"Viisaus itkee kaduilla".
Heti sen jälkeen, kuin Hullun vaali tuli tunnetuksi, ne viisaat miehet,
jotka olivat sommitelleet nuot lait, joitten nojassa nyky-ajan
sivistyksen suurin valtiollinen koe oli tehtävä, alkoivat kirjoittaa
kirjeitä hänelle, kaikki täynnänsä isällisiä ja ystävällisiä neuvoja
sen johdosta, mitä sen kunnan, jonka jäseneksi hän juuri oli valittu,
tuli tehdä ja milloin ja mitenkä se kaikki oli tehtävä, niinkuin
myöskin tuhansia kehoituksia ja varoituksia sen johdosta, mitä ei
tullut tehdä. Näitten miesten viisaus oli todella kummallinen, sillä
sitä ei ollut ainoastaan heidän omaksi tarpeeksensa, vaan sitä todella
riitti yltäkylläisiin neuvoihin muulle ihmiskunnalle. Totta on, että he
eivät tienneet rahtuakaan niitten ihmisten ajatuksista, tunteista,
tilasta ja muista oloista, joitten siveellisiin ja valtiollisiin
tauteihin he lääkkeitä määräsivät, koska ne teko-asiat, joita he olivat
käsittäneet, olivat niin himmennetyt ja muodostetut muitten teko-asiain
kautta, joita he eivät käsittäneet, että oli enemmän luultavaa, että
heidän johtopäätöksensä olivat väärät, kuin oikeat. Mutta eivät mitkään
tämmöiset mietteet häirinneet heitä, sillä he eivät laisinkaan
tietäneet, että voisi löytyä jotakin, jota he eivät tietäneet, eivätkä
he koskaan uneksineetkaan, että huolellista tiedustelemista, tutkimista
ja aikaa tarvittiin, jos mieli saattaa semmoista kansakuntaa entiseen
kuntoonsa, joka juuri oli päässyt sisällisen sodan tulikuumeesta; eikä
heidän todella tullut vastata siitä, että he eivät tietäneet sitä,
minkä olemisesta heillä ei ollut vähintäkään aavistusta.
Yksi näistä kirjeistä on nyt edessäni. Sen on eräs viisaitten miesten
kaikkein viisain omalla kädellänsä kirjoittanut. Hänellä on sangen
suuri nimi -- nimi, joka löytyy valtiomiesten aikakirjoissa ja ilmestyy
Yhdysvaltain senatin jäsenten luettelossa vuosi vuoden perästä ja
pidemmän aikaa, kuin useimpien miesten julkisen elämän on sallittu
kestää. Tällä miehellä oli kummallinen ennustus-voima eikä hän koskaan
erehtynyt päätöksissään, niin sitä sanottiin. Hän tunsi valtionsa
keskuspaikasta kehään saakka eikä milloinkaan hairahtanut kansansa
mielenlaadun suhteen. Hänestä kerrottiin, ettei hän koskaan tuntia
myöhemmin eikä päivää varemmin, kuin piti, ilmoittanut ajatuksiansa
mistäkään valtiollisesta kysymyksestä. Muutamilla määrätyillä ajatuksen
aloilla hänen vakuutuksensa nousi ja laski yleisen mielipiteen virran
kanssa; ja jos sen tykkyrin-koettimen häilyviä viivoja, jonka lääkäri
välisti asetti hänen käsiranteellensa, olisi käynyt kääntäminen
selviksi sanoiksi, ne olisivat voineet säntilleen kertoa yleisen
mielipiteen historian näillä aloilla siitä saakka kuin hän ensin
rupesi ... valtion palvelukseen. Tämä mielipide oli se taikasauva,
jonka johdolla hän suunnitti valtiollisia askeliansa; ja niin muodoin
hän kirjoitti seuraavan kehoittavan kirjeen Hullulle: --
Senatin huoneessa, Washington'issa, Columbian valtiossa,
16 p. Joulukuuta 1867.
