Pitkän tovin Cherry Malotte istui hiljaisissa mietteissään ja tuijotti
eteensä silmin, jotka eivät nähneet mitään. Hänen kasvoilleen ilmestyi
vähitellen teräviä ja pahaenteisiä piirteitä. Silloin tällöin hän
huudahti kärsimättömästi, ikäänkuin se salajuoni, jota hän par'aikaa
suunnitteli, tuntuisi turhalta, ja hän nousi kävelemään ahtaassa
aitiossaan. Hän ei tajunnut ajan kulumista ja oli viettänyt paikallaan
noin kaksi tuntia, kun hän kuuli naapuriaitiosta sanan, joka pani hänet
hätkähtämään, ja hänen hajamielisyytensä irtautui hänestä kuin vaippa.
Joku puhui Glenisteristä, ja hänen äänensä värisi kiihtymystä.
"En ole mokomaa nähnyt Virgina Cityn aikojen jälkeen kolmetoista vuotta
sitten. Hän on varma."
"Ehkä on", vastasi toinen epäillen, "mutta minä vain en halua asettua
taaksesi. En ole vielä koskaan pannut peliin ropoakaan."
"No, lainaa sitten minulle rahaa. Tunnin perästä maksan takaisin. Sanon
sinulle, että hän on yhtä varma kuin jos sinulla olisi jo rahat
kourassasi. Tämä on hänen elämänsä suuri hetki. Viidentoista minuutin
kuluttua emme voi päästä hänen pöytänsä lähelle, sillä kaikki kaupungin
ammattipelaajat kerääntyvät paikalle."
"Minä panen viisikymmentä dollaria yhteisesti", vastasi toinen, ja
hänen äänensä ilmaisi, että toisen kiihko oli osittain tarttunut
häneenkin.
Cherry Malotte sai keskustelusta sen verran selville, että Glenister
oli pelaamassa ja että tällä oli sellainen onni mukanaan, että se
herätti kateutta kaikissa tienoon pelaajissa. Hän poistui
kätköpaikastaan, ja kun hän astui portaita alas, kohtasi häntä tavaton
näky. Tanssisali oli miltei tyhjä; soittajat vain hieroivat viulujaan
ja sujuttelivat klarinettejaan koettaen turhaan viekoitella takaisin
sitä nopeasti kasvavaa joukkoa, joka täytti tungokseen asti peilisalin
ja ulottui ovelle saakka. Pahin tungos vallitsi erään pöydän ympärillä.
Cherry ei voinut nähdä, mitä siellä tapahtui, sillä miehiä ja naisia
oli pöydän ympärillä kymmenkertaisessa rivissä ja toisia oli kiivennyt
tuoleille ja pöydille. Äkkiä syntyi tavaton melu ja sitä seurasi
kuolemanhiljaisuus ja sitten kuului jälleen hopean helinää. Hetki
vielä, ja joukko alkoi jälleen puhella ja nauraa.
Yleinen kiihtymys alkoi tarttua Cherryynkin, vaikka hän tarkkasi pelin
kulkua kaukaa. Voitonriemuiset äänet, äkillinen hiljaisuus,
hermojännitys, jota tämä kaikki tulkitsi, puistatti häntäkin. Hän
huomasi tällöin Bronco Kidin, joka yritti raivata tietä hänen
luoksensa, ja hän lähti tätä vastaan. Kid pysähtyi ja nojasi seinää
vasten katsellen ohutta savuviirua, joka kohosi hänen savukkeestaan.
Hän näytti unohtaneen ympäristönsä eikä ilmaissut eleelläkään sitä
mielenliikutusta, jonka vallassa hän oli pari tuntia sitten ollut.
"Tämä on suurpiirteisen murhaavaa, vai kuinka?" sanoi tyttö. Pelaaja
nyökkäsi ja mutisi jotakin käsittämätöntä. "Mikset hoida pankkia? Eikö
tänään ole sinun vuorosi?"
"Lopetin eilen illalla."
"Hyvissä ajoin välttääksesi tämän illan jutun. Onneksi!"
"Niin, minä olen nyt tämän liikkeen omistaja. Ostin sen eilen."
"Taivaan nimessä! Hän voittaa siis sinun rahojasi."
"Niin, kahdeksantuhannen dollarin nopeudella minuutissa."
