Glenister oli vaistomaisesti suunnannut askelensa mökkiään kohti, mutta
jätettyään taakseen valaistut kadut hän muisti väristen, kuinka
yksinäinen ja äänetön se oli. Ei, tällä hetkellä ei kotiin! Hän ei
voisi sietää yksinäisyyttä eikä seurustelua omien ajatustensa kanssa.
Hän ei uskaltanut olla yksin. Dextry oli tietenkin alhaalla kaupungissa
ja hänen itsensäkin oli mentävä sinne, missä saisi nähdä elämää ja
valoa ympärillään. Hän kosketti huuliaan kielellään ja huomasi, että ne
olivat turvonneet ja kuivat.
Joskus menneinä vuosina oli sattunut, että hän oli saapunut kotiin
pitkän marssin näännyttämänä, taisteltuaan tuntikausia pakkasta ja
nälkää vastaan, kaikki jäsenet väsymyksestä pakottaen, vaatteet märkinä
ja jäykkinä, mieli masentuneena ja synkkänä. Sellaisina harvinaisina
hetkinä hän oli tuntenut polttavaa janoa, janoa, joka kalvci ja
kuivatti hänen sisuksiaan, kunnes hänestä tuntui, että kaikki luutkin
hänen ruumiissaan himoitsivat kuumeisesti jotakin, millä niiden janoa
sammuttaa. Se ei ollut veden janoa, ei janoa, jonka voi sammuttaa
kourallisella lunta, vaan sitä hermoihin patoutunutta rajua himoa, joka
vaatii jotakin huumaavaa, kiihdyttävää, tulista juomaa, joka polttaa ja
kuluttaa. Viskyä -- konjakkia! Muistellessaan tätä villiä himoa, joka
toisinaan oli hänetkin vallannut, hän tunsi osanottoa niitä onnettomia
kohtaan, jotka olivat liian heikkoja vastustaakseen moisia kiusauksia.
Kauhukseen hän totesi itsessään samanlaisen hirveän janon, ikäänkuin
hän olisi par'aikaa ankaran pakkasen kynsissä ja loputtomien,
väsyttävien penikulmien uuvuttama. Se ei ollut mieletöntä halua
hukuttaa ajatukset tai karkoittaa se suru, jonka kouriin hän oli
joutunut, se oli vain janon tunnetta. Janoa, pakottavaa, värähdyttävää,
ruumiillista himoa päästä sammuttamaan se tuli, joka hänessä paloi. Hän
muisti, että oli kulunut kokonainen vuosi siitä kuin hän oli maistanut
tippaakaan viskyä. Kuluneitten viime hetkien kuume oli kuivannut hänen
ruumiinsa koko solurakenteen.
Kun hän työnteli syrjään miehiä kahvila Pohjolan tarjoilupöydän
ympäriltä, luovuttivat lähinnä seisovat hänelle paikkansa, sillä he
tunsivat sen janon, joka paljastuu miehen kasvoista. Heidän
esiintymisensä palautti Glenisterin mielen tasapainoon ja hän vetäytyi
pois joukosta. Hän ei mielinyt humaltua vetelehtijöitten ja jätkien
parissa. Sen piti tapahtua ihmiskatseilta piilossa. Eihän siinä ollut
mitään ylpeiltävää. Hänen oikealla puolellaan seisova mies kohotti
lasinsa, ja nuorta miestä tukahdutti raivokas halu temmata lasi hänen
kädestään. Hän malttoi mielensä ja kiiruhti teatterihuoneeseen,
vetäytyi erääseen aitioon ja työnsi oviverhot eteen.
"Viskyä!" sanoi hän paksulla äänellä eräälle tarjoilijalle. "Tuokaa
tänne heti! Ettekö kuule! Viskyä!"
Cherry Malotte oli nähnyt hänen tulevan ja menevän aitioon. Hän nousi
tuoliltaan ja lähti hänen luoksensa kursailematta.
"Mikä poikaa vaivaa?" hän kysyi.
"Ah, olen iloinen, että tulit. Juttele minulle."
"Kiitoksia paljon harvoista, mutta valikoiduista kohteliaisuuksistasi",
nauroi tyttö. "Mikset samalla pyydä, että kertoisin hupaisia
alkuperäisiä juttuja? Näytät siltä kuin olisit myynyt voin ja
kadottanut rahat. Mikä sinua vaivaa?"
Hän jutteli hetken aikaa, kunnes tarjoilija saapui. Nähdessään, mitä
tällä oli tarjottimellaan, hän sieppasi lasin ja tyhjensi sen
lattialle. Glenister kimmahti pystyyn ja tarttui häntä ranteeseen.
"Mitä sinä tällä tarkoitat?" hän ärähti.
"Se oli viskyä, poika, ja sinä et juo."