_Rakas Överstini_, -- Minua ilahutti hyvin, kun kuulin, että
te olette yksi niistä, jotka valittiin edustamaan maakuntaanne
valtionne Perustuslaillisessa konventissa. Teidän maineenne Unionin
soturina, ynnä teidän hyvin tunnettu ja tunnustettu taitonne
saattavat meitä odottamaan varsin suuria teiltä. Ja "meitä"
sanalla en tarkoita ainoastaan Kongressin jäseniä ja senatoreita,
vaan Unionin puoluetta koko maassa. Me tiedämme hyvin, ettette
kaikin puolin hyväksynyt sitä Uudestaan rakentamisen tuumaa,
johon lopulta suostuttiin; enkä minäkään sitä hyväksynyt; emmekä
luultavasti kuitenkaan olisi voineet menetellä paremmin. Oli,
näettekö, aivan tarpeellista tehdä _jotakin_. Kolme vuotta on
melkein kulunut siitä, kuin sota päättyi, eikä mitään ole tehty,
että saataisiin joku pysyväinen asiain entiselleen palauttamisen
perustelma taikka hallitustapa tälle valtakunnan osalle. Presidentin
väkivaltaiset teot ovat suuressa määrässä vaikeuttaneet asemaa.
Hän on mennyt vihollisten puolelle -- taikka pikemmin he ovat
yhdistyneet häntä tukemaan -- ja hän saa epäilemättä lähestyvässä
presidentti-taistelossa ei ainoastaan sitä suurta kannatusta, joka
on hänen tarjonansa, koska hän on heittäynyt heidän suosioonsa, vaan
myöskin harrasta puollustusta niitten tyytymättömien meikäläisten
puolelta, joitten mielestä kaikkien asiain olisi jo kauan aikoja
sitten pitänyt olla tehdyt ja suoritetut, ja Etelä asetettu entiseen
asemaansa Unionissa. Tämän kautta taistelo varmaan käy kovin
kiivaaksi ja epävarmaksi, jollemme voi tehdä kahta asiaa: --
1. Meidän täytyy olla tilaisuudessa näyttää, että asiat ovat saatetut
entisellensä -- että Etelä on uudestaan rakennettu, edustettu taikka
valmis tulemaan edustetuksi kongressin ehdotuksen mukaan.
2. Meidän täytyy saada näitten valtioin kannatusta
presidentti-taistelossa tulevana syksynä.
3. Voidaksemme olla aivan varmat Perustuslaillisten parannusten
hyväksymisestä, täytyy meidän saada näitten valtioin äänet. Jollei
voi olla varma tästä, on enemmän kuin epäiltävää, tunnustavatko
oikeustot noita toimia.
Presidentti on epäilemättä tekevä kaikki, mitä hänen voimassaan on,
viivyttääksensä, estääksensä ja saattaaksensa näitä tuumia tyhjäksi.
Teidän kokouksenne lykätään arvattavasti niin kauas eteenpäin, kuin
mahdollista, ja koetetaan kaikin tavoin myöhästyttää sen toimia.
Sentähden on etupäässä tärkeätä, ettei sen töitä, kun kerta koossa
ollaan, tarpeettomasti silmänräpäystäkään pitkitetä. Me luotamme
teihin, että edistätte näitä tarkoituksia. Kaikkein parhaimmat
miehemme täällä arvelevat, että kaikki, mitä teidän kokouksenne
tulee tehdä, on siinä, että se hyväksyy valtion entisen perustuslain,
lisäten siihen yhden määräyksen orjuutta vastaan ja toisen, joka
kieltää Unionista eroamista; että se estää Konfedereerattujen velkain
maksamista, hankkii puolueettoman äänestys-oikeuden, ja sitten
itse-altansa hajoo. Tämän voi tehdä yhdessä viikossa tai korkeintaan
kymmenessä päivässä, ja samalla sopii jouduttaa asioita täällä, ettei
viivytystä tapahdu. Jos tämä on tehty, voimme luottaa kaikkiin
eteläisiin valtioihin presidentin vaalissa; ja suosiollisen
hallituksen alla saamme helposti aikaan mitä tarpeellisia muutoksia
hyvänsä.
Jollemme voi olla varmat näitten valtioin äänistä, on presidentin
valitseminen meidän puolueemme mielen mukaan ja Perustuslaillisten
parannusten hyväksyminen sangen epäiltävä, kukaties mahdoton asia.
