"K.K.K.'it liikkuivat tässä kaupungissa viime yönä. Heitä oli noin
kaksi-sataa, kaikki valepuvuissa, samoin kuin heidän hevosensakin. He
ampuivat kuusi laukausta huoneeseni. Onneksi ei siellä ollut ketään. Me
saimme vihiä heidän tulostaan hiukan ennenkuin ehtivät tänne ja minulla
oli aikaa saada perheeni maisi-vainiolle eteläpuolelle taloa. Vaimoni
ja palveliat veivät lapset pitkin maisi-raitteja metsään. Minä jäin
laihoon likelle huonetta, pyssy kädessä, valmiina tappamaan jotakuta,
jos he yrittäisivät pistämään taloa tuleen, niinkuin luulin heidän
aikovan. Perheeni jäi metsään koko yöksi. He koettivat saada käsiinsä
muutamia meidän etevimmistä mustista ystävistämme, mutta nekin olivat
paenneet. He menivät Allen Gordon'in taloon ja, kun huomasivat hänen
lähteneen pois, löivät ja rääkkäsivät hirveästi hänen vaimoansa ja
perhettänsä sekä ottivat uutimen-nuorat hänen vuoteestaan, sanoen, että
he aikoivat mennä hirttämään John Chavis'ia, joka ampui heitä, kun he
viimein kävivät täällä. He lähtivät Chavis'in taloon. Hän oli nähty
pujahtavan pois vähäistä ennen, ja toivotaan, että he eivät tavanneet
häntä; mutta ei häntä ole sen koommin nähty. Kenties hän on mennyt
ijäksi pakoon, mutta hänen tapaansa ei olisi tehdä niin".
Tässä on yksi kirje vanhalta ystävältämme, tohtori Garnet'ilta:
_Rakas ystäväni_, -- Näyttää siltä, kuin olisi vielä pahempi olla
"syntyperäinen" täällä ja "käytökseen kasvatettu", jos uskaltaa
olla naapuriensa mieltä noudattamatta, kuin olla "carpet-bagger'ina",
joksi teitä nimitetään; sillä se paha, josta tuonoin varoitin teitä,
on kohdannut minua. Toissa yönä tulivat Ku-Klux'it. Minä en ollut
koskaan uskonut, että he hätyyttäisivät minua; mutta en ollut
laiminlyönyt ryhtymästä muutamiin yksinkertaisiin ja suoriin
varokeinoihin semmoista tapausta varten. Te tiedätte, että taloni
on oikea puu-linna. Se rakennettiin ensin veistetyistä hirsistä,
tilkittiin tiveästi ja laudoitettiin jälestäpäin sekä paneilattiin
sisältäpäin tuumaa paksuilla laahkoilla. Sen jälkeen, kuin K.K.K.'it
alkoivat liikkua, olin pannut jykeitä puu-salpoja ovien poikki ja
akkunain sisäpuolelle teettänyt vahvat luukut tuumaa paksuista
laudoista, joihin oli syrjään laitettu pieniä ampureikiä
päällekarkaajia vastaan. Oli kirkas yö. Kuu ei kumottanut, mutta
taivas oli tähdessä. Minä olin myöhään saakka ollut ulkona; ja
illallista syötyämme me pidimme perherukousta, ennenkuin lähdimme
levolle. Me lukitsemme aina kaikki ovet ja portit pimeän tullen.
Vaimoni ja tyttäreni Louisa olivat ainoat, jotka olivat kotona
minun kanssani. Rukouksen kestäessä vaimoni, joka oli polvillaan
lähinnä etu-ovea, tuli minun puoleeni ja, koskien olkapäätäni,
sanoi: 'He ovat tulleet!'
Minä tiesin kohta, keitä hän tarkoitti; ja lisättyäni lyhykäisen
avunpyynnön päätin rukoukseni. Aivan selvästi kuului nyt askelia
vähäisen etupylvästön edestä. Sitten kolkutettiin ovea ja pyydettiin
avaamaan. Minä kieltäysin tätä tekemästä, käskin heidän lähteä
kartanostani ja sanoin varoittaen, että he jäisivät oman henkensä
kaupalla. Minä annoin vaimolleni ja tyttärelleni kummallekin
revolverin. He ovat molemmat hennokkaita naisia, niinkuin tiedätte;
mutta he ovat oppineet pitelemään ampu-aseita juuri tämmöistä
tapausta varten, eivätkä he nyt hämmästyneet. Tällä haavaa nuot
ulkopuolella ahdistivat sekä etu- että taka-ovia. Minä katsoin ulos
yhdestä pikku ampureijästäni ja näin heidän seisovan etupylvästön
ympäri. Monta laukausta ammuttiin myöskin ovia ja akkunoita vastaan.