"Viskyä tietenkin. Tuokaa toinen lasillinen", hän huusi
tarjoilijattarelle.
"Mikä sinua vaivaa?" penäsi tyttö vielä kerran. "En ole nähnyt sinua
milloinkaan tällaisena. Sinä tiedät, ettet juo. Minä en salli sinun
sitä tehdä. Juoda -- juoda, sellainen sopii tyhjäntoimittajille ja
mielettömille. Älä juo, Roy! Onko sinulle tapahtunut jotakin ikävää?"
"Minä sanon sinulle, että minun on jano ja minä haluan juoda. Voitko
sinä aavistaa, miltä tuntuu, kun sisässä palaa ja suonet ovat
kuivuneet?"
"Koskeeko se sitä tyttöä?" sanoi Cherry tyynen vakavasti. "Hän on
pettänyt sinut."
"Niin onkin -- entä sitten? Minun on jano. Hän menee Mac Namaran kanssa
naimisiin. Minä olen ollut narri."
Hän kiristeli hampaitaan ja tarttui lasiin, jonka tarjoilija oli
tuonut.
"Mac Namara on roisto, mutta hän on myöskin mies eikä ole milloinkaan
maistanut väkeviä."
Cherry lausui tämän tyynesti ja kevyesti, mutta Glenister pysäytti
lasin puolitiehen suuhunsa.
"Mitä se tähän kuuluu? Sinähän paasaat kuin raittiussaarnaaja.
Hyveellisyys somistaa sinua tavattomasti."
Tyttö punehtui, mutta jatkoi:
"Juolahti vain mieleeni, että ellet ole kyllin vahva hallitsemaan
kurkkuasi, et ole liioin kyllin vahva voittamaan miestä, joka hallitsee
itseänsä."
Glenister silmäili hetken aikaa viskylasiaan ja pani sen sitten
takaisin tarjottimelle.
"Tuokaa tänne pari lasillista sokerivettä", hän sanoi, ja nauraen, mikä
meikein kuulosti nyyhkytykseltä, Cherry Malotte kumartui eteenpäin ja
suuteli häntä.
"Sinä olet liian hyvä upottaaksesi surut lasiin. Kerro nyt minulle
kaikki."
"Ah, se on liian pitkä juttu. Olen vast'ikään saanut tietää, että tyttö
on mukana tuomarin ja Mac Namaran hommissa -- siinä kaikki. Hän on
heidän lähettinsä -- heidän vakoilijansa. Hän toi tänne Struvelle
asiapaperit ja sai Dextryn ja minut luovuttamaan heille kaivoksen. Hän
sai meidät luottamaan lakiin ja hänen enoonsa. Niin, hän hypnotisoi
minut luovuttamaan omaisuuteni ja antamaan sen hänen sulhaselleen,
tuolle kirotulle juonenpunojalle. Ah, hän on aika veijari,
viattomuudestaan huolimatta. Kun hän hymyilee, tuntee itsensä iloiseksi
ja sydäntä lämmittää, ja hänen silmänsä ovat kirkkaat ja puhtaat kuin
vuoristojärvi, mutta hän on valheellinen -- hän on kiero -- ja -- hyvä
Jumala, kuinka minä häntä rakastan?" Hän peitti kasvot käsiinsä.
Kun Cherry Malotte hetki sitten koetti puolustaa häntä häntä itseään
vastaan, oli hän avomielinen ja luonnollinen, mutta nyt kun oli puhe
hänen kilpailijattarestaan, tapahtui hänessä muutos, jota Glenister ei
kuitenkaan huomannut. Tyttö omaksui jälleen sen osan, johon hän
tavallisesti naamioitui, ja hänen silmänsä eivät olleet enää
miellyttävät katsella.
"Minä olisin voinut sanoa tämän kaiken jo aikoja sitten ja enemmänkin."
"Enemmän? Mitä enemmän?"
"Muistatko, että tulin ilmoittamaan sinulle ja Dextrylle, että teidän
luonanne aiottiin tulla etsimään varastettua kultaa? No niin -- se
tyttö opasti heidät oikealle tielle. Sain sen myöhemmin selville.
Hänellä on avain Mac Namaran kassaholviin, jossa teidän kultanne
säilytetään, ja hänpä se ohjaa tuomariakin eikä suinkaan Mac Namara."
Tyttö valehteli sulavasti ja Glenister uskoi häntä.
"Muistat kai, että he murtautuivat sinun kassa-arkkuusi ja ryöstivät
rahasi?"
"Entä sitten?"
"Mistä he saivat tietää, että teillä oli siellä kymmenentuhatta
dollaria?"
"Sitä en tiedä."
"Mutta minäpä tiedän. Dextry oli puhunut asiasta hänelle."
Glenister nousi.