Jos joku vastapuolueen miehistä Edustajain huoneen enemmistön kautta
tulisi presidentiksi, niin epäilemättä näitten valtioin Johnson'in
tuumaa hyväksyneet edustajat pääsisivät valtaan; ja Etelän mustalla
kansalla ja valkoisilla unionisteilla ei olisi mitään suojelusta
eikä kansakunnalla mitään takeita tulevia kapinoita vastaan.
A-- ja B-- ja C-- teidän valtioissanne, jotka ovat kirjoittaneet
meille, ovat aivan yksimieliset minun kanssani näissä asioissa. Me
odotamme varmaan teidän suostumustanne ja myötävaikutustanne.
Erittäin tärkeätä on, että kiirettä pidetään. Katsokaat, ettei
mitään viivytystä synny. Minä tahtoisin mielelläni heti kuulla
jotakin teiltä. Semmoisten parannusten kopiot, joita katsotaan
tarpeelliseksi tehdä, toimitetaan ennen kokousta jollekin valitulle,
ja minä totisesti kehoitan, ettei yritetä tehdä mitään muuta.
Korkeimmalla kunnioituksella olen, rakas överstini, teidän nöyrä
palvelianne,
_Öv. Comfort Servosse'lle_, Warrington'iin.
Me jätämme pois sen suuren nimen, joka epätasaisilla kirjaimilla on
piirretty nyt keltaiselle ja likaiselle paperille. Kuinka nopeasti ajan
hammas kalvaa pois maineen kirjaimet! Ainoastaan kymmenkunta vuosia on
kulunut ja se levoton, kunnianhimoinen aivo ja sydän, joka sepitti
nämät rivit, epäilemättä toivoen sen kautta jossakin määrässä
tasoittavansa tietään kansakunnan korkeimpaan virkaan, on, murtuneena
monesti pettyneen toiveen surusta, muuttunut tomuksi ja melkein
joutunut unhotukseen.
Hullu vastasi tähän ja muihin samanlaisiin kirjeisin sillä suurten
nimien halveksimisella, johon suurten tapausten osan-ottaja
tietämättänsäkin tottuu. Kymmenen vuotta takaperin hän olisi hyväksynyt
tämän viisaan miehen mietteitä hallituksen valtiollista menetystä
koskevassa kysymyksessä samalla täydellisellä luottamuksella, kuin se,
jolla kaikkein nöyrin uskovainen turvaa kirjoitettuun ja ilmoitettuun
Sanaan. Hän ei olisi kysynyt hänen asemaansa, ei epäillyt hänen
johdattavia syitänsä eikä ollut kahdella päällä hänen valtioviisautensa
suhteen. Nyt, voi! tuon onnettoman hulluuden-kohtauksen jälkeen hän oli
nähnyt niin monen mainehikkaan miehen sortuvan kansakunnan
neuvostoissa, yleisen mielipiteen vapaammassa ja suuriläntäisemmässä
taistelossa sekä tappelutantereella -- hän oli niin usein nähnyt paljon
kiitetyn Vanhan antavan tietä rohkeammalle ja lujemmalle Uudelle, että
hän oli menettänyt tuon soveliaan kunnioituksen ijän ja arvon suhteen,
joka osottaa aivan tervettä ja hyvin hallittua järkeä. Kokemus, että
nuot harvat hyvin viisaat miehet, joita hän oli kohdannut, saattivat
hairaantua, oli epäilemättä ollut omainen kartuttamaan hänen
mielenvikaansa ja vahvistamaan sitä hänen valitettavaa harhaluuloansa,
että myöskin viisaat miehet voivat erehtyä.
Juuri tähän aikaan sattui myöskin eräs aivan onneton tapaus, joka,
ikävä kyllä, sekin vahvisti tuota harhaluuloa. Yksi näitten viisaitten
miesten viisaimpia oli kauan aikaa luullut, että uusi Rauhan
evankeliumin ilmoitus, erittäin sovitettuna tähän aikaan ja
tilaisuuteen, oli aiottu hänelle yksistään ja ettei tarvinnut muuta
kuin sitä innostusta, jota hänen läsnä-olonsa synnytti, hänen
sointuvien ala-vokaaliensa syvää totisuutta ja hänen käskevien, mutta
samalla aivan ystävällisten kasvojensa voimaa saattaaksensa kaikkein
kovakiskoisinta äskeisistä kapinoitsioista jälleen nöyrästi taipumaan.
