Pääkirjan yhteen laskeminen.
Eräänä aamuna talven alussa Squire Hyman tuli Warrington'iin aivan
tavattomalla tunnilla. Comfort ja hänen perheensä istuutuivat juuri
varhaiselle aamiaisellensa, kun hän ilmoitettiin. Palvelia sanoi, että
hän oli kieltäynyt ottamasta osaa heidän ateriaansa, vaan asettunut
arkihuoneen valkean eteen. Lily, joka oli vanhan miehen erityinen
lemmikki, meni heti houkuttelemaan häntä tulemaan eineelle heidän
kanssaan. Hän palasi odottamattoman vieraan kanssa, mutta eivät mitkään
kehoitukset voineet saattaa häntä yhtymään heidän ateriaansa.
Hän näytti sangen hämmentyneeltä ja sanoi, kun hän istui kamiinin
viereen: --
"Ei, minä kiitän teitä nöyrimmästi. Minä tulin vaan vähän puhelemaan
teidän kanssanne ja ehkä saamaan vähän neuvoa naapuriltani, jos översti
tahtoisi olla niin hyvä ja antaa sitä".
"Toivon, että kaikki kotonanne on hyvällä kannalla", arveli Servosse
todellisella tuskalla; sillä vanha mies näytti kovasti huolestuneelta.
"Minä pelkään, översti", hän vastasi syvällä huokauksella, "että ne
ovat sangen huonolla kannalla -- paljon huonommalla ja pahemmalla
kannalla, kuin koskaan olisin voinut odottaa".
"Miksi, ei kukaan sairaana, toivon minä?" sanoi översti.
"Ei, ei juuri sairaana", kuului vastaus; "pahempi kuin se. Totuus on,
översti, että Ku-Klux'it viime yönä ottivat poikani Jesse'n ja
pieksivät hänet miltei kuoliaaksi".
"Hirveätä! Onko se mahdollista!" puhkesi hänen kuunteliansa huulilta.
Ateria jätettiin kesken; ja kokoontuen vanhan miehen ympäri he
kuuntelivat hänen kertomustansa.
"Jesse, näettekö", hän sanoi, "kävi eilen kaupungissa ja palasi kotiin
myöhään illalla. Sitä myöten kuin tiedän, hän oli lähtenyt kaupungista
kello yhdeksän tai niillä paikoilla; kello ei ainakaan ollut paljon
vailla kaksitoista, kun hän tuli tuon vähäisen metsän kautta (te
tunnette paikan hyvin, översti, ja te myöskin, Madam; sillä te olette
usein ratsastaneet sitä tietä -- juuri rotkossa tällä puolella raution
pajaa), kun yht'äkkiä joukko miehiä hyökkäsi esiin metsästä ja
pensastosta, kaikki puetut naamariin ja viittaan, ja vähän puheen
perästä veivät hänet metsään, sitoivat hänet puuhun ja pieksivät häntä
kauheasti hickory-raipoilla. Jesse sanoi, ettei hänellä ollut
vähintäkään tilaisuutta vastustaa. He olivat kaikki hänen kimpussaan
melkein ennen, kuin hän tiesi mistään. Hän potki vähän ympärillensä ja
sai revityksi naamarin yhden miehen kasvoilta. Tämä näytti saattavan
heidät vielä hurjemmiksi, vaikkei heidän ollut mitään syytä siihen;
sillä hän sanoo, ettei hän voinut eroittaa tätä miestä Adamista, ei
edes kun hän näki hänen kasvonsa. Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut mitään
muutosta. He veivät hänet metsään ja pieksivät häntä, koska, niin he
sanoivat, hän oli 'niggereitä rakastava radikaali'".
"Poika raukka! Onko hän pahasti vioittunut?" kysyi Comfort
levottomasti.
"Minä en tiedä sitä, översti," vastasi Hyman, "eikä sillä ole paljon
väliä. Häntä on ruoskittu eikä asia voisi olla pahempi, vaikka hän
olisi kuollut. Minä todella", jatkoi vanha mies, surullisesti katsoen
valkeaan, "soisin mieluisammin tietäväni, että hän olisi kuollut. Hänen
olisi parempi olla kuolleena, kuin näin häväistynä! Kuulitteko joskus,
översti, että tämän valtion korkein oikeusto kerta päätti, että
pieksäminen oli pahempi kuin hirttäminen?"
"En," sanoi översti, "en ole koskaan mitään semmoista kuullut".
