Koska tämä Romani-kirjaston vuosikerta on viimeinen, joka minun
toimestani ilmestyy, lienee soveliasta, että julkisesti lausun
kiitollisuuteni etupäässä muutamille henkilöille, jotka ovat seisoneet
tätä yritystä likellä ja sitä tavalla taikka toisella edistäneet.
Kun Uusi Romani-jakso, jonka jatkona tämä Romani-kirjasto on, vuonna
1874 ilmoitettiin tilattavaksi, sanottiin tilaus-ilmoituksessa, että
osallisina yrityksessä, paitsi allekirjoittanut, olivat herrat _Yrjö
Koskinen, B.F. Godenhjelm_ ja _F.W. Rothsten_. Mainitut miehet, joita
saanee pitää asian alkuun-panioinakin, valitsivat minut toimittajaksi
ja luovuttivat muutamien vuosien kuluttua yrityksen kokonaan minulle.
Täten lausun nyt heille suuren kiitollisuuteni, ei ainoastaan siitä
luottamuksesta, jota he osottivat minulle, kun antoivat minulle
toimittajan viran, vaan myöskin siitä suosiosta, jonka he yhä ovat
tälle yritykselle näyttäneet.
Ennen muita on kuitenkin herra _F.W. Rothsten_ ottanut osaa tähän
toimeen ja sitä monella tavalla hyödyttänyt. Hänen suuri Suomenkielen
taitonsa on ollut näille romani-kokoelmille kokonaan altisna. Kaikki ne
niissä julkaistut kirjat, jotka minun kääntäminäni ilmestyivät,
muodostuivat hänen kauttansa semmoisiksi, että sopi ne yleisön
luettavaksi tarjota. Minä luin nimittäin käsikirjoitukset hänen
kuullaksensa, jolloin hän esitteli tarpeelliset muutokset, joitten
kautta virheelliset ja kankeat paikat taivutettiin oikeammiksi ja
sujuvammiksi. "Hullun Yritys" on ainoa käännös, jonka kanssa ei tällä
tapaa menetelty. Siinä korjaaminen tapahtui vasta korrektuuri-arkeissa.
Mutta vähäinen ei hänen apunsa tässäkään teoksessa ole ollut, sillä
melkein kaikista vaikeammista kohdista olin tilaisuudessa edeltäpäin
hänen kanssansa neuvotella, ja korjaukset korrektuuri-arkeissa ovat
olleet perin suuret. Ilman herra Rothsten'in apua koko yritys olisi
ollut miltei mahdoton, sillä minun Suomenkielen taitoni on niin
puutteellinen, etten olisi koskaan mitään käännöstä julkaissut, jota
hän ei olisi ensiksi läpikäynyt. Olkoon minun siis tässä sallittu
julkisesti lausua hänelle syvät kiitokseni siitä ystävällisyydestä,
jolla hän on tätä yritystä kohdellut ja kaikesta siitä avusta, jonka
hän on niin runsaassa määrässä sille antanut.
Varsinaisessa kiitollisuuden velassa katson itseni myöskin olevan
kaikille niille kirjailioille, jotka ovat kunnioittaneet näitä
romani-kokoelmia antamalla käännöksiänsä niissä julkaistavaksi ja sillä
tapaa nimellänsä tuottaneet niille arvoa ja eri kirjoitustavallansa
tehneet niitten kielen monipuolisemmaksi ja vaihtelevammaksi.
Ilman suuren yleisön kannatusta ei kuitenkaan tätä yritystä olisi voitu
saada aikaan eikä ainakaan jatketuksi. Eri vuosikertoja itselleen
tilaamalla sekä muilta tilauksia hankkimalla ovat useat kansalaiset
tehokkaasti vaikuttaneet yrityksen mahdollisuuteen. Heille kaikille
lausun täten sulimmat kiitokseni. Erittäin tahtoisin mainita kolme
henkilöä, jotka enemmin tai kauemmin, kuin muut, ovat tällä tapaa näitä
romani-kirjastoja pontevasti edistäneet, nimittäin: herrat _S.
Hirvonen_ Joensuussa, _H. Åström_ Oulussa ja _J. Enlund_ Helsingissä.
Se tapa, jolla sanomalehdet yleensä ja etenkin _Morgonbladet,
Uusi Suometar, Valvoja_ ja _Helsingfors Dagblad_ ovat näitä
romani-kokoelmia ilmoittaneet taikka niitten eri kirjoja arvostelleet,
on tietysti sekin tuntuvasti vaikuttanut yrityksen menestykseen. Olkoon
minun tässä suotu niille ilmoittaa hartaimmat kiitokseni.
Helsingissä, Marraskuun 15 p. 1883.
_Waldemar Churberg_.
Kirje kustantajille.
