyvänsä, Hän oli
kahden Mercedeksen kanssa. Hänellä ei ollut asetta, ei rahaa, ei
ruokaa, ei juomaa, ei suojaa eikä mitään muutakaan kuin kaksi kättään.
Hänelle oli erämaa yhtä tuntematon kuin tasavaltain välisen rajan
suuntakin, hän ei tiennyt suorinta tietä rautatielle eikä maantielle,
eikä sitäkään, oliko muita kaupunkeja läheisyydessä vai ei. Hän oli
todellakin vaikeassa, toivottomassa asemassa. Ajatellessaan tytön
kohtaloa huokaisi hän syvään ja rukoili, että kohtalo sallisi hänen
suojella tehokkaasti turvattiaan. Kun hän ajatteli itseään, valtasi
hänet huumaava tietoisuus siitä, ettei hän tiennyt mitään toista
tilaisuutta, johon hän olisi vaihtanut tämän, johon kohtalo oli
johtanut hänet, niin vaarallinen kuin se itse asiassa olikin,
täyttämään velvollisuuttaan vanhaa ystäväänsä ja samalla myös avutonta
tyttöä kohtaan.
"Herra, herra!" kuiskasi Mercedes nopeasti tarttuen häneen.
"Kuunnelkaa! Kuulen hevosten kapioiden kapsetta."