Cherry silmäili niitä pitkiä autioita pöytärivejä, joita oli
Glenisterin ja hänen pelitoveriensa takana. Uusi ääntensorina oli
merkkinä, että Glenister oli voittanut jälleen, ja nuoresta tytöstä
tuntui, että Bronco Kid oli liian tyyni, että hänen kätensä ja äänensä
olivat liian vakavat ja hänen katseensa liian kylmä vaikuttaakseen
luonnollisilta. Bronco Kid kääntyi häneen päin ja sanoi:
"Tarkoititko totta äskeisellä puheellasi?"
"En tiedä, mihin tähtäät."
"Sanoit, että voisit surmata Glenisterin?"
"Niin voisinkin."
"Etkö sinä siis rakastakaan häntä?"
"Minä vihaan häntä", keskeytti tyttö hänet.
Kid katseli häntä ilottomasti hymyillen, ja nähdessään samassa
crap-pelin pankinpitäjän lähtevän tyhjän pöytänsä äärestä, huusi
hän tämän luoksensa ja sanoi:
"Toby, minä toivon, että te rupeatte 'ajamaan ruumisvaunuja!' kun
Glenister siirtyy pelaamaan faaraota. Minä hoidan pankkia silloin.
Ymmärrättekö?"
"Totta kai! Aiotte antaa hänelle vähän 'työtä', vai kuinka?"
"En ole vielä milloinkaan täällä pelannut väärillä korteilla", huudahti
Kid, "muta minä aion nitistää tuon nousukkaan tänä iltana tai surmaan
hänet. Minä käytän 'hiekkajärjestelmää' ja haluan selittää teille
merkinantojeni tarkoituksen. Jos niissä erehdytte, saatatte meidät
pulaan ja kaikki menee päin mäntyä."
Hän selitteli merkkejään sanoin, joista maallikko ei olisi saanut
tolkkua, ja havainnollistutti ne melkein huomaamattomin sormen ja käden
elein. Tyttö seisoi koko ajan vieressä ja kuunteli jokaista sanaa
jännittyneen tarkkaavasti. Hän ei tarvinnut selityksiä, hän tunsi
kaikki sanakäänteet entuudestaan ja tiesi, että 'ruumisvaunuajurin'
tehtävänä oli käsitellä korttilaatikkoa, ja hän tunsi myöskin 'sisäisen
elämän' merkkijärjestelmän. Kaikki oli hänelle kuin lukisi avointa
kirjaa ja hän oppi nopeammin kuin Toby ne merkit, joita Bronco Kid
aikoi käyttää ilmoittaakseen, minkä kortin hän oli salaa pannut
laatikkoon tai minkä piti kädessään.
Kid oli valinnut 'hiekkajärjestelmän', s.o. hän käyttäisi rehellistä
laatikkoa, mutta sen sijaan korttileikkiä, jonka määrätyt kortit oli
hangattu hiekkapaperilla karheiksi niin että kun painoi hieman lujemmin
ylintä tai lyötyä korttia, alempi tarttui siihen, ja näin hän voi
tilaisuuden sattuessa pelata kaksi korttia yht'aikaa. Hiekkapaperin
jäljiltä heikosti kahahtava kortti ilmaisi kortteja jaettaessa, minne
merkitty kortti kulloinkin joutui.
Lopetettuaan neuvontansa pelisalin omistaja poistui, ja Cherry Malotte
koetti raivata itselleen tien rulettipöydän luo. Hän tahtoi nähdä
Glenisterin, mutta ei päässyt lähellekään. Hän oivalsi, että Glenister
oli jälleen voittanut, sillä vilahdus rulettipyörästä, joka hänen
onnistui nähdä miesten käsivarsien alta, osoitti, että ruudut olivat
melkein tyhjät.
Oli kysymys enää vain muutamista minuuteista, ja hän vetäytyi sen
vuoksi faaraopöydän luo, jonka ääressä Bronco Kid jo istui kortteja
jakamassa. Hänen kasvoillaan oli entinen välinpitämätön naamari, ja
hänen valkoiset hoikat sormensa liikkuivat hitaasti ja ehdottoman
varmasti. Hän odotti.