Sen sijaan, että hänen olisi tullut jättää tämä ihana teoria sillensä
eikä sallia käytännön karkean käden turmella sitä -- tällä tapaa
useimmat viisaat miehet säästävät hienoimpia teorioitansa -- hän nyt
pahaksi onneksi itsepintaisesti tahtoi saattaa sen tämän ankaran
koetuksen alaiseksi. Kun siis maan sanomalehdet ensin olivat
soveliaasti ilmoittaneet hänen aikomuksensa, antautui hän vavisten
omille onnillensa ja, joukko sanomalehdenkertojia ja pikakirjureita
henkivartiostona, retkeili tuohon sivistyksen rajamaahan julkaisemaan
valtiollista elämää ja valoa. Oli jotakin hänen puheessansa, joka ei
miellyttänyt; ja nyt seurasi ensin vihaiset sanat ja sitten vielä
vihaisemmat Derringer'ein[47] ja revolverein naksutukset. Väkijoukot
hajosivat, henkivartiosto katosi näkyvistä; ja tuo kaikkein
rakastettavin kaikista väittelyistä, gentiili eteläinen tappelu,
tapahtui viisaan miehen silmien alla taikka paremmin hänen korviensa
alla, kun hän kyykistyi sen pulpetin suojaan, jonka takaa hän
silmänräpäystä ennen oli selittänyt, kuinka "rakkauden laki ja lain
rakkaus ovat yhdenvertaiset ja yhden-arvoiset, koska molemmat
keskinäisesti riippuvat ja syntyvät toisistaan". Hullu oli monta
monituista kertaa nauranut viisaan miehen tappiota eikä ollut koskaan
väsynyt mainitsemasta sitä esimerkkinä, kuinka pitkän matkan päässä
päättävä viisaus menee tyhjiin, kun se asetetaan läheltä tarkastavaa
ymmärrystä vastaan. Niin muodoin hän vastaukseksi siihen kirjeesen,
jonka sisällys tässä ilmoitettiin, sangen tyhmästi kirjoitti näin:
Washington'issa, Joulukuun 20 p. 1867.
_Kunnian-arvoisalle Senatori_ -- --. _Sir_, -- Teidän
kirjeenne tämän kuun 15 päivältä, jossa minulle annetaan neuvoja
niitten velvollisuuksien suhteen, joita minulla on jäsenenä
tämän sotapiirin komentajakenraalin kutsumuksesta pidettävässä
Perustuslaillisessa konventissa, tuli oikein perille ja sille on
annettu se arvo, jota se ansaitsee kirjoittajansa personallisen
etevyyden ja virallisen aseman tähden. Surukseni huomaan, että
minun täytyy ajatella toisella tapaa, kuin mies, jolla on niin
ylevä asema sekä valtiomiehenä ja isänmaan-ystävänä että myöskin
republikaanisena johtajana, semmoisessa asiassa, jota te katsotte
perin tärkeäksi monessa suhteessa. Minä en saata sanoa, että pidän
lainsäätäjäkokousta vähemmän tärkeänä, kuin te, vaan pikemmin vielä
tärkeämpänäkin, vaikka kohta aivan toisenlaisessa merkityksessä.
