Kun Glenister saapui kotiin, tapasi hän Dextryn ankarassa hommassa:
hävittämässä viimeisiäkin jälkiä viimeöisestä seikkailusta.
"Neiti Chester tunsi meidät viime yönä", hän ilmoitti ensi töikseen.
"Kuinka sen tiedät?"
"Hän sanoi sen minulle äsken ja kertoi lisäksi, että hän lähetti Mac
Namaran miehineen jokea alaspäin eikä, kuten olisi pitänyt, jokea
ylöspäin. Sen vuoksi pääsimme niin vähällä."
"Niin, eikö hän olekin kruunu naisten seassa? Nyt hän on kuitannut
laskunsa. Asiasta toiseen, paljonkohan meidän onnistui haalia kokoon --
punnitkaamme saalis."
Dextry meni vuoteen luo, aukaisi huovat, joista paljastui neljä
poronnahkaista, painavaa pussia.
"Tässä lienee ainakin kaksikymmentätuhatta dollaria se mukaan luettuna,
jonka annoin Wheatonille", sanoi Glenister.
Samassa tuokiossa riuhtaistiin tuvanovi auki, ja Glenister, joka
vaistomaisesti pani huovat entiseen asentoon, tempaisi käteensä Dextryn
kuusipiippuisen revolverin ja tähtäsi sillä oveen päin.
"Älä ammu, poika!" huudahti kutsumaton vieras hengästyneenä. -- "Hyvä
isä, kuinka kiihoittunut sinä oletkaan!"
Glenister laski aseensa. Tulija oli Cherry Malotte; ja hänen
huohottavasta hengityksestään ja kuumeisista poskistaan toverukset
voivat päätellä hänen juosseen. Hän ei antanut heille aikaa kysyä
mitään, vaan sulki oven ja väänsi avaimen salpaan.
"He ovat teidän jäljillänne, pojat -- teidän on paras pötkiä pakoon. He
ovat tulossa tänne."
"Kutka?"
"Mitä?"
"Pian! Minä kuulin Mac Namaran ja Vorheesin keskustelun. Joku on
antanut teidät ilmi. He ovat matkalla tänne, sanon. Minä hiivin ulos
takaovesta ja juoksin tänne halki loan. Katsokaas, miltä näytän", hän
sanoi ja osoitti jalkojaan ja heilautti hameensa liepeitä.
"En käsitä, mitä tarkoitatte", virkkoi Dextry ja loi toveriinsa
varoittavan silmäyksen. "Emme ole tehneet mitään rikosta."
"No, siinä tapauksessa on kaikki hyvin. Minä pidin varmuutta parempana.
Miehillä on vangitsemismääräys teidän varallenne viima öisen
kaivosvarkauden johdosta -- Kas, tuolta he jo tulevatkin." -- Hän
hyppäsi ikkunaan, ja molemmat miehet kurkistivat hänen olkapäittensä
yli. Kapeaa tietä myöten lähestyivät Vorhees, Mac Namara ja kolme
muuta miestä.
Talo oli jotenkin yksinäisellä paikalla tundra-alueella, niin että se
joka lähestyi sitä lautakäytävältä näki yht'aikaa koko rakennuksen ja
pihan. Pakoa ei käynyt ajatteleminenkaan, sillä takaovesta pääsi vain
aution aavikon jalansyvyiseen savisohjoon, ja sitäpaitsi oli kuudes
mies mennyt kiertoteitse ja lähestyi nyt taloa takaa päin.
"Hyvä Jumala, he aikovat panna täällä toimeen kotitarkastuksen", sanoi
Dextry, ja toverukset katsoivat toisiaan terävästi.
Salaman nopeasti Glenister hypähti huopien luo, otti nahkapussit ja
pujahti viereiseen huoneeseen. Seuraavassa hetkessä hän tuli takaisin
ja silmäili epätoivoisen näköisenä ympäri huonetta, jossa ei ollut
ainoatakaan sopivaa kätköpaikkaa. Oli hulluutta ajatellakaan tänne
mitään piilottaa. Talossa oli kyllä ullakko, mutta hän oivalsi heti,
että vainoojat nuuskisivat sen ensi töikseen.
"Minähän sanoin sinulle, että hän on kovasisuinen vastustaja", virkkoi
Dextry, kun kiireiset askelet tulivat lähemmäksi. "Hän ei ole liioin
narri. Kun hän ei saanut meitä kiinni vuorilla, antaa hän täällä iskun,
joka pätee. Meidän olisi pitänyt kätkeä kulta jonnekin."
Hän heilutteli mustunutta revolveriaan ja hänen piirteensä kovenivat
petolinnun omaisiksi.
Cherry Malotte huomasi, kuinka Glenisterin kasvojen ilme ehtimiseen
vaihtui ja koveni sitten sellaisen miehen lujaksi päättäväisyydeksi,
joka on ahdistettu äärimmäisyyteen. Nyt oli poliisivartiosto ovella ja
jyskytti. Tuvassa olijat seisoivat jäykkinä ja jännittyneinä
paikallaan. Äkkiä Glenister viskasi kultapussit vuoteelle.
"Mene toiseen huoneeseen, Cherry. Täällä syntyy pieni meteli."
"Kuka siellä?" kysyi Dextry aikaa voittaakseen.