"En halua kuunnella enempää. Tulen hulluksi. Sisässäni kiehuu, sillä en
ole milloinkaan ollut mukana tämänmoisessa taistelussa. Näetkös, olen
elänyt kuin nauta nämä viime vuodet. Kun teki mieleni juoda, minä join;
mitä halusin, sen sain, sillä olin kyllin vahva ottamaan. Tämä on
minulle jotakin uutta. Minä menen nyt alas saadakseni ajatella muita
asioita ja sitten menen kotiin."
Kun Glenister oli poistunut, istui nuori nainen pitkän aikaa paikallaan
nojaten aitiosuojakkeeseen ja silmäten alas katsomoon. Näytäntö oli
loppunut ja tanssi alkanut, mutta hän ei sitä erikoisesti huomannut,
sillä hän hautoi ajatuksia kiihkeästi kuin henkilö, joka tuntee pitkän
ja väsyttävän etsiskelynsä pian päättyvän. Hän ei huomannut, että
Bronco Kid teki hänelle merkkejä, eikä liioin miestä, joka oli tämän
seurassa, minkä vuoksi pankinpitäjä opasti seuralaisensa tytön aitioon.
Hän esitteli miehen herra Champianiksi.
"Haluatteko tanssia?" kysyi vastatullut.
"En, mieluummin katselen. Tunnen tällä hetkellä seurustelun kaipuuta.
Te olette maailmanmies, herra Champian. Oletteko kuullut mitään uutta
ja huvittavaa? Häväistysjuttuja tai muuta sellaista?"
"Enpä voi kehua. Vaimoni hoitelee sitä puolta koko perheen puolesta.
Mutta tiedän kyllä, että sitä lajia on kasaantunut aika paljon. On
huvittavaa tarkata sitä ilmettä, joka liikkuu eräitten täkäläisten
kasvoilla, ikäänkuin emme kaikki olisi samanarvoisia kolmannenkuudetta
asteen pohjoispuolella. En ole milloinkaan kuullut mokomaa."
"Jotakin uutta ja huomiota herättävää?" kysyi Bronco hieman
innostuneempana.
"Mitä viimeksi kuulin koski tuomarin sisarentytärtä, neiti Chesteriä."
Cherry Malotte kääntyi äkkiä puhujaan päin, ja Bronco Kid laski
jalkansa hitaasti lattialle.
"Mitä niin?" kysyi tyttö.
"Kaikesta päättäen hän on pannut maineensa alttiiksi tuon nousukkaan
Glenisterin seurassa, kun hän saapui tänne viime keväänä. Hyvin
kainostelematta, mikäli vaimoni väittää. Hän oli näet mukana samassa
laivassa ja sanoo nyt, että häväistysjuttu oli ihan täydellinen."
Ahaa! Glenister oli kertonut vain puoli tarinaa, tuumi Cherry Mätätte.
Totuus oli nyt paljastumaisillaan. Samalla hetkellä Champian tuumi
itsekseen, että tämä nainen hänen edessään oli kuin täysiverinen
tanssisalikeiju, viekas, lemmenkade, vahingoniloinen seikkailijatar.
"Ja se naikkonen tekeytyy hienon maailman naiseksi", tyttö ivaili.
"Hän onkin hieno", sanoi siihen Kid. Hän istui jäykkänä ja suorana
tuolillaan ja hänen nyrkkiin puristettujen kouriensa rystyset olivat
valkoiset. Aition hämärässä eivät toiset huomanneet, että hän oli
kalmankalpea, eikä hän enää puhunutkaan mitään, sanoihan vain hyvästi
Champianille, kun tämä hetken kuluttua poistui. Mutta kun ovi oli hänen
takanaan sulkeutunut, nousi Kid ja ojenteli jäseniään ei väsymyksestä
vaan ikäänkuin norjentaakseen lihaksiaan sen pitkän jännityksen
jälkeen, jonka ne olivat saaneet kestää. Hän kostutti huuliaan
kielellä, ja suu oli ihan kuiva. Cherry katsahti tällöin häneen.
"Miksi irvistelet tuolla tavoin?" Kun valo osui hänen kasvoilleen,
hämmästyi hän aika lailla. -- "Minkälaiselta sinä näytätkään! Mikä
sinua vaivaa? Voitko pahoin?"
"En, ei minua mikään vaivaa", vastasi toinen käheällä äänellä.
"Oletko sinäkin rakastunut siihen tyttöön? Hänhän on pannut kaikkien
miesten päät pyörälle."
Hän väänteli käsiään, mikä on paha merkki henkilössä, joka on valmis
melkein vaikka mihin, ja kun hän näki Glenisterin kulkevan par'aikaa
tanssisalin poikki, puhkesi hän sanomaan:
"Minä voisin surmata hänet."
"Niin minäkin", virkkoi Kid ja lähti aitiosta hyvästiä sanomatta.