"Niin se kuitenkin päätti," lausui vanha Squire. "Minä en muista, missä
jutussa se oli; mutta kyllä sen löydätte virallisista kertomuksistamme,
jos huolitte etsiä sitä. Lainsäätäjät olivat rangaistukseksi muutamista
rikoksista määränneet hirttämisen asemesta pieksämistä ja peruuttaneet
vanhan lain. Seuraus siitä oli, että eräs mies, joka julistettiin
syylliseksi jostakin loukkauksesta, jonka hän oli tehnyt ennen tämän
uuden lain vahvistusta, vetosi siitä syystä, että pieksäminen oli
kuoleman-rangaistuksen karaisemista, ja oikeusto piti hänen puoltansa.
Ja siinä se teki oikein -- aivan oikein. Minä soisin paljon pikemmin,
että Jesse raukkani olisi kuollut, kuin ajattelen, että hän makaa
tuolla ja suree ja huokaa häpeässänsä. Jos sitä olisi julkisesti tehty,
se ei olisi ollut niin paha; silloin hän olisi voinut tappaa sen
miehen, joka teki sen, taikka itse tullut tapetuksi, yrittäessään
gentlemanin tavalla kostaa. Mutta kun tulee piestyksi niinkuin koira,
eikä edes tiedä, kuka sen teki; kun ajattelee, että sama mies, joka
tulee ystävänä ottamaan osaa suruun, ehkä on yksi siitä joukosta, joka
sen teki -- oi! siinä on liian paljon, liian paljon!"
"Se on todella liian paha", sanoi Hullu, taitamattomasti yrittäen
toista viihdyttämään; "mutta teidän tulee lohduttaa itseänne, Squire,
sillä ajatuksella, ettei teidän poikanne koskaan ole tehnyt mitään,
josta hän ansaitsisi semmoista kohtelua naapuriensa puolelta".
"Se on pahin paikka koko asiassa, översti," lausui vanhus kiivaasti.
"Jesse on hyvä poika, ja on aina ollut hyvä poika. Minä en sano sitä
sen tähden, että hän on minun poikani, eikä sen vuoksi, että hän on
ainoa, joka on jäänyt minulle, vaan sen vuoksi, että se on totta; ja
jokainen tietää, että se on totta. Hän ei ole koskaan ollut hurja eikä
huikentelevainen -- ei ole heittäynyt juomariksi eikä riehaajaksi. Hän
oli sodan alkaessa tuskin muuta, kuin lapsi; mutta kun vanhempi poikani
Phil, -- sama, joka tapettiin Gettysburg'issa -- lähti pois, Jesse
rupesi niin vakavasti ja säännöllisesti, kuin aika mies, auttamaan
minua kasvimaalla. Te tiedätte, että rupean käymään vanhaksi enkä ole
enään moneen vuoteen pystynyt liikkumaan ja katsomaan työmiehiä ja
pitämään asioita varrellaan, niinkuin niitten pitää olla. No, vaikka
Jesse oli vasta poika, hän korjasi kaksi niin hyvää satoa, kuin moneen
aikaan olemme kasvimaallamme saaneet. Kun he sitten sodan loppupuolella
kutsuivat kokoon Nuoremman varaväen, hän lähti ja yhtyi säännölliseen
armeijaan Richmond'in seuduilla ja otti osaa taisteloon tästä
tappelusta alkaen. Ja kun sota oli päättynyt ja niggerit olivat vapaat
ja kaikki nuot suoritetut, hän ei jäänyt joutilaana aikaa kuluttamaan
ja keskustelemaan siitä, vaan ryhtyi suorastaan työhön, pestasi vanhat
niggerimme -- joista jokainen antaisi henkensä Jesse'n edestä -- ja
sanoi vaan minulle: 'olkaat te nyt, taatto, aivan huoletta. Istukaat
vaan rauhassa ja polttakaat piippuanne ja lähtekäät joskus liikkeelle
katsomaan, että asiat käyvät oikeata menoansa talossa ja tiluksilla, ja
estäkäät äitiä Phil'ia suremasta, niin minä hoidan kasvimaan.' Ja kun
kerroin hänelle, kuinka vaikeat asiani olivat, koska olin velkaa
muutamista niggereistä, jotka nyt olivat vapaat, ja minulla paitsi sitä
oli hyvä joukko hypoteeki-lainoja, ja valtion paperit ja pankin setelit
olivat melkein arvottomat, hän ei hämmästynyt eikä horjunut, vaan sanoi
ainoastaan: 'olkaat te vaan levollisena, isä. Minä pidän huolta näistä
seikoista. Koettakaat te puolestanne reipastuttaa äitiä, niin minä
katson muita asioita.'"