Minä ajattelin, että minun ei tullut kauemmin odottaa; ja niin
muodoin minä, rukoiltuani itseni ja ulkona olevien vihollisteni
puolesta, laskin pyssyni ampureikään, tähtäsin ja vedin liipaisinta.
Kuului huuto ja huokaus ja oven luota kiirehtiviä askelia. Kun savu
oli haihtunut, luulin näkeväni yhden noista verhotuista ja
huppupäisistä haamuista makaavan polun poikki huoneen edessä. Minä
en uskaltanut mennä ulos tarjoamaan apuani hänelle taikka tuomaan
häntä sisään, pelätessäni, että toiset olisivat väijyksissä ja
hyökkäisivät päälleni. Silmäni eivät ole parhaita; mutta Louisa
sanoi eroittavansa, kuinka he hiipivät huoneen edessä olevan
aidakkeen ja pensaitten ympäri. Tämän jälkeen päällekarkaus näytti
päättyneen. Minä olin kuitenkin varoillani, arvellen heitä yhtä
armottomiksi ja välinpitämättömiksi, kuin villit Indianit
sotaretkellä. Katsoen tarkasti edustalle päin, näin pian kahden
hengen hiljaa ja varovaisesti tulevan tietä ylöspäin ja vähän
ajan perästä saapuvan aitauksen sisäpuolelle. He hiipivät puitten
ja pensaitten välitse, niinkuin verenhimoiset ruskonahat, ja minä
olin juuri ampua heitä, kun he pysähtyivät sen ruumiin luo, joka
makasi polun poikki. He neuvottelivat vähän aikaa, ilmeisesti
tutkien ruumista; toinen heistä meni pois ja talutti yhden hevosen
portin viereen. He nostivat ylös ruumiin, kantoivat sen välissänsä
hevosen luo, asettivat sen suurella vaivalla satulan poikki ja
sitoivat sen kiinni hevoseen; sitten he ratsastivat pois ja, kun he
kulkivat Johnson'in Lesken mäkeä ylöspäin, saatimme kuulla, että
heitä oli sangen paljon. Me olimme vartiolla aamuun saakka, mutta
emme nähneet emmekä kuulleet heistä enää mitään. Niin pian kuin oli
oikein valoisa, lähdin ulos ja tutkin polkua. Siellä oli iso lätäkkö
verta, jota oli tippunut myöskin pitkin polkua portille saakka ja
tätä edemmäksi tielle. Saatuani esiin hevoseni ja pyssyni otettuani
seurasin veristä uraa, kunnes se meni Pienen Rocky joen yli, jonka
jälkeen se katosi minulta.
Minulla on kovat luulot sen suhteen, ketkä olivat tässä joukossa.
Fork'issa oli tänään erään miehen hautajaiset, _jota joku muuli
eilisaamuna oli potkaissut_. Maahanpaniais-toimittaja, joka hautasi
hänet, sanoi, että ruumis jo oli valmiiksi hankittu, kun hän
saapui huoneesen, ja että muutamat siellä olevat miehet kaiken
mokomin tahtoivat, että se kohta laskettaisiin arkkuun. Kun
maahanpaniaistoimittaja veti peitteen ruumiin yli, hän kuitenkin
sai tilaisuutta panna kätensä vainajan pään päälle. Hän sanoo,
että, jos muuli tappoi tämän miehen, se todella lienee ollut
erittäin _korkea-jalkainen_ muuli. Se näyttää mahdottomalta, mutta
en voi kuitenkaan tehdä muuta, kuin luulla, että tämä mies oli
joukon johtaja ja kaatui minun käteni kautta. Vaikka se nyt tuntuu
kummalliselta, olemme usein yhtyneet Herran ehtoollisella. Hän oli
hyvin harras seurakunnan jäsen ja yhden pyhäkoulun tarkastaja.
Minulla on vielä kummallisempi asia kerrottavina. Te muistatte,
että tyttäreni hiukset olivat lauhean ruskeat. Semmoiset ne olivat
päällekarkaus-yönä. Aamulla näkyi niissä harmaita juovia, ja nyt
ne ovat melkein yhtä hopeiset, kuin minun. Hän on vaan kahdenkymmenen
kolmen vuoden vanha. Oi! kauhea on se rikoksen ja tuskan taakka,
josta näitten konnien tulee vastata. Minä kuulen, että he kulkevat
joka paikassa ympäri maakuntaa, kenenkään pidättämättä, ruoskien ja
rääkäten ihmisiä. Eikö voi tehdä mitään? Onko hallituksemme niin
heikko, ettei se voi suojella kansalaisiaan heidän kodissaan?