Oli levottomuutta Rockford'in maakunnassa. Kukistus-politiiki kaikissa
erilaisissa asteissa oli menestyksellä pantu vaikuttamaan siellä.
Vaikka jokainen tiesi, että tämä maakunta -- kun tuota politiikia ei
käytetty, vaan kaikki ääntäjät harjottivat oikeuttaan mieltänsä myöten
antaa vaalilippunsa -- monen sadan äänen enemmistöllä vastusti
kukistus-puoluetta, oli kuitenkin John Walters'in kuoleman jälkeen
asiat ajettu niin taitavasti, että enemmistö toisella puolella oli
pysytetty vakavassa ja luotettavassa lukumäärässä, joka, kumma kyllä,
oli melkein yhtä suuri, kuin se enemmistö, joka ennen oli ollut sitä
vastaan.
Kuitenkin Rockford'issa oli aivan rauhallista; se oli todella
täydellinen sopusoinnun paratiisi. Henkikirjojen kertomusten mukaan
löytyi maakunnassa 1,143 mustaa miestä enemmän kuin valkoista; ja
ensimmäisinä vuosina, joina nämät mustat äänestäjät nauttivat
kansalais-etuoikeuksiansa, heidän oli ollut tapa -- varsin
hullumaisesti, se on totta, mutta ehkä luonnollisesti, ja kaikissa
tapauksissa kovin meluavaisesti -- vaatia, että joku osa viroista
täytettäisiin heidän oman rotunsa miehillä. Sen jälkeen kuin
kukistus-politiiki oli täydellisesti pantu käytäntöön ja John
Walters'ista oli niin salamyhkäisesti, mutta tehokkaasti suorittu,
tapahtui näitten viattomien ja eksytettyjen Afrikalaisten sydämissä
ihmeellinen muutos. Tosin he yhä ottivat osaa äänestyksiin,
kuten vaalilistat ja kertomukset osottivat, varsin kestävällä
säännöllisyydellä; mutta he eivät enää äänestäneet niitä, joihin
he kerta olivat olleet niin hartaasti liittyneet, eivätkä enää
vaatineet eikä valinneet henkilöitä, joilla oli sama väri, kuin
heillä itselläkin, taikka joita ennen oli yleisesti suosittu,
suurempi-arvoisiin tai -palkkaisiin virkoihin. Se oli sangen
kummallinen yhtymys; eikä puuttunut niitä, jotka viittasivat siihen,
ikäänkuin kieltämättömään todistukseen petoksesta taikka, niinkuin sitä
välisti nimitettiin, "pelottamisesta". Muutamat kaukana asuvat viisaat
miehet koettivat nostaa jonkunlaista melua sen johdosta; mutta heidät
saattivat helposti vaikenemaan kultakieliset puhujat, jotka loivat
kummallisia kuvauksia tuhatvuotisesta valtakunnasta ja siitä Edenin
kaltaisesta rauhasta, joka oli vallinnut Rockford'issa siitä hetkestä
saakka, kuin tuo rutontapainen Walters oli lähtenyt sen rannikoilta.
On omituista ajatella, mitä muutoksia on tapahtunut tuossa
eriskummaisessa Afrikalaisessa. Noina vanhoina hyvinä aikoina ennen
sotaa, jonka piti tuottaman Eteläis-valloille oikeus erota unionista,
todistivat ja vakuuttivat yhtä ääntä kaikki Etelän kansan nerokkaimmat,
varallisimmat, hientyneimmät, arvokkaimmat ja ylevimmät miehet -- nuot,
jotka omistivat orjia ja heitä työhön käyttivät ja ruoskivat, ostivat
ja möivät, avioliittoon saattivat ja avioliitosta erottivat, sikäli
kuin rodun tarpeet ja kasvattajan taipumus vaativat, -- vakuuttivat
nämät aivan kieltämättömäksi asiaksi (ja epäilemättä he tunsivat
neekerit paremmin, kuin kukaan muu, koska heillä oli suurempi tilaisuus
siihen), että musta mies ei ollut ainoastaan Jumalalta luotu ja
määrätty orjuuden tilaan, vaan että hän myöskin tarkasti ja terävästi
älysi omat tarpeensa, puutteensa ja kykynsä, sekä erinomaisella ilolla
tunnusti Jumalan kaitselmuksen, joka hyvyydessänsä ei ollut jättänyt
häntä isännättömäksi. Lyhyesti, he vakuuttivat aivan varmaksi ja
välttämättömäksi asiaksi, että Afrikalainen ei ollut ainoastaan luotu
orjuuteen, vaan tiesi niin hyvin luomisensa tarkoituksen ja oli niin
kiihkeä sitä täyttämään, että hän oli sekä tyytyväinen orjan oloonsa
ja meluten vaati sen iloja että myöskin kykenemätön lausumaan
osan-ottoansa ja sääliänsä niitten harvojen rotunsa jäsenten suhteen,
jotka olivat ilman tuota kaikkein suurinta siunausta -- isäntää. Tosin
kyllä löytyi myöskin siihen aikaan muutamia mielipuolia tässä rodussa
(eksytettyjä olento-parkoja!), jotka aina karkasivat pois kasvimaan
rauhasta, ylellisyydestä, onnesta ja taivaallisesta ihanuudesta, ja
pyrkivät kohti köyhyyttä ja puutetta, työtä ja tautia ja pakkasta
ja pohjoisnapaa ja -- vapautta! Mutta he olivat harhaantuvia
luontokappaleita, jotka vaan häiritsivät sen Edenin rauhaa, jota he
eivät olleet kylläksi viisaita eikä kylläksi hyviä nauttimaan.