Muutaman hetken kuluttua joukko hylkäsi rulettipöydän ja siirtyi
faaraopöydän luo, Glenister muiden mukana. Hän ei ollut entisensä
kaltainen. Hänen kasvonsa hehkuivat, hänen ilmeensä oli
häikäilemättömän rohkea, hänen kauluksensa oli auki ja paljasti
voimakkaan jäntevän kaulan. Pelihimo oli raaistanut hänet, hänestä oli
tullut jälleen kesytön, väkivaltainen erämaan alkuihminen. Itsehillintä
ja arvokkuus olivat tyystin hävinneet. Hän oli yrittänyt kulkea
uudenaikaisia teitä, mutta ne eivät olleet sopineet hänelle. Hän liukui
alaspäin, ja entisyys nielaisi hänet.
Hän ei huomannut Cherry Malottea, kun hän istahti pöydän ääreen. Hän
näki vain pelin. Tyttö pusersi kouransa nyrkkiin ja toivoi kaikesta
sydämestään hänen tappiotaan.
"Mikä on sinun ylin määräsi, Kid?" Glenister kysyi.
"Sata ja kaksi", vastasi tämä.
Peli aloitettiin enemmittä selittelyittä. Kid hoiti korttinsa tyynesti
ja varmasti sekä otti tai jakoi voitot koneenomaisen tasaisesti.
Katselijat lakkasivat puhumasta ja valmistuivat näkemään jotakin
katsomisen arvoista, sillä nyt oli tulossa illan huippukohta. Faarao on
muitten pelien rinnalla kuin oikeata taistelua terävin asein.
Aluksi Glenister voitti säännöllisesti, kunnes tuli hetki, jolloin
kakkosella oli kokonainen kasa rahoja. Cherry näki Kidin
salamannopeasti antavan merkin Tobylle, ja seuraavassa tuokiossa hän
oli "vetäissyt" itselleen kakkosen ja toinen kakkonen hävisi. Se oli
hänen ensimmäinen varsinainen voittonsa, eivätkä pelaajat siitä
paljoakaan piitanneet. Puolentoista tunnin perästä olivat voitot
heikosti pankin taholla. Silloin Glenister virkkoi:
"Tämä käy liian hitaasti. Minä haluan peliin elämää."
"Antakaa mennä", vastasi Kid hymyillen. "Panokset kaksinkertaiset."
Nyt saattoi panna yhdelle kortille neljäsataa dollaria,
ja Kid aloittikin nyt vasta,vakavissaan pelin. Glenister
hävisi nyt säännöllisesti, ei tosin suuria summia, mutta
ärsyttävän säännöllisesti. Cherry huomasi aiemmin, kuin Kid itse
'ruumisvaunuajurin' vaikeuden selviytyi työssään kunnollisesti. Toby
oli mennä päästä pyörälle. Kid oli käänteissään liian nopsa, eikä
toinen uskaltanut lähettää hänelle hätämerkkiä peläten joutuvansa
joukon lynkattavaksi. Kid ei liioin voinut antaa apurilleen selityksiä,
koska hän pelkäsi, että joku joukosta jossa oli monta tempun taitajaa,
tarjoutuisi asettumaan hänen tilalleen. Hän voi vain katsella
pahaenteisesti tolkutonta apuriaan.
He eivät olleet ehtineet vielä pitkälle seuraavaa peliä, kun Cherry!
terävä silmä äkkäsi merkin, jonka Toby käsitti vallan väärin. Hän sanoi
silloin tyynesti tälle:
"Teidän tulisi voidella pontimet paremmin."
Bronco Kid ei voinut olla hymyilemättä. Huumorintaju ei ollut hänessä
tosin liian herkkä, mutta tämä Cherryn tekemä pisto oli toki sellainen,
että hän muistaisi sen aina ja kertoisi tulevina päivinä siitä
ihastuneena. Hän pelkäsi vain, että paikalla olisi faaraonpelaajia,
jotka ymmärtäisivät viittauksen, mutta sellaisia ei ollut. Hetken
perästä sanoi tyttö Tobylle:
"Luovuttakaa minulle paikkanne, te näytte kadottaneen ohjakset!"
Toby katsahti kysyvästi Kidiin, joka puolestaan sieppasi kuin lennosta
Cherryn rauhoittavan katseen ja nyökkäsi sitten hyväksymisen merkiksi.
Toby nousi ja istui hänen paikalleen. Kid tiesi, ettei Cherry tekisi
erehdyksiä; hänen terävää älyään oli terästämässä viha -- sen luki
selvästi hänen kasvoistaan. Jos Glenister tänä iltana pelastuisi
häviöstä, johtuisi se siitä, ettei mikään inhimillinen mahti siihen
pystyisi.
