_Rakas Julia_. -- Enemmän kuin vuosi on kulunut siitä,
kuin kirjoitin sinulle ensimäisen kirjeeni eteläisestä kodistamme.
Voi! jollemme ota lukuun niitä parannuksia, joita olemme tehneet
Warrington'issa ja sitä karttunutta kodillisuuden tuntoa, jota
elottomat esineet ympärillämme synnyttävät meissä, on se tuskin
enemmän kodin kaltainen, kuin silloinkaan. Comfort on ollut hyvin
toimelias. Hän on antanut aivan uuden ulkomuodon Warrington'ille,
joka on suloisempi, kuin mikään kuvaaminen voisi saattaa sinut
ajattelemaan. Melkein joka päivä hän lähtee tarkastamaan ja
johtamaan töitä ja Yankee'n tavalla itse käymään asioihin käsin,
niinkuin he täällä sanovat, Tämä ynnä meidän herttainen ilman-alamme
ja minun huolenpitoni -- sillä minullakin pitää olemaan joku osa
ansiosta -- on muuttanut sairaan puolisoni iloiseksi, rotevaksi
mieheksi, joka näyttää alinomaa nauttivan elämästä.
Enin osa ajastani menee pikku tyttäremme opettamiseen eli pikemmin
koetuksiin hyväilemisellä saada häntä oppimaan, sillä hän on
kaikkein kummallisin itsemielinen lapsi tässä suhteessa, minkä
ikinä näit. Minä näen paljon vaivaa hänen tähtensä, ja hän edistyy
ihmeellisesti, vaikka varsin omituisella tavalla. Hän liikkuu
paljon ulkona tiluksilla isänsä kanssa ja, seurauksena siitä,
tuntee nimeltä jokaisen puun ja kukan, viljelemättömän tai viljeltyn,
joka kasvaa Warrington'in tienoilla. Hän on joko perinyt tai muulla
lailla saanut tuon kummallisen huomaamisky'yn, joka Comfort'illa on,
ja on jo enemmän perehtynyt muutamiin tiedon haaroihin, kuin mitä
minä luultavasti koskaan olen oleva. Tämä ynnä vähäiset taloudelliset
huoleni sekä ratsastukset, kävelyt ja kaikenlaiset muut matkustukset
ovat minun elämäni. Pelkkä oleminen täällä on ainainen ilo.
Päivänpaiste on kirkkaampi, kuunvalo lauheampi, taivas selkeämpi,
maa viehättävämpi, kuin vanhassa kodissamme. Siinä on jotakin
päihdyttävää näissä kaikissa -- kukat ilmaantuvat outoihin aikoihin
ja tavattoman runsaasti ja uhkeasti; puut, kumman kauniin-kokoiset
ja -lehtiset, muodostavat metsikköjä ja vehmastoja, joissa aina on
jonkunlainen lumoava sulo, niin toisenlainen, kuin minkä ikinä
havaitsimme Pohjassa; ja ennen kaikkia tuo balsami-ilma.
Vaan kuitenkin me kaipaamme ystäviämme -- voi! kipeästi kyllä --
sillä meillä ei ole mitään semmoisia täällä ja tavallansa emme
voikaan saada. Minä olen varma, ettei kukaan koskaan tullut
mihinkään uuteen kotiin ystävällisemmillä tunteilla kaikkia kohtaan,
jotka ehkä ympäröitsisivät heitä, kuin minkä me teimme. Sinä tiedät,
ettei Comfort tahtonut kuulla sanaakaan huonosta sovusta täkäläisen
kansan kanssa. Hän väitti, että he olivat urheata, iloista väkeä;
että sota oli ohitse; ja että kaikki siitä lähtien tulisivat vaan
paremmiksi ystäviksi sentähden, että se oli ollut. Hän on huomannut
erehdyksensä. Minä varon, ettemme saa mitään _oikeita_ ystäviä
täällä. Löytyy ehkä muutamia, jotka ajattelevat hyvää meistä ja
epäilemättä soisivat meidän yleensä menestyvän; mutta he eivät ole
ystäviä. Tavalla tai toisella näyttää siltä, kuin tuo vanha epäilys
ja vastenmielisyys Pohjan kansan suhteen ei sallisi heidän osottaa
mitään ystävyyttä ja luottamusta muihin; taikka kenties vika on
meidän puolella. Me olemme niin erilaisia, olemme kasvatetut niin
erilaisten vaikutusten alla ja meillä on niin toisenlaiset ajatukset,
ettei näytä siltä, kuin joskus tulisimme likemmäksi heitä.