Samassa nuori nainen hiipi ääntä päästämättä kylmän ja tyhjän
rautauunin luo, joka seisoi huoneen nurkassa. Nämä uunit, joita
käytetään paljon näillä pohjan perillä, on tehty pystysuoraan
asetetuista rautasylintereistä, joihin hiilet kaadetaan ylhäältä. Hän
kohotti kantta ja kurkisti uunin sisään ja huomasi sen olevan melkein
puolillaan palanutta tuhkaa. Hän kääntyi sen jälkeen Glenisteriin päin
loistavin silmin ja huulet puoliavoinna. Tämä älysi heti tarkoituksen,
ja silmänräpäystä myöhemmin nuo neljä pussia lojuivat kuohkean tuhan
sisässä. Tämä rohkea temppu oli suoritettu yhtä kerkeästi kuin sen
syntyajatus oli kehkeytynyt Cherry Malotten aivoissa ja ennenkuin
Dextryn kysymykseen oli ehtinyt vastausta kuulua.
Glenister avasi välinpitämättömän näköisenä oven ja päästi miehet
sisään.
"Olemme saaneet määräyksen toimittaa täällä kotitarkastuksen", sanoi
Vorhees.
"Mitä te etsitte?"
"Anvil Creekin kultaa."
"Vai niin -- etsikää vain."
Miehet tutkivat huoneen nopeasti kohta kohdalta piittaamatta nuoresta
naisesta, joka katseli heidän puuhiaan välinpitämättömänä, tai
vanhuksesta, joka tarkkasi jokaista heidän liikettään, Glenisterin
kasvoilla oli huoleton ja ilkkuva ilme, mutta hänen oikea kätensä oli
ote valmiina, ja hänen kylmäverisyydessään oli tottuneen miekkailijan
valppautta.
Mac Namara johti kotitarkastusta tavalla, joka oli ilmeisesti
ristiriidassa hänen aiemman, teennäisen ystävällisyytensä kanssa.
Viimeöisen takaa-ajon epäonnistuminen tuntui tehneen hänet
sappitautiseksi. Naamio oli pudonnut, ja hänen luonteensa paljastui
oikeaan väriinsä -- itsevaltaiseksi, ylimieliseksi, julmaksi.
Toveruksiin hän suhtautui halveksivan äänettömästi.
Tunkeilijoitten tarkasti suorittaman työn aikana oli Cherry Malotten ja
molempien miesten sydän kymmeniä kertoja lakata sykkimästä ja sitten
alkanut hurjana takoa, kun Mac Namara tai Vorhees olivat lähestyneet
uunia. Lopuksi Vorhees kohotti uunin kanta ja kurkisti sen mustaan
sisustaan. Samassa hetkessä tyttö parahti syöksähti paikaltaan, ja
Vorhees kääntyi taakseen parahiksi nähdäkseen hänen tarrautuneen
Dextryn käteen.
"Älkää tehkö sitä! Älkää tehkö sitä!" huudahti hän rukoilevaa
vanhukselle. "Pysykää vain tyynenä. Kadutte sitä muutoin. He ovat pian
lopettaneet."
Vorhees ei ollut nähnyt minkäänlaista liikettä Dextryn taholta, mutta
varmaankin hän arveli tytön nopean katseen keksineen jonkun merkin
suunniteltuun väkivaltaiseen tekoon. Mac Namara tuli samassa
sisähuoneesta.
"Antakaa heidän vain nuuskia", jatkoi tyttö Dextryn pää pyörällä
katsellessa hänen päänsä yli. -- "He eivät kuitenkaan mitään löydä.
Olkaa tyyni, älkää toimiko harkitsemattomasta."
Vorheesista itsestäänkin tuntui tehtävä epämiellyttävältä, parhaassakin
tapauksessa, ja kun hän huomasi toverusten uhkaavat silmäykset, tunsi
hän olevansa haluton jatkamaan tarkastusta talossa, jonka asukkaat
paloivat halusta ampua hänet takaa päin.
"Kulta ei ole täällä", hän tiedotti, mutta Mac Namara rypisi
kulmakarvojaan ja kääntyi sitten ensimmäistä kertaa puhuttelemaa
toveruksia.
"Minulla on teitä kumpaakin varten vangitsemismääräys, ja minä olen
melkein halukas sitä käyttämään, mutta en tee sitä vielä tällä
kerralla. Juttunne ei ole vielä valmis. Saan kyllä teidät kiinni
molemmat."
Hän kääntyi ja meni ovesta ja hänen perässään Vorhees, joka kutsui
vartioston koolle, ja joukko palasi samaa tietä, jota oli tullutkin.
"Sinä olet oikea helmi, Cherry! Olet pelastanut meidät kaksi kerta;
puijasit Vorheesin oikealla hetkellä. Minulla oli sydän kurkussa, kun
hän kurkisti uuniin, mutta seuraavassa hetkessä olin valmis
purskahtamaan nauruun nähdessäni Dextryn kasvojen ilmeen."
Hetkellisen mielialan lumoissa Glenister laski kätensä Cherryn
olkapäälle. Hänen katseestaan ja kosketuksestaan nuori, tyttö tunsi
kurkkuaan kouristavan, hänen rintansa laajeni, hänen silkinhienot
ripsensä värähtivät ja hänestä tuntui huokuvan mitä suloisinta
naisellisuutta. Hän punehtui kuin pieni tyttö ja naurahti ujosti.
Ponnistelemalla hänen onnistui voittaa heikkoutensa, entinen iloinen
huoleton sävy palasi hänen ääneensä ja hänen poskensa jäähtyivät
jälleen.
"Sinä et luottanut ensin minuun, vai kuinka? Jonakin päivänä saat
huomata, että vanhat ystävät kuitenkin kaikitenkin ovat parhaat
ystävät."
Ja ulos mennessään hän lisäsi ilkamoivasti: "Kyllä te sentään olette
tuuliajolla, pojat! Te tarvitsette taloonne emännän."