Kidin uudella liittolaisella oli vain yksi ajatus: Roy oli
nujerrettava! Hänet oli nöyryytettävä, taloudellisesti tuhottava,
saatettava naurunalaiseksi. Ehkä hän sitten palaisi hänen luoksensa,
kuten menneinä aikoina. Cherry oli kadottamaisillaan hänet -- tämä
olisi hänen ainoa mahdollisuutensa voittaa hänet takaisin itselleen.
Hän suoritti tehtävänsä kevyesti, ja hänen nopeutensa ja taitonsa
kannustivat Broncoakin, kunnes hänenkin aistinsa herkistyivät ja hänen
huomiokykynsä; tuli entistä terävämmäksi ja nopeammaksi. Glenister
noitui itsekseen kortteja. Hän oli kuin humalassa, ikäänkuin
viininhöyryt olisivat käärineet hänen aivonsa usvaan. Hän vääntelihe
tuolillaan, suonet pakottivat hänen niskassaan ja veri oli tunkeutunut
hänen päähänsä. Hetken kuluttua hän sanoi:
"Minä haluan korkeampaa panosta. Eihän tämä ole lasten peliä! Pankaamme
peli vapaaksi!"
Bronco loi riemuitsevan katseen tyttöön ja myöntyi Glenisterin
toivomukseen.
"Kuten haluatte. Olkoon rajana sininen taivas. Kasatkaa rahanne
kattoparsiin saakka."
Hän alkoi sekoittaa kortteja.
Roy pani sata puntaa 'tutunomaiselle' kortille. Kolmannella
kierroksella hän menetti sen. Hän pani seuraavalla kierroksella
kaksisataa ja menetti, neljäsataa ja menetti kolmannen kerran. Onni oli
kääntänyt hänelle selkänsä. Hän kiristeli hampaitaan ja koroitti
panokset kaksinkertaisiksi, kunnes ne olivat nousseet suunnattoman
korkeiksi. Kid jakoi kortteja yhä entisen tyynesti. Glenisterin valtasi
polttava raivo, jota hän ei voinut enää hillitä. Ne eivät olleet hänen
rahojaan -- välipä tuosta, vaikka ne menettäisikin. Hän tahtoi jatkaa,
kunnes voittaisi. Hänen täytyi voittaa.
Hän otti povitaskustaan nipun seteleitä, niin paksun, että hänen täytyi
pidellä sitä kaksin käsin. Katselijat näkivät, että siinä oli
enimmäkseen keltaisia seteleitä. Kukaan ei hiiskunut sanaakaan.
Glenister laski rahat ja katsahti pankinpitäjään, joka nyökkäsi
hyväksyvästi, minkä jälkeen hän työnsi rahat esiin, kunnes ne
pysähtyivät kuninkaalle. Hän pani kuparikolikon päällimmäiseksi
setelinipulle. Kaikki läsnäolijat hengähtivät syvään. Milloinkaan ei
näillä mailla ollut nähty moista panosta -- se edusti kokonaista
omaisuutta. Tästä kehittyi satu, jota sopi kertoa vielä
lastenlapsillekin, kuinka mies voi ansaita yhtenä iltana omaisuuden ja
menettää sen taas yhden korttikierroksen aikana.
Cherry Malotten sormet olivat jääkylmät ja häntä puistatti, niin että
tarkkailukoneen nappulat kalisivat, ja hänen sydämensä jyskytti niin
että hän tuskin voi hengittää, jotakin paksua kohosi hänen kurkkuunsa
ja hän oli tukehtumaisillaan. Jos Glenister voittaisi tällä kerralla,
lopettaisi hän heti, siitä oli tyttö varma. Entä jos hän menettäisi?
Ah! Mitä saattoi tuntea Kid, joka pelasi satunnaisen kiukunpuuskan
yllyttämänä, hänen rinnallaan, jonka toiveet onnesta, rakkaudesta ja
elämästä olivat tämän panoksen varassa?
Kid tiesi ilmeisesti, mikä kortti oli lähinnä, koskapa hän ei antanut
hänelle minkäänlaista merkkiä. Ja kun Glenister ojentautui taaksepäin,
työnsi hän hitaasti ja varmasti ylimmäisen kortin laatikosta. Hänen
kätensä ei värähtänyt. Kortti oli ruutuyhdeksikkö, ja ympärillä olijat
hengähtivät syvään. Kuningas ei ollut voittanut. Menettäisikö se?