Löytyi siellä myöskin semmoisia, jotka eivät tahtoneet uskoa tätä
todistusta orjan täydellisestä onnesta, vaan yhä väittivät, että
terveimmät, urheimmat, viisaimmat ja jaloimmat Afrikalaisessa rodussa
olivat ne, jotka karkasivat pois vapauteen. Mutta näitä ihmisiä ei
ollut monta, ja he olivat myöskin mielipuolia -- eikä ainoastaan
mielipuolia, vaan kateellisia, häijyjä ja verenhimoisia. Heitä
sanottiin "yltiöpäiksi" ja "abolitionisteiksi".
Niin pian kuin sota alkoi ja heille tarjottiin vapautta, tuon
nurintapaisen Afrikalaisen luonto näytti äkkiä muuttuneen. Jok'ikinen
heistä vastaan-otti sen, vieläpä semmoisella halulla ja innolla, joka
sangen suuressa määrässä antoi syytä siihen uskoon, että he olivat koko
ajan sitä kaivanneet. Tietysti me tiedämme, ettei niin ollut laita,
niitten todistusten kautta, jotka tunsivat heidät paremmin, kuin kukaan
muu; mutta siltä se _näytti_, kun he häärivät federaalisten armeijojen
perässä ja jättivät kotinsa, ystävänsä, sukulaisensa ja patriarkalliset
isäntänsä pyrkiäkseen puutteesen, vaaraan ja vapauteen.
Ja aina siitä saakka he ovat osottaneet samanlaista vastakohtaisuutta
ja ristiriitaisuutta luonnossaan. Aivan siihen aikaan asti, jolloin
Ku-Klux-Klani pääsi hyvään ja lujaan järjestykseen Etelässä, neekeri
osotti perin juurtunutta ja voittamatonta vastenmielisyyttä ja
taipumattomuutta, kun tuli kysymys, että hän antaisi entisten
isäntiensä selittää, sovittaa taikka valvoa vapauksiansa, _jollei_
semmoinen henkilö ollut julkisesti hyljännyt orjuuden ja kapinan
aatetta, ollut suoraan ja selvästi ilmoittanut puollustavansa mustan
rodun yhdenvertaisia laillisia ja poliitillisia oikeuksia ja valtaa
sekä näyttänyt tahtovansa myöntää niitä heille, Niin pian kuin tämä
hyväntekeväinen laitos, Klan'i, ja sen taitavammat ja täydellisemmät,
useilla erinäisillä riimillä tunnetut seuraajat: "Pyssy-Klubit",
"Sapeli-Klubit", "Pelottajat" ja niin edespäin, olivat kokonaan
järjestetyt kautta maan ja kävi ilmeiseksi, että nimeksi kuolleen
Chattelism'in[104] systeemin isällinen ja patriarkallinen henki yhä oli
elossa ja ahkeralla huolella valvoi entisten lapsenkaltaisten
alamaistensa onnea ja menestystä, kääntyivät heidän sydämensä jälleen
menneen ajan rakkaudella vanhojen isäntiensä puoleen, jotka, niinkuin
he nyt taas huomasivat, eivät olleet ainoastaan heidän parhaat, vaan
heidän ainoat ystävänsä, ei ainoastaan heidän vapautensa etevimmät ja
tunnollisimmat vartiat, vaan kerrallaan sen ensimäiset perustajat. He
siis hylkäsivät ja karttivat "niggeri-poliitikkoja" ja "radikaaleja" ja
kääntyivät ylenkatseella ja halveksimisella pois niitten puolesta,
joitten opit eivät yhtyneet Ku-Klux-Klan'in, Pyssy-Klub'ien ja
Pelottajien perus-ohjeisin ja turvautuivat jälleen ensimäiseen
rakkauteensa -- heidän luonnollisiin ja Jumalalta määrättyihin
ystäviinsä ja suojelioihinsa!
Tämä on ainakin mitä heidän luonnolliset ystävänsä ja suojeliansa
sanoivat; ja meidän täytyy myöntää, että he tiesivät enemmän
neekereistä, kuin kukaan muu, aivan niinkuin tallirenki tietää enemmän
siitä hevosesta, jolla hän ajaa ja jota hän hoitaa, kuin kukaan muu, ja
tietysti parhaiten tuntee hevosen ajatuksen hänestä, sanotusta
tallirengistä.