Pelkältä puoluekannalta katsoen olisin taipusa suostumaan teidän
mielipiteesenne, jos vaan voisin luulla nykyhetken menestystä
korkeimmaksi valtioviisaudeksi; mutta kun rupeamme katsomaan ei
ainoastaan tämän valtion ja tämän kansan, vaan myöskin koko maan
lopullista hyötyä, näyttää minusta aivan varmalta, että on paljon
tärkeämpi, että hallitusten uudestaan järjestämisen työ äsken
kapinallisissa maakunnissa tulee _hyvin_ tehdyksi, kuin että se
_nopeasti_ tehdään. Te sallitte minun siis sanoa, että minusta
tuntuu, kuin se, joka antaumisen ensi hetkestä saakka on ollut
paikalla ja tutkinut kansan käytöstapaa ja luonnetta, on ollut paljon
paremmassa tilaisuudessa päättää, mitä on tarpeellista tehdä, kuin
se, jolla ei ole ollut mitään tämmöistä tilaisuutta ja joka
näyttää pitäneen kysymystä eri valtioin uudestaan rakentamisesta
jonkunlaisena liikuntona jossakin valtiollisessa pelissä. Niinkuin
sanotte, minä vastustin tätä uudestaan rakentamisen tuumaa. Minusta
se oli silloin ja on vielä nytkin erittäin vaarallinen luonteeltaan,
kovin vaillinainen määräyksiltään sekä ilman kaikkia varovaisen,
tarkoin punnitsevan ja kauas eteenpäin katsovan valtiomiehen-taidon
alkeita. Minä vastustin sitä seuraavien perustusten nojalla: --
1. Uudestaan rakentamisen oikeana määränä ja tarkoitusperänä pitäisi
olla (1) kansakunnan turvaaminen tulevaisuudessa sisällisen sodan,
erittäin semmoisen sodan vaaroista, joka perustuu samoihin
peri-aatteisin ja syihin, kuin äsken päättynyt; (2) samanlaisen
kehkiämisen aikaan saaminen, kuin Pohjassa, että maasta tulisi,
mitä se ei koskaan tähän saakka ole ollut -- yksi kansakunta.
Tärkeänä osueena tässä käypi yhdenlaisten yhteiskunnallisten ja
valtiollisten oikeuksien antaminen kaikille ihmisille, heidän
entisestä arvostaan ja asemastaan huolimatta, välttämättömän
tarpeelliseksi. Minusta näyttää kuin Uudestaan rakentamisen lait
olisivat tehneet tämän postulaatin tärkeämmäksi kuin itse
päämäärän, jonka saavuttamiseen se on avullinen.
2. Minä en usko, että niitä intohimoja, joita tuo perinpohjaiseen
kehittymisen erilaisuuteen perustuva taistelo herätti henkiin, ja
monen sukupolven huonosti salattua vihaa voi tämmöisessä toimessa
millään lailla jättää lukuun ottamatta. Minä en luule, että ne,
jotka ovat katsoneet toisiansa kasvoihin tappelun vaaleanharmaassa
valossa, ovat soveliaimmat keksimään ja toimeen panemaan semmoista
asiain jälleen asettamista, eikä minun mielestäni ole toden-näköistä,
että äsken alamainen rotu on osottava itseänsä miksikään
lievittäväksi elikkä vastusta tylstyttäväksi osueeksi tässä
rauhallisessa sovittamispuuhassa.
3. Puoluekannalta katsoen pyydän saadakseni sanoa, etten usko,
että semmoinen puolue, joka on kokoon pantu niistä aineksista,
jotka muodostavat puolueemme enemmistön Etelässä, koskaan voi
nykyisen Uudestaan rakentamisen tuuman nojassa saavuttaa mitään
pysyväistä voittoa. Ainakin kaksi kolmatta osaa siitä on varmaan
ei ainoastaan köyhä ja taitamaton, vaan myöskin kokematon ja
ylenkatsottu. He ovat vast'ikään alamaisuudesta vapautetut; ja
tämän alamaisuuden tunnusmerkki, orjuuden pitaali-tauti, pysyy
vielä heissä. Valtiollisesti he ovat saastutettuja, ja heidän
sokaiseva seuransa on meidän puoleltamme karkottava suurimman osan
siitä järjestä, lujaluontoisuudesta ja kokemuksesta, jotka ovat
tähän saakka hallinneet näitä valtioita ja sen kautta koko
kansakuntaa. Eikä siinä kyllin, vaan monta tuhatta niistä, jotka
viime vaalissa äänestivät meidän kanssamme, luopuu meistä, kun
huomaavat itsensä joutuneen yleisen vihan ja pilkan esineeksi. Te
viisaat miehet, jotka keititte kokoon nämät määräykset, te ette
näytä käsittävän sitä seikkaa, että Etelän aivot ja sydän -- papit,
tuomarit ja maanviljeliät; suhteellisesti tavattoman suuri osa sen
parhaista miehistä ja melkein kaikki sen naiset -- päätti mennä
Konfederationi vainajan kanssa samoja kokemaan ja kärsimään koko
semmoisen kansan altiiksi-antaumisella ja hartaudella, joka taistelee
sen puolesta, mitä se katsoo oikeaksi. Te ette tiedä, että pitkitetty
ja hurja taistelo ja lopullinen tappio saattivat nämät tunteet tuhat
kertaa voimakkaammiksi. Te ette näytä pitävän missään arvossa sitä
teko-asiaa, jota kaikki historia opettaa, ettei löydy mitään tunnetta
ihmisen rinnassa, joka olisi sokeampi ja rajumpi ilmestymisessään
taikka luonnoltansa kiivaampi ja mahdottomampi hävittää, kuin kauan
hallinneen rodun katkera ylenkatse semmoisen rodun suhteen, jota se
on orjuudessa pitänyt. Te luulette tätä tunnetta typeräksi vihaksi.