"Te tiedätte, översti, kuinka tämä poika on varhain myöhään, vuodesta
vuoteen tehnyt työtä, niinkuin hänellä ei olisi ollut mitään muuta
tarkoitusperää maailmassa, kuin maksaa vanhan isänsä velat ja tehdä
elämä mukavaksi meille. Hän ei koskaan sekaantunut muitten asioihin,
vaan pysyi kiinni omissa askareissaan koko ajan -- _koko ajan!_ ja kun
sitten ajattelee, että häntä on pieksetty, vieläpä oman väkemme käden
kautta, aivan niinkuin niggeriä! -- ja kaikki sentähden, että hän oli
radikaali!"
"Mutta otaksukaamme, että hän oli radikaali, översti: eikö hänellä
ollut oikeutta olla semmoisena? Te olette radikaali, eikö niin? ja
carpet-bagger lisäksi? Onko heillä mitään oikeutta kajota teihin ja
ruoskia teitä? Minä luulen, ettette usko sitä; mutta paljon pahempi on
rääkätä yhtä omasta väestämme -- yhtä, joka taisteli Etelän puolesta
eikä sitä vastaan. Ettekö tekin ajattele niin, översti?"
"No, se on luonnollista, ettette huomaa eroitusta; mutta minä huomaan.
Otaksukaamme, että hän oli radikaali. Hänellä ei ollut mitään
sanottavaa siitä -- lähti vaan äänestämään vaalipäivänä ja palasi
kotiin jälleen. Saavatko he ruoskia ihmisiä ja saattaa heitä
onnettomuuteen sentähden? Minä sanon, översti, että olen vanha mies ja
lisäksi rauhainen mies ja esivaltalainen; mutta minä vannon Jumalan
kautta, että, jos tietäisin, kuka se oli, joka tämän teon teki, minä
antaisin hänen tietää, että vielä pystyn lähettämään luodin perille:
Sen minä, Jumal'auta, tekisin!"
"Pyydän anteeksi, Madam", hän jatkoi, muistaessaan Metta'n läsnä-oloa;
"mutta teidän täytyy antaa anteeksi isän tunteet. Minua ei usein
vietetä tämmöiseen taitamattomuuteen, Madam, -- ei usein".
"Mutta, översti," hän jatkoi miettien, "tiedättekö, etten minä usko,
että tämä oli enemmän kuin puoli syy, miksi Ku-KIux'it pieksivät
Jesse'a?"
"Ettekö?" sanoi översti. "Mitä muuta hän olisi tehnyt, joka olisi
herättänyt heidän vihaansa?"
"Hän on ollut teidän ystävänne, översti -- aina teidän ystävänne; ja
hän ajattelee, ja minä myöskin ajattelen, että mitä hän on saanut
kärsiä, sen hän on kärsinyt enemmän teidän kuin itsensä tähden. Te
tiedätte, että he ovat uhanneet ja varoittaneet teitä jonkun aikaa,
ettekä te ole ollut millännekään siitä. Kun he ratsastivat pois viime
yönä, he käskivät Jesse'n sanoa hänen 'kirotulle radikaaliselle
Yankee-ystävällensä Servosse'lle, että he seuraavan kerran tulisivat
hänen tähtensä.'"
"Jesse on kovasti huolissaan siitä, sillä hän kunnioittaa teitä kaikkia
hyvin paljon; ja hän tahtoi, että minä lähtisin suorastaan tänne
ilmoittamaan sitä teille, jotta te varoituksen saatuanne olisitte
varustettuna sitä vastaan".
"Poika raukka!" lausui översti. "Siinä hän teki hyvin ystävällisesti ja
ajattelevaisesti. Se on todella liian paha, että joku saa kärsiä
ainoastaan sen tähden, että hän on minun ystäväni".
"No, te tiedätte, kummoinen meidän väkemme on, översti," sanoi vanhus,
jossa kokonaisen elämän tottumus oli niin suuri, että hän vielä tahtoi
kaunistella sitä kansaa, jonka ajatuksiin hän tähän asti aina oli
suostunut ja jonka teot hän alati oli antanut anteeksi, vaikka hän ei
ollut voinut niitä kokonaan hyväksyä, -- "te tiedätte, kummoinen se on.
He eivät kärsi, että kukaan muu sekaantuu heidän laitoksiinsa; ja
teidän ajatuksenne ovat _niin_ radikaaliset! Minua ei olisi
kummastuttanut, jos se olisitte ollut te -- suoraan sanoen, översti, se
ei olisi kummastuttanut minua -- mutta, että he tekivät minun poikani
niin, yhden, joka on syntynyt täällä, kuuluu hyvään sukuun (ilman
kerskailematta sanottu) eikä koskaan ole ketään häirinnyt -- se on
liian paha, liian paha!"