Rockford'issa oli siis rauha. Mutta jonakin pahana hetkenä kunnianhimon
käärme pujahti tähän Edeniin ja jätti jälkensä sen kukkiin. Kaksi
rauhan, reformin[105] ja konservatismin puolueen jäsentä loi
halukkaasti silmänsä samaan virkaan. Jonkun kokouksen valtaa vastaan
kapinoittiin; ja eräs välinpitämätön ja kunnianhimoinen mies ilmoitti,
että hän aikoi vedota Caesar'iin eikä ainoastaan Caesar'iin, vaan
myöskin Tony'yn ja todellakin kaikkiin mainitussa maakunnassa asuviin
Ham'in lapsiin, että he ratkaisisivat hänen ja hänen kumppaninsa
välillä. Rauhan ja järjestyksen puolue näytti olevan sangen tasaisesti
jaettu tämän asian suhteen; ja uppiniskainen luopio ja hänen ystävänsä
lupasivat noille kummallisille Afrikalaisille, että kaikki, jotka
äänestäisivät häntä, saisivat suojelusta sitä tehdessään ja että
tämän puolueen säännöllinen voima ei hätyyttäisi heitä eikä heitä
liioin säikähyttäisi. Todistukseksi he näyttivät revolverinsa ja
Winchesterinsa[106] ja käyttivät monta kirous-sanaa ja vuodattivat
heihin rohkeutta kannuttain.
Ja näitten puolelle Afrikalaiset kallistuivat.
Tämä tummien äänestäjien typerä nurintapaisuus huolestutti lain ja
järjestyksen puoluetta. Jos saatiin näin vedota tähän ebeniseen ääneen
ja sen avulla päästä valtaan, mihin rauhan, lain ja järjestyksen puolue
joutuisi? Jotakin oli tehtävä -- jotakin, joka hävittäisi tämän ylen
rohkean miehen vallan petettyjen seuraajiensa yli. Ei kelvannut koettaa
puolueen tavallisia keinoja, sillä epätietoista oli, mikä semmoisesta
menetyksestä seuraisi. Sen vuoksi päätettiin tukehuttaa luopioin
toiveet ja luovuttaa heistä heidän uudet kannattajansa sen hellän
rakkauden avulla, jolla nämät muistivat entistä johtajaansa, tuota
kunniatonta John Walters'ia. Arveltiin, että, jos voisi saada heitä
uskomaan, että se mies, joka pyysi heidän kannatustaan, oli yksi siitä
joukosta, jotka olivat kastaneet kätensä hänen vereensä, nuot tyhmät
Afrikalaiset hullumaisesta kunnioituksesta johtaja vainajansa muistoa
kohtaan olisivat ainakin häntä äänestämättä. Niin muodoin seuraava
kortti julkaistiin ja levitettiin yltympäri maakuntaa, samalla kuin
sille annettiin etevä sija _The Moccason Gap Rattler'in_ palstoissa: --
"_Kuka översti Marcus Thompson on?_"
"Rockford'in mustat äänestäjät, jotka ovat niin kiihkeät valitsemaan
tätä kuuluisaa uskalikkoa, vilpisteliää ja luopiota tämän maakunnan
sheriffin virkaan, eivät luultavasti tiedä koko sitä häpeätä, joka on
liittynyt hänen nimeensä. Se on hyvin tunnettu seikka, että hän monta
vuotta oli tämän maakunnan Ku-Klux'ein päällikkö ja Pelottajien johtaja
ja semmoisena tietysti oli edesvastauksen alainen niitten tekemistä
töistä. Kuitenkaan ei ole niin yleisesti tunnettu, että se oli hän,
joka suunnitti ja toimitti _John Walters'in_ murhan, ollen itse sen
joukon johtaja, joka ensin houkutteli hänet hänen kuolinpaikkaansa ja
jälestäpäin ei ainoastaan tappanut häntä, vaan ryösti häneltä melkoisen
rahasumman, jonka översti Marcus Thompson käytti omaksi hyödykseen.
Semmoinen on kuitenkin asian laita. Löytyy yltäkyllin todistuksia, että
hän ei ainoastaan keksinyt murhatuumaa, vaan oli aivan ensimmäinen,
joka kostutti kätensä Walters'in verellä. Hän toivoi, että hänen
silloiset poliitilliset kumppaninsa palkitsisivat häntä tästä teosta
sillä viralla, johon hän nyt pyrkii: Kun tästä ei tullut mitään, hän
vetoo Walters'in seuralaisiin, kannatusta saadaksensa. Hyväksyvätkö he
tätä punakätistä murhaajaa ja leskien ja orpojen ryöstäjää, se saadaan
vielä nähdä".