_Abolitionisti_. -- Se, joka suosii orjien vapauttamista +
uskottomuutta + murhaa + varkautta + väkivaltausta + tulipalontekoa +
kaikkia helvetin koottuja kauhuja, joita ei käy tarkoin määrääminen.
Tätä liikanimeä, niinkuin jo ennen mainittiin, saatti moittia
semmoisessa kansassa, joka ajatteli ja tarkoin määräsi sanojen
merkitystä. Mahdollista oli järkipäätelmien yhtä hyvin kuin
esimerkkienkin kautta osottaa, ettei "abolitionisti" välttämättömästi
ollut uskoton eikä, _ex vi termini_,[64] murhaaja eikä varas. Kun siis
joku onneton evankeliumin saarnaaja, Mason ja Dixon'in linjan
eteläpuolella oleskellessaan, sattui laskemaan liian paljon Herransa
totuutta huuliltansa, ja sentähden hickorya käytettiin hänen paljaasen
selkäänsä taikka hamppua kaulaan, koska hän oli "abolitionisti", niin
Pohja vähän pahastui rikoksen ja rangaistuksen epäsuhteisuutta; mutta
Etelä iloitsi sydämensä pohjasta ja kiitti Jumalaa vielä suuremmalla
hartaudella, koska sen ajatuksen mukaan käsittämättömän iso hirviö oli
maan pinnalta poistettu! Ja niin väärin-ymmärryksen peliä pitkitettiin.
"Carpet-bagger", joka tavallaan oli suoraan etenevässä polvessa
sukua "abolitionisti" sanan kanssa, oli erittäin sovelias jotakin
muuta painosta varten ja melkoinen parannus lähimmäisestä
edelläkäviästänsä. Se oli epämääräinen eikä sitä käynytkään
määrääminen. Eteläläisten mielestä se tarkoitti jotakin Pohjan
istukasta, jotakin "abolitionistin" sikiötä, jotakin voittajan kätyriä,
jotakin heidän tappionsa todistajaa, jotakin heidän alennuksensa
merkkiä: heistä "Carpet-bagger" oli vihattava, koska hän muistutti
kaikesta siitä pahasta taikka häpeästä, mitä he ikinä olivat tietäneet.
He kähisyttivät ulos tätä nimeä vihasta kuumilla huulilla, koska
hänen läsnä-olonsa oli vihattava sille kalliille kuolleelle
Konfederationille, jota he niin hellästi muistivat ja surivat lesken
murhepuvussa, niinkuin luonnollista olikin. He vihasivat tuota Pohjan
miestä, joka asettui heidän keskuuteensa itsekkään, pahansuovan ja
kateellisen Pohjan ruumistuneena edustajana, saman Pohjan, joka oli
_ante bellum_-aikoina lähettänyt ulos "abolitionistinsa", joka oli
voittanut ihanan Etelän sen sankarimaisessa taistelossa orjain
kannattaman tasavallan perustamiseksi ja nyt oli toimittanut vakojia ja
harpyioja[65] kalvamaan ja nauramaan ja pilkkaamaan ja ivaamaan heitä
heidän kukistuksessaan ja onnettomuudessaan. Heidän mielestään tämä
sana ilmoitti kaiken tuon kootun ja karttuneen vihan, jonka miespolvien
vastenmielisyys oli synnyttänyt ja joka oli kiihtynyt ja härmistynyt
semmoisen vimmatun sodan tulihehkussa, jonka oikeutta sen alottajat
eivät hiukkaakaan epäilleet. Se Pohjan mies, joka asetti perheensä
alttarin Etelään, sai luonnollisen ja melkein välttämättömän
synekdoken[66] kautta vastata _Pohjan_ puolesta. Hän ei ollut
ainoastaan vihollinen koko sille Etelän osalle, joka ylpeästi
omisti itselleen Eteläläisen nimen, vaan hän edusti, ikäänkuin
pienoiskuva, kaikkia sen vihollisia. Ja tämä tapahtui tietysti hänen,
pohjoisvaltaisen syntyperänsä tähden. Tosin hän saatti osaksi vapauttaa
itsensä tästä vian-alaisuudesta; mutta tämä riippui hänestä itsestä.
Ennakkoluulo oli häntä vastaan; ja voidaksensa poistaa sitä täytyi
hänen vannoa Gaelilaisen vala "rakastaa ketä sinä rakastat, vihata ketä
sinä vihaat, siunata ketä sinä siunaat ja kirota ketä sinä kiroot".
Mutta Pohjoisvaltalaisten mielestä tällä sanalla ei ollut mitään
sijaiskäsitettä. Heidän ymmärryksensä mukaan se viha, joka ilmaantui
siinä, oli aivan persoonallista laatua eikä koskenut ensinkään rotua
taikka syntyperää. He luulivat (tyhmät raukat!), että se tarkoitti
ainoastaan niitä, jotka ilman mitään näkyväistä toimeentuloa venyivät
voitollisen armeijan vanavedessä ja elivät voitetun kansan varoilla.