"On se todella!" arveli Hullu. "Ja minun täytyy heti lähteä katsomaan
häntä. Minä en luule, että voin tehdä hänelle mitään hyvää, mutta minun
tulee antaa hänen tietää, kuinka paljon säälin häntä".
"Tämä johdattaa mieleeni toisen seikan", sanoi vanhus. "Minä olen niin
hämilläni näistä kaikista, että olin miltei kokonaan unhottaa sen. Hän
otaksui, että te tulisitte tervehtimään häntä niin pian kuin kuulisitte
siitä, ja hän käski minun sanoa teille, ettei hän voisi vastaanottaa
ketään nyt (niin kauan kun hän on tässä tilassa, näettekö); mutta hän
-- hän tahtoi, että minä sanoisin teille -- sanoisin teille", vanhus
toisti ja kyyneleet valuivat hänen kasvoillensa, "että hän aikoi lähteä
Indianaan tänä iltana ja olisi iloinen, jos voisitte antaa hänelle
kirjeitä joillekuille ystävillenne Lännessä. Te ymmärrätte, ettei hän
voi jäädä tänne enää (tämän tapauksen jälkeen); ja hän arveli, että
olisi sangen hyvä tulla jollakin tapaa esiteltyksi, ettei hän
suorastaan joutuisi vennon vieraitten keskelle, näettekö".
"Hän nousee junaan Verdenton'issa, arvaan minä?" sanoi Hullu.
"Niin, minä luulen sen", vastasi vanhus. "Hän ei ole vielä hankkinut
mitään matkaa varten, ja hänen käy vaikeaksi ratsastaa sinne tässä
tilassa".
"Onko mitään erityistä paikkaa, johon hän tahtoisi mennä?"
"Ei mitään -- kun hän vaan pääsee pois täältä, näettekö: ainoastaan
sitä varten hän lähtee".
"Niin," lausui Hullu miettiväisesti; sitten hän hetken perästä jatkoi
päättäväisesti: "kuulkaapas, Squire! Sanokaat pojallenne, ettei hän
murehdi tätä asiaa, vaan on levollinen, ja minä toimitan sen hänelle.
Hän ei saa ajatella mitään lähtöä täksi illaksi, mutta teidän sopii
levittää se sanoma, että hän on lähtenyt. Minä tulen noutamaan häntä
tänä iltana ja tuon hänet tänne; ja jonkun ajan perästä hän voi lähteä
Länteen ja huomata, että hän on siellä ystävien keskellä".
Tämä tuuma pantiin toimeen melkein vastoin sen tahtoa, johon se lähinnä
koski; ja "carpet-bagger'in" katon alla tuo rääkätty "syntyperäinen"
sai turvaa, ennenkuin hän pakeni sen kansan hurjaa vihaa, joka ei
sallinut hänen ajatella toisin, kuin se.
Hänen tähtensä Hullu kirjoitti kirjeen kunnian-arvoisalle Theophilus
Jones'ille, kertoen hänelle sen tapauksen, josta tämä luku puhuu, ja
nuoren miehen silloisen tilan. Tähän kirjeesen hän sai seuraavan
vastauksen: --
Wedgeworth'issa Kansas'issa.
_Rakas Sir_, -- Teidän hyvin merkillinen kirjeenne on herättänyt
kummallisia muistoja. Siitä ei ole kuin kaksitoista vuotta, kuin
veljeäni James Stiles'ia ja minua itseä kesken jumalanpalvelusta
eräässä Fiat Rock nimisessä paikassa häiritsi joukko roistoja,
joita teidän naapurinne Nathanael Hyman'in sanottiin ärsyttäneen
päällemme, koska saarnasimme Jumalan sanaa semmoisena, kuin sitä
oli ilmoitettu meille, ja julistimme orjuutta synniksi sen valon
mukaan, joka oli meille annettu.
Meitä lyötiin kovasti ja palkoja täyteen; mutta me yhä rukoilimme
niitten puolesta, jotka pahasti kohtelivat meitä, kehoittaen
toisiamme olemaan hyvällä mielellä ja vieläpä kesken heidän
pieksämistään rukoillen Vapahtajan ristinpuussa lausutuilla
sanoilla: --
"Isä, anna heille anteeksi; sillä he eivät tiedä, mitä tekevät".