Te ette voisi suuremmin erehtyä. Viha on leppeä ja mitätön
mielenliikunto tähän verrattuna. Tässä ei ole mitään yksityistä
eikä mieskohtaista paheksumista, vaan yksinkertaisesti perinpohjainen
ja täydellinen inho ja halveksiminen kokonaisen rodun suhteen --
paitsi jos tämä pysyy semmoisessa asemassa, kuin he itse katsovat
soveliaaksi -- semmoinen tunne, joka on turmiollisempi kaikelle, mitä
voisi sanoa tämän rodun kansalais-oikeuksien demokraatilliseksi
tunnustamiseksi, kuin heltymättömin viha voisi olla. Semmoinen
puolue, joka on perustettu taitamattomuuteen, kokemattomuuteen ja
köyhyyteen ja johon etupäässä kuuluu paaria-rotu, joka värinsä kautta
on merkitty ja muista eroitettu, ei voi pitää puoltansa voitetun
kansan neroa, varallisuutta ja ylpeyttä sekä semmoista rotuvihaa
vastaan, jonka rinnalla Bramiinein kaikki luotansa torjuva kopeus
on varsin viaton.
Minä tiedän, mikä teidän vastauksenne näihin mietteisin on; minä
olen kuullut sen tuhat kertaa. Mutta se on rakennettu hiekalle.
Koko ajatus on liikakasvina lähtenyt siitä, mitä me sanomme
Pohjoiseksi kehkiämiseksemme taikka välisti röyhkeämielisesti
nimitämme "amerikalaiseksi sivistykseksemme". Se ei kuitenkaan
ole yhtämukainen edes tämänkään kanssa eikä voisi olla yhtämukainen
Pohjan kanssa, _ceteris paribus_.[48] Te sanotte, että
johtavien eteläisten kansaluokkien _etu_ on pakoittava heitä
vastaan-ottamaan ja rehellisesti toimeen panemaan Uudestaan
rakentamisen tuumaanne. Te ette voi koko historiassa tavata yhtäkään
esimerkkiä, että minkään kansan kollektiivinen[49] etu koskaan vielä
olisi painanut yhtä paljon, kuin ylhäisten luokkien ennakkoluulot,
ennenkuin ainakin yksi sukupolvi on kasvanut niissä uusissa oloissa,
jotka voiton pakon kautta ovat syntyneet. On tarpeetonta yrittääkään
tuoda esiin esimerkkejä, sillä ei löydy _yhtäkään poikkeusta_
koko historiassa. Yksityisiä henkilöitä saattaa joko vakuutus
yhteisestä hyvästä taikka personallinen etu taikka molemmat nämät
syyt siirtää kansan puolelle; mutta rodut, kansakunnat ja kansaluokat
saavat syntyä uudestaan, saavat nähdä toisia sukupolvia, ennenkuin
tämä koskaan tapahtuu. Johdattakaat mieleenne esimerkiksi, kuinka
meidän vallankumouksemme Toryt[50] hajosivat, ja ajatelkaat, kuinka
harvat niistä, jotka jäivät, koskaan herkesivät kiroamasta sitä
kansakuntaa, johon he vastahakoisesti kuuluivat.