Sinä kuulit rettelöistämme "regulaatorein" kanssa. Comfort hankki
joukon kiväärejä ja ampuvaroja mustille miehille ja valmisti itseänsä
täydellä todella taisteloon; mutta he eivät ole häirinneet meitä sen
jälkeen. Mr. Savage lähetti heille sanan, että he eivät voineet
vahingoittaa meitä, ennenkuin olivat surmanneet hänet, ja tuli
Warrington'iin ja jäi meille muutamiksi viikoiksi. Minä luulen,
että se oli hänen vaikutuksensa, joka pelasti meidät enemmästä
ahdistuksesta.
Yleisön tunteet ovat kauhean katkerat Comfort'ia vastaan sen tavan
tähden, jolla hän kohtelee mustaa kansaa. Näitä on jo koko kyläkunta
maatilamme alemmassa päässä. Heillä on kirkko, pyhäkoulu ja tulevana
vuonna he saavat arkikoulunkin. Sinä et voi käsittää, kuinka hyvät
he ovat olleet meitä kohtaan ja kuinka suuresti he ovat kiintyneet
Comfort'iin, He aikovat nyt pitää yhtä 'tractatikokousta', joksi he
sanovat sitä. Minä sain Comfort'in tulemaan kanssani yhteen heidän
rukous-kokoukseensa pari iltaa takaperin. Minä olin kuullut paljon
niistä, mutta en ollut koskaan ennen käynyt missään. Se oli hyvin
eriskummainen kokous. Siellä oli ehkä viisikymmentä henkeä läsnä,
enimmiten keski-ikäisiä miehiä ja naisia. He lauloivat omituisen
hiljaisella, matalalla ja yksitoikkoisella tavalla, silloin tällöin
keskeyttäen venytetyillä huudahdusnuoteilla, jonkunlaista
yksinkertaista hymniä, jonka minä kummastuksekseni tunsin yhdeksi
heidän vanhoista lauluistaan orjuuden ajalta. Kuinka kööri saatiin
noina aikoina suvaituksi, en voi ymmärtää. Se kuului: --
'Suo, Herra, vapaus, vapaus meille
Ja johda meitä taivahas teille!'
Muutamat katsoivat ympärillensä, kun tulimme sisään ja kävimme
istumaan; ja setä Jerry, uudis-asutuksen pyhimys, tuli
sauvojensa nojassa meitä kohden ja sanoi lempeällä äänellänsä: --
'Iltaa, översti! Teidän palvelianne, Mistress! Tahdotteko astua
ylemmäksi ja ottaa paikkanne eturiviin?'
Me sanoimme hänelle, että olimme vaan pistäyneet sisään ja ehkä
lähtisimme taas vähän ajan perästä; me tahdoimme siis pysyä
kuunteliakunnan takana.
Setä Jerry ei osaa lukea eikä kirjoittaa; mutta hänellä on
erinomaisen tarkka äly ja luja tahto. Kykenemätönnä tekemään
minkäänlaista työtä on hän muitten uskollinen ystävä, neuvon-antaja
ja johtaja. Hänellä on oma asunto ja kappale maata, kaikki
maksettuna, hyvä hevonen ja lehmä, ja hän sai vaimonsa ja kahden
poikansa avulla hyvän vuodentulon tänä kesänä. Hän on yksi niistä
mustista miehistä uudis-asutuksessa, joista on paras toivo; niin
ainakin Comfort sanoo. Kaikki näyttävät suuresti kunnioittavan
häntä. Minä en tiedä, kuinka monen olen kuullut puhuvan hänen
jumalisuudestansa. Mr. Savage'n oli tapa sanoa, että hän mieluisammin
tahtoi kuulla hänen rukoilevan, kuin kenenkään muun maan päällä.
Hänen isäntänsä piti häntä suuressa arvossa hänen uskollisuutensa
ja hyvän luontonsa tähden myöskin sen jälkeen kuin hän kävi
raajarikoksi.
Kokousta johti sinä iltana eräs mulatti, nimeltä Robert, joka oli
mitä nyt sanotaan 'vanhan jakson vapaaksi niggeriksi' (vapautettu
ennen sotaa). Hän näytti hyvin halukkaalta tuomaan esiin
lukutaitoansa ja kompuroitsi naurettavalla ylpeydellä kolmannen
sadannen kolmannen neljättä hymnin ja yhden raamatun luvun läpi.
Muutamat hänen muistutuksensa eri kohdista jälkimäisessä olivat
huvittavan soveliaat. 'Minä tosin kastan vedellä; mutta minun
perästäni on tuleva se, joka kastaa Pyhällä Hengellä ja tulella',
hän luki kangertain. 'Kastaa vedellä', toisti hän miettiväisesti.
'Me tiedämme kaikki, mitä se on; ja Pyhällä Hengellä kastaminen,
se on juuri se, jota varten olemme tänä iltana tulleet tänne. (Amen!