Kun hellittivät siteemme, kiitimme siitä, että meidän oli sallittu
todistaa totuutta verellämmekin ja menimme riemuiten matkaamme,
kuitenkin noilla seuduilla viipymättä, koska huomasimme, että tämä
kansa oli kiintynyt epäjumaliinsa ja kokonaan syntiin antaunut. Me
sanoimme vainoajillemme apostolin sanoilla: "Herra palkitkoon sinua
_tekojesi mukaan_".
Herra on todella kuullut palvelijainsa huudon eikä ole unhottanut
heidän lyömiänsä. Pyhä kammo seisautti sydämeni tykytyksen, kun
kirjeestänne luin, että sen miehen poika, joka oli syypää
pieksämiseemme, on kärsinyt samanlaisen rangaistuksen häijyjen
ihmisten käden kautta -- kenties juuri samojen kautta, jotka ennen
kurittivat meitä. Kaikkina näinä vuosina Herra Sebaot ei ole
unhottanut huokaustamme eikä jättänyt pahantekijöitä palkitsematta
heidän tekojensa mukaan. Hyvin meidän sopii huudahtaa, kun katsomme
taaksepäin näihin ihmeellisiä tapauksia uhkuviin, välillä oleviin
vuosiin: "Mitä kaikkia Jumala on aikaan-saattanut!" Kun sota
jatkaantui ja minä näin orjuuden lujien varustuslaitosten luhistuvan,
siksi kuin lopullisesti vapauden valo loisti orjallekin, iloitsin
Jumalan kummallisesta voimasta, joka inhimillisten intohimojen ja
kiihkojen kautta panee kunniansa tarkoitukset täytäntöön. Kuinka se
soimasi heikkoja valituksiamme ja puuttuvaa uskoamme! Kuka olisi
voinut uskoa, että kaikki se paha, jota orjuus, pilkaten Kaikkein
Korkeinta ja hänen käskyjänsä, oli koonnut synti-uhriksi -- Jumalan
rankaiseman ja itkevän kansan veri, kyynelet, huokaukset ja
vaikerrukset -- niin pian muuttuisi siksi voimaksi, joka juurta
jaksain kukistaisi sortajan! Oi! jos tämän uuden vapauden annon
suuri, vanha Pyhä Johannes -- John Brown[70] -- olisi voinut aavistaa
tätä häpeällisen kuolemansa hetkenä! Mutta kukaties hän näki sen ja
tämä ihana näky poisti kuoleman pistoksen.
Mutta näistä kaikista ei ole kuitenkaan mikään niin nöyryyttänyt ja
pelottanut minua, kuin tämä suora ja kauhea kosto, joka on kohdannut
yhtä minun vainoajistani. Jumala tietää, etten koskaan ole pitänyt
mitään vihan tai koston tunteita heitä vastaan. Minä en ole koskaan
unhottanut rukoilemasta heidän, vihollisteni, puolesta, niinkuin
Pyhä Raamattu käskee meidän tehdä; mutta en ollut koskaan ajatellut,
että näkisin Jumalan käden näin ilmeisesti kurotettuna vääryyksiäni
kostamaan. Pelkkä ajatus on nöyryyttänyt minua enemmän, kuin voin
selittää, ja minä olen sen kautta joutunut kysymään itseltäni, eikö
tämä tapaus avaa minulle yhtä velvollisuuden tietä, joka on
täydellisimmässä sopusoinnussa pyhän uskontomme käskyjen kanssa.
Se nuori mies, joka on kärsinyt isänsä syntien tähden ja josta te
puhutte niin suurella kunnioituksella, tahtoo puheenne mukaan paeta
siitä, mitä hän katsoo häpeäksensä, vaikka se on pidettävä hänen
kunnianansa. Miksei hän saisi tulla tänne, ystäväni -- sillä tästä
lähin en voi muuta kuin pitää teitä semmoisena -- ja minä kiittää
hyvää Isäämme auttamalla sen poikaa, joka vainosi minua? Iloisesti,
nöyrästi olen tämän velvollisuuden toimittava, sillä tapaa ylistäen
ja kiittäen Häntä, joka hallitsee ja johdattaa kaikkia asioita
kunniaksensa. Uskollisesti, niinkuin Hän oli uskollinen minulle,
tahtoisin täyttää tämän luottamuksen, hellästi ja nöyrästi, ettei
tämä nuori mies koskaan saisi tietää, kenenkä käsi ojennettiin
tekemään hänelle hyvää. Tehkäät hyvin ja miettikäät tätä ehdotusta
ja, jos se on teidän mielenne mukaan, lähettäkäät hän minun luokseni
vakuutettuna siitä, etten ole laiminlyövä mitään, joka voi hyödyttää
häntä.