Vaan vuoren vahvuiset lie vanhan, vankan
nuo portit inhat vaskimuurin moisen,
käy sivu salpain, läpi saarron sankan
tie vapaa keijun kevytkarkeloisen:
alt' usvan, pilvipeiton, rakeen rankan
sen siipi vie meit' iloon ilman toisen;
sen tunnette, sen käymätönt' ei rantaa;
yks siiven isku — taa aioonein kantaa.