Mutta, sanotte, on tarpeetonta nyt ajatella näitä kysymyksiä; ja
minä myönnän sen, paitsi kun asemani selittäminen sitä vaatii.
Tarkasti mietittyäni päätin, etten voisi ruveta vastustamaan näitä
toimia, kun ne laskettaisiin täkäläisen kansan äänestettäviksi,
koska ainoa vastarinta, joka täällä löytyi, perustui yksistänsä
vihaan sitä hallitusta vastaan, jonka edestä olin taistellut. Se
oli jälleen virvonnut kapinan henki. Minä en voinut yhdistyä siihen.
Minä olin pakoitettu hyväksymään näitä toimia ja auttamaan, kun
koetettiin niillä niin paljon, kuin mahdollista, edistää asiain
entiselleen asettamista. Tämä selittää, miksi tässä vastustan teidän
katsantotapaanne. Kapina ei ollut mikään satunnainen tapaus: se oli
kauan kyteneen vihan korkein määrä -- semmoinen ajatuksen ja tunteen
erilaisuus, joka oli perinpohjainen ja mahdoton sovittaa; se oli
kahden erilaisen sivistyksen taistelo, ja nämät sivistykset olivat
jättäneet merkkinsä kumpaisenkin maan osan lakeihin. Pohjan lait ovat
synnyttäneet yksityisen henkilön itsenäisyyden, yhtäläiset oikeudet
ja yhtäläisen vallan sekä yleisiä tietoja ja taitoja kansan suuressa
joukossa. Kaupunkien kunnallishallituksen perustelma on ollut syy ja
seuraus tästä. Melkein kaikkiin virkoihin asetettiin miehiä vaalin
kautta ja paitsi muutamissa harvoissa tapauksissa oli jokainen
valitsiamiehenä. Se kehitti kansanvaltaisia aatteita ja tunteita
ja oli kansanvaltaisen vapauden ansari. Etelässä asiat olivat
päinvastaiset. Vaali-uurnia ja juryn-loogeja vartioittiin
yhtä saineesti köyhien päälletunkemisesta. Varallisuus oli
vaaliin-kykenemisen ehto. Se oli tasavaltaisuutta nimeltä, mutta
harvavaltaisuutta itse asiassa. Sen lait olivat kyhätyt ja kokoon
pantut tähän tarkoitukseen. Maatilusten suuruus oli summaton, ja
enimmäksi osaksi ne, jotka viljelivät maata, eivät olleet vapaita
maan-omistajia, vaan joko orjia tai arenti-miehiä.
Minun mielestäni on ensimäinen onnekkaan Uudestaan rakentamisen
suuri ehto se, että maakunnan homogeenisen[51] kehkiämisen lailliset
salvat särjetään; että uudet valtioin hallitukset järjestetään niin,
että ne ikäänkuin itsestänsä kehoittavat yksityisten toimeliaisuutta,
ajatuksen vapautta, keinollisuuden moninaisuutta ja yleistä
kasvatusta. Ääretön on se työ, joka on tehtävä ennen lähestyvää
lainsäätäjä-kokousta, vaikkapa se ei olisikaan mahdoton kokonaan
suorittaa. Minä olen sitounut niille, jotka valitsivat minut,
tekemään, mitä voin, tähän suuntaan, ja minä aion täyttää lupaukseni
sanasta sanaan. Minä liitän tähän kirjeesen kappaleen sitä
kiertokirjettä, joka lähetettiin valitsiamiehillemme.
Lopuksi sallikaat minun sanoa, etten usko, että republikaanisen
puolueen etu tai menestys vaatii semmoista menettelyä, kuin te
esittelitte, taikka että se sen kautta tulisi edistetyksi. Jos se
tulisi, olen varma, ettei maan lopullinen etu tulisi; ja koska
olin kansalainen, ennenkuin olin republikaani, ja koska taistelin
maan eikä puolueen edestä, täytyy teidän antaa minulle anteeksi,
jos noudatan vakuutustani enkä teidän neuvoanne. Olen kaikella
kunnioituksella