Jumala siunatkoon! Tuossa nyt!) Mutta tulella kastaminen! -- minä
sanon teille, rakkaat veljet ja sisaret, että se aina saattaa
hiukseni _nousemaan pystyyn_, kun ajattelen, mitä sillä
_varmaan_ tarkoitetaan! Kastaa tulella! Minä luulen, että se
on kullan koettaminen sulatus-uunissa -- Herran sulatusuunissa,
joka selvittää pois kaiken kuonan, mutta epäilemättä on kauhean
kuuma!'
Sitten ei siellä hetkeen aikaan ollut mitään erinomaista, siksi
kuin eräs mies polvillansa rupesi heiluttamaan ruumistansa
edes-takaisin ja huusi semmoisella äänellä, jonka olisi voinut
kuulla penikulman päästä, viisitoista tai kaksikymmentä minutia
aikaa ainoastaan yhtä lausetta: -- 'Korjaa heidät! Oi Herra,
korjaa heidät! Korjaa heidät! Oi Herra, korjaa heidät!'
kummallisella, laulavalla äänellä, jonka vaikutus hermoihin oli
hirveä. Miehet huusivat, naiset kirkuivat. Muutamat hypähtivät
ylös polviltansa ja tanssivat kiljuen ja jonkunlaisissa hurmoksissa
paiskaten käsivarsiansa sinne tänne, että mieleeni muistui mitä olin
lukenut Idän tanssivista dervisbeistä. Yksi nainen meni pyörryksiin;
ja lopullisesti tuo kiikkuva huutaja itse lankesi kumoon. Hänen
päänsä päälle kaadettiin vähän vettä, pitkällinen, rauhoittava hymni
laulettiin ja viidessä minutissa oli koko seura yhtä hiljainen, kuin
mikä maa-seudun rukous-kokous hyvänsä Michiganissa. Itse puolestani
riipuin melkein hysterillisessä pelossa Comfort'in käsivarressa.
Minä pyysin häntä viemään itseäni pois, mutta olen hyvin iloinen
nyt, ettei hän sitä tehnyt.
Vähän ajan perästä setä Jerry nosti päätänsä, jota hän koko ajan
siitä asti, kuin kokous alkoi, oli painanut polviansa vastaan, ja
kohottaen laihoja käsiänsä kansaa kohden sanoi leppeällä, selvällä
äänellä: --
'Langetkaamme kaikki polvillemme ja rukoilkaamme -- yksi lyhyt
rukous! lyhyt rukous!'
Hän lankesi polvilleen, kasvot käännettyinä meitä kohden.
Yksinkertaisen honkapöydän tippuva kynttilä loi liehuvan valonsa
hänen ylitsensä, kun hän, kasvot ylöspäin nostettuina ja kädet
ristissä, 'puhui Jumalan kanssa', oi, kuinka yksinkertaisesti ja
suoraan! Ja kun hän rukoili, näytti kummallinen valo laskeuvan
hänen kasvoihinsa tuohon valkoiseen kehään, joksi hänen hopeinen
tukkansa ja partansa muodostuivat. Hän rukoili kaikkien puolesta,
paitsi omasta, ja näytti saattavan kaikkien huolet ja surut armon
valta-istuimen eteen, ikäänkuin hänellä olisi ollut heidän
jokaisen sydämen avain.
Sitten hän alkoi rukoilla meidän puolestamme -- 'tuon vieraan ystävän
puolesta, jonka Jumala on nostanut ja salaperäisellä tavallansa
johdattanut tekemään meille hyvää -- siunaa häntä, oi Herra, vähissä
varoissa ja suurissa, kotona ja lieden ääressä! Hän ei tiedä, mitä
hän on ottanut tehtäväksensä! Tue hänen kättänsä ja pidä häntä
voimallisena ja urhoollisena!' Mutta minä en osaa kertoa tämän
rukouksen kummallista hellyyttä ja uskollisuutta. Minä nojasin
päätäni Comfort'in olkapäätä vastaan, ja kyyneleni vuotivat, kuin
sade, kuunnellessani. Yht'äkkiä syntyi yleinen äänettömyys.
Rukoilevan ääni oli vaiennut; eikä rukous kuitenkaan näyttänyt
loppuneen. Minä nostin silmäni ja katsoin ympärilleni. Setä Jerry
oli yhä polvillansa tuolinsa vieressä, jokainen hartauden harjottaja
oli myöskin vielä polvillaan paikallansa; mutta jokainen pää oli
käännetty häntä kohden ja jokainen silmä katseli tarkasti häntä.
Hänen silmänsä olivat kiintyneet -- mihin? Hän katsoi ylöspäin,
ikäänkuin hän olisi nähnyt toisen maailman. Hänen kasvojensa
piirteet olivat jäykistyneet, vaan kuitenkin joku kammottavan
ilon katse valaisi niitä. Hän hengitti verkan ja huohottaen; mutta
paitsi tätä ei yksikään jäntäre liikkunut. Ei sanaakaan lausuttu;
mutta jokainen silmä oli kiintynyt häneen hiljaisessa ja
pelollisessa odotuksessa.