Jokaisen katse ahmi pientä nikkelöityä laatikkoa. Jos seuraava kortti
olisi lähinnä yhdeksikköä matalampi, olisi suurin panos, minkä Alaska
milloinkaan oli nähnyt, menetetty.
Hitaasti liikkui pankinpitäjän valkoinen käsi, hänen keskisormensa
kosketti ruutuyhdeksikköä ja se liukui kevyesti laatikosta ja sen
tilalla tuijotti katselijoihin ristisotilas. Hiljaisuus laukesi. Miehet
puhuivat, jotkut nauroivat, mutta heidän naurussaan ei ollut ilon
rahtuakaan. Tuntui pikemmin, että kaikki olivat tukehtumaisillaan.
Pankinpitäjä ojensi kätensä ja työnsi setelit laskematta laatikkoonsa.
Glenister ei noussut. Hän istui synkkänä, kulmakarvat kurtussa, leuka
eteenpäin työntyneenä, tukka otsalla riippuen, verestävin silmin ja
elottomin katsein.
Cherry Malotte oli näännyksiin saakka väsynyt. Kuluneitten kolmen
tunnin jännitys oli ollut niin ankara, että hän tuskin jaksoja pysyä
pystyssä, mutta hän päätti sentään olla mukana pelin loppuuni saakka.
Kid aikoi juuri ruveta jakamaan kortteja, kun Glenister sanoi:
"Odottakaa! Minkäarvoinen on tämä talo, Bronco?"
"Mitä tarkoitat?"
"Sinähän omistat tämän laitoksen?" Hän viittasi kädellään ympärilleen.
-- "No, mikä on sen arvo?"
Bronco empi hetken, joukko höristi korviaan ja tyttö kääntyi kummissaan
ja huolestuneena katsomaan Glenisteriä. Mitä hän nyt aikoi?
"Kaikki irtain mukaan luettuna satakaksikymmentä tuhatta dollaria.
Miksi sitä haluat tietää?"
"Minä haluan panna ässälle osuuteni Midakseen koko sinun viheliäistä
pelihelvettiäsi vastaan."
Syntyi mitä syvin hiljaisuus, ennenkuin ympärillä seisojat ehtivät
tointua ja tajuta tehdyn tarjouksen suunnattoman merkityksen. Mieshän
oli pähkä hullu! Oli valittava kolmesta kortista. Yksi voittaisi,
toinen menettäisi ja kolmas oli arvoton.
Ainoastaan Cherry saattoi osapuilleen arvata, mikä pani Glenisterin
toimimaan niinkuin hän nyt toimi. Se ei ollut pelihimo, ei liioin
päätön itsepintaisuus. Siinä piili jotakin syvemmällä. Hän oli
epätoivoinen mies, jonka sydän oli murtunut. Hän oli menettänyt Helenen
-- vielä pahempaa, tämä oli osoittautunut arvottomaksi, ja Helene oli
kumminkin ollut kaikki mitä hän maailmalta tahtoi. Mitäpä hän välitti
Midaksesta ikuisine oikeusjuttuineen, salahankkeineen ja metkuineen?
Hän oli väsynyt kaikkeen ja halusi päästä kaikesta eroon. Jos hän
voittaisi, hyvä sekin. Jos hän häviäisi, ei kultamaa merkitsisi hänelle
yhtään mitään.
Kun hän oli esittänyt tarjouksensa, painoi Kid päänsä alas kuin asiaa
tuumiakseen. Tyttö näki, että hän tutki hyvin jännittyneenä laatikossa
olevaa korttia ja että hänen sormensa kosketti tavallista kevyemmin
ylintä korttia sillä aikaa kuin kaikkien muitten katseet olivat
kohdistettuina Glenisteriin. Lopulta hän katsahti ylös, ja Cherry
äkkäsi hänen silmissään voitonriemuisen kiillon. Glenisterin kohtalo
oli ratkaistu.
"Antaa mennä", sanoi Kid käheästi. "Käännä kortti."
Tyttö luuli pyörtyvänsä. Häntä halutti huutaa. Hetken riemu oli
tukehduttaa hänet -- tai oliko se riemua, kun asiaa tarkemmin mietti?