_Gentlemanit_. -- Teidän pyyntönne, että minä kirjoittaisin alkulauseen
siihen kirjaan, jonka olette painattaneet, näyttää minusta erittäin
oudolta. Se on niinkuin mies, joka esittelee itseänsä --
aina kömpelöinen ja tavallisesti joutava toimi. Mikähän hyöty lienee
"nyt seuraavan epoksen esipuheesta", jollei se ole jonkunlainen
kauppa-ilmoitus? ja siinä tapauksessa teidän tulee se kirjoittaa. Kuka
ikänänsä sen tekee, hänen pitäisi olla:
"Kylläksi viisas hullua _näyttelemään_;
Ja oivasti tuot' osatakseen laillaan nerokas myös".
Mutta tuota hullun lajia minä en ole. Kaikenlaisen semmoisen työn minä
jätän teille ja täten oikeutan ja valtuutan teitä sanomaan, mitä
tahdotte siitä, mitä olen kirjoittanut, ainoastaan pyytäen teitä
pitämään muistossa yhtä selvää eroitusta. Löytyy kahta lajia hulluja.
Todellinen hullu on kaikkein rehellisin kuolevaisista: hovinarri ja
hänen heimolaisensa -- lapsitteleva, leikkiä laskeva pilkkakirves --
vaan matkivat sukunsa hyviä avuja ja varastavat sukunsa nimen alhaisia
tarkoituksia varten.
Oikean hullun elämä on täynnä uskon runollisuutta. Hän ehkä tavottaa
virvatulta, ja viisas häntä nauraa, mutta hänestä tämä virvatuli on
todellinen toivon tähti. Hän eriää lähimmäisistään etupäässä siinä,
että hän näkee taikka uskoo, mitä he eivät näe eikä usko, ja sen vuoksi
yrittää semmoista, johon he eivät koskaan rupea. Jos hän menestyy
toimessaan, mailma lakkaa nauramasta ja nimittää häntä neroksi; jos
hänen työnsä raukee tyhjäksi, se vaan nauraa sitä enemmän ja ivaten
sanoo hänen ponnistuksiaan _Hullun Yritykseksi_.
Sillä tapaa sama henkilö usein on sekä hullu että nero -- hullu koko
elinaikansa ja nero kuolemansa jälkeen, taikka hullu yhden vuosisadan
mielestä ja nero seuraavan, taikka hullu kotona ja ihme-olento muualla,
Watt oli hullu, kun hän istui teekattilaa katsellen, mutta nero, kun
hän oli vanginnut pikku peijakkaan, joka sysäsi pois kannen. Tuo hyvä
Genualainen, joka tempasi puolen maailmaa pimeydestä, oli hullu sen
vuosisadan mielestä, joka etsi Nuoruuden lähdettä; ja kuitenkin
jokainen seuraava vuosisata vaan lisäämällä lisää hänen ylistystään.
Nämät ovat ainoastaan esimerkkejä. Runoilia on sovittanut tunnustetun
peri-aatteen näihin säkeisin:
"Nero suur' ja hulluus naapurit on keskenään,
Ohkaiset seinät vaan
Sulkee ne toisistaan".
Mutta ainoastaan yksinkertaisessa, täydellisesti luottavassa _uskossa_
tämä neron ja hulluuden heimolaisuus on. Moni saattaa olla kenenkään
kieltämättä hullu ilman mitään mahdollisuutta päästä tietäjien
luokkaan. Niin on todella monen heidän laitansa. Yksistään menestyksen
kautta hulluuden herkkäluuloisuus muuttuu tunnustetuksi
profeetalliseksi ennustukseksi.
Noa oli yksi varhaisimpia hulluja, joita jälestäpäin tunnustettiin
järkeviksi. Hänen aikansa viisaat miehet istuivat hänen ympärillään
kyynärätavara-arkuilla ja vuolivat[1] ja viheltelivät ja silmäilivät
tuota kummallista haahta, jonka rakentamisessa hän askarrutti poikiansa
ja vävyjänsä, kunnes taika oli yhtä vanha, kuin fregattimme
"Constitution",[2] ennenkuin hän oli valmis liittämään päällimmäistä
kantta. Jollei sade lopuksi olisi tullut, he eivät koskaan olisi
herjenneet hänen hulluuttansa hihittämästä. Vedenpaisumus pelasti hänen
maineensa ja teki arkista _succès'n_. Mutta se ei aina tapahdu, että
hullun tarjona on taivaallinen ääni, joka neuvoo häntä, taikka tulva,
joka häntä auttaa.
Tämä vähäinen kertomus esittelee yhtä hulluuden tyhjäksi raukeamisista.
Sankari ei voi omakseen väittää minkäänlaista suuruutta. Yksi uskova
Noa siinä on, hyvin rakennettu arkki ja todellinen vedenpaisumus. Mutta
vedet voittivat ja Hullu hukkui ja moni heimolainen hänen kanssaan.
Viisaat miehet katselivat tuota ja nauroivat.
Ainoa ansio, jota tämä kertomus soisi itselleen myönnettävän, on
kuvausten tarkka todenperäisyys. Ne ovat kaikki tosi-elämästä otetut.
Ja myöskin tässä, jota hän kehuu hyväksi avuksi, ehkä tavattaneen
suurin hulluus, minkä milloinkaan toimitti
Syyskuulla 1879.