'Hän ei ole ollut sillä tapaa kuin yhden kerran antaumisen jälkeen',
kuulin jonkun vaimon hiljaa kuiskaavan toiselle.
Viisi minutia -- ehkä kymmenen minutia -- kului eikä hän ollut
puhunut eikä liikahtanut. Se oli kauhea, julma äänettömyys, ja nuot
kiinteät, liikkumattomat kasvot ja tuo tyrmistynyt ruumis! Siinä
oli jotakin yliluonnollista!
Viimein alkoivat hänen huulensa väristä. Silmien kiinteys heikkeni.
Kädet, joita hän oli nojannut tuoliin, olivat nyt ristissä, ja
jonkunlainen jumalallisen ihastuksen katse väikkyi hänen ylöspäin
käännetyissä kasvoissansa, kun hän huudahti äänellä, joka selvästi
osotti haltioihinsa menneen iloa: --
'Minä _näen_ Hänet! Minä näen _Hänet!_ Tuolla Hän
_on!_' Ja hän osotti laihalla ja vapisevalla kädellään
huoneen etäisintä nurkkaa. 'Minä näen Hänet, pelastuksen kruunu
päässä ja taivaan avaimet riippuen vyöstä -- Jumalan valkoisten
helmiporttien avaimet -- Pyhyyden haarniska ja Vanhurskauden
vaippa yllänsä. Tuolla Hän vielä kävelee kynttiläjalkain välitse!
Hän lähestyy meitä -- siunattu olkoon Hänen pyhä nimensä! --
katsomaan kansaansa ja korjaamaan sitä!'
Minä en osaa kertoa sinulle, mitä kummallista, katkonaista puhetta
virtasi hänen huuliltaan; mutta se loppui niinkuin se alkoi --
yht'äkkiä ja kenenkään odottamatta. Tuo kirkastettu katse katosi
hänen kasvoistansa. Lause sammui kesken hänen huulillansa. Hänen
silmänsä alkoivat jälleen näyttää itsetietoisilta ja liikkuivat
ympäri tuota hiljentynyttä hartaasti katsovien kasvojen piiriä,
samalla kuin tieto siitä, mikä oli tapahtunut, nyt näytti
leimahtavan hänen mielensä eteen. Hän peitti kasvonsa käsillään
ja vaipui huoaten maahan, anteeksi pyytävällä äänellä huudahtaen: --
'Oi Herra! Oi Herra! Sinä tiedät palveliasi heikkouden! Armahda
häntä! Armahda häntä!' Kokous päättyi, ja me lähdimme kotiin.
Jollakin tapaa minä en voi päästä siitä ajatuksesta, että tuo pieni
puinen kirkko on semmoinen paikka, jossa yksi todella on nähnyt
Jumalan.
He kertoivat meille jälestäpäin, että setä Jerry'lla usein oli
tämmöiset 'puuskat', joksi he nimittävät niitä, milloin hyvänsä
sodan kuluessa jotakuta suurta tappelua tapeltiin tai odotettiin,
ja he tiesivät aina sanoa, kuinka tappelu oli päättynyt siitä,
mitä hän haltioissansa ollen puhui. He sanovat, ettei hän ollenkaan
tiedä, mitä hän semmoisina aikoina puhuu. Minä kysyin häneltä sitä
eräänä päivänä. Hän vastasi yksinkertaisesti: 'minä en voi selittää
sitä, Mistress. Näyttää siltä, kuin se olisi risti, jota minun
erityisesti tulee kantaa. Se on tuottanut minulle paljon huolta.
Minua on monta kertaa ruoskittu siitä; ja paitsi sitä tuntuu minusta
aina, kuin olisin käynyt kymmenen vuotta vanhemmaksi, kun toinnun
näistä puuskista. En voi ymmärtää sitä, Mistress; mutta setä Jerry
eroo vielä maailmasta jossakin semmoisessa puuskassa!'
Me emme käy usein kirkossa tähän aikaan. Meitä ei suorastaan kohdella
epäkohteliaasti; mutta naapurien alinomainen kylmyys sanoo selvemmin,
kuin mitkään sanat, ettei meitä kaivata. Comfort yhä toivoo, että
nämät seikat aikaa myöten paranevat; mutta minä rupean pelkäämään,
että aina jäämme vieraiksi siinä maassa, jossa asumme. Minä en näe
mitään mahdollisuutta, että se voisi olla toisin. Pohja ja Etelä
ovat kaksi eri kansaa, jotka ovat kokonaan toisenlaiset kaikissa
luonnon-omaisuuksissaan; ja minä varon, että enemmän kuin yksi
sukupolvi saa mennä hautaansa, ennenkuin heistä yksi kansa tulee.