Hän näki Tobyn vapisevin käsin sivelevän kurkkuaan ja sitten
kostuttavan kuivia huuliaan. Hän näki miehen, jonka turmiota hän oli
osaltaan edistänyt, kumartuvan eteenpäin, näki hänen laihat kovat
kasvonsa ja näki hänen silmissään elämään kyllästyneen kärsivän ilmeen.
Hän ei unohtaisi koskaan tuota katsetta. Ympärillä seisova joukko oli
liikkumattomana, se ei ollut vielä selvinnyt siitä jännityksestä, johon
Glenisterin ehdotus oli sen saattanut. Kaikki tunsivat Midaksen ja mitä
hänen panoksensa merkitsi. Tuossa oli puolet Midaksesta kirjavaksi
maalatun paperilapun alla. Hitaasti, mikä voi tehdä ihmisen hulluksi,
Kid nosti ylimmän kortin. Sen alla oli patakolmonen. Glenister ei
liikahtanut eikä lausunut mitään. Joku yskäisi, ja se tuntui
tykinlaukaukselta. Broncon sormet tapailivat jälleen laatikkoa. Hän
empi tahallaan hetken aikaa ja silmäili salaa tyttöä. Sitten kolmonen
katosi ja sen alla oli ässä, niinkuin kuningas oli ollut edellisessä
pelissä. Se merkitsi Glenisterille täydellistä tuhoa. Hän kohotti
katseensa mitään näkemättä. Kuolemanhiljaisuuden katkaisi äkkiä kiivas
huudahdus. Cherry Malotte oli lyönyt laatikkonsa kiinni ja huusi:
"Peli ei ole oikea. Laatikot ovat väärennettyjä."
Glenister nousi puolittain seisaalleen ja kumosi tuolinsa. Kid
heittäytyi rähmälleen pöydän yli ja kurkotti eteenpäin kummallisia
käsiään jäykkine kynsimäisine sormineen, ikäänkuin hän tahtoisi koota
ne rikkaudet, jotka tyttö nyt häneltä riisti. Hänen kasvonsa olivat
kalmankalpeat ja hänen silmistään leiskui tyttöä kohden pahaenteinen
tuli.
Glenister sai vähitellen malttinsa takaisin ja kykeni jälleen tajuamaan
tilanteen yksityisseikkoja. Hän tuntui heräävän painajaisunesta. Hän
voi kyllin selvästi lukea väärinpelaajan katseesta vihaa ja pettymystä.
Cherry yritti puhua, mutta sanat takertuivat kurkkuun. Sitten Kidkin
tuli ennalleen, kohotti nyrkkinsä ja iski sen pöytään sellaisella
voimalla, että kulta- ja hopearahat hypähtivät koholle. Cherry sulki
silmänsä päästäkseen näkemästä hänen vääntyneitä piirteitään. Glenister
katseli häntä pitkään ja sanoi:
"Luulen käsittäväni, mutta rahat olivat kaikissa tapauksissa sinun,
niin etten minä niitä vaadi."
Mihin hän tähtäsi, oli selvän selvää. Kid nosti rahalaatikon eteensä,
mutta Glenister puristi oikean kätensä nyrkkiin ja kumartui eteenpäin.
Hän olisi voinut surmata toisen yhdellä ainoalla nyrkiniskulla, sillä
peluri oli sillä hetkellä vallan hänen armoillaan. Kid koetti rohkaista
mieltään, mutta hänen kasvonsa alkoivat elehtiä, ikäänkuin niiden alla
liikkuvat hermot eivät enää olisi olleet hänen hallittavinaan, vaan
antautuivat rajuun, hillittömään mässäilyyn.
"Olet opettanut minulle jotakin", siinä kaikki mitä Glenister sanoa ja
sitten hän tunkeutui joukon halki ja ulos viileään yöilmaan. Hänen
yläpuolellaan säkenöi napaseudun tähtitaivas, ja suolakylläinen
meri-ilma tuntui puhtaalta ja virkistävältä. Kaukaa kuului susikoiran
pitkäveteinen ulvonta. Hän pysähtyi ja paljastettuaan päänsä hän seisoi
kauan paikallaan ja teki lujan päätöksen, ettei enää milloinkaan kajoa
korttiin.
Samaan aikaan saapui Cherry kotiin nopeasti kuin takaa-ajettuna. Hän
pysähtyi hetkeksi ennenkuin astui huoneeseensa ja kohotti epätoivoisena
kätensä kohti korkeuksia.
"Oi, miksi sen tein? Miksi sen tein? En ymmärrä enää itseäni."