Ma sydänyöllä hiivin, piltti pieni,
ain' arastellen ohi kirkkomaan
kotiini, pappilaan; mutt' ylle tieni
niin kirkkaat tähdet syttyi kiilumaan,
ah, sydänöin.
Kun sitten kullan luo jo kulku vei mun,
vei, veti tenho väkivoimainen,
niin alla tähtien ja pohjan leimun
join mennen, tullen mettä autuuden,
ah, sydänöin.
Kuu täysi kunnes vihdoin kuulsi julki
ja heljän loiston loi yön hämäriin,
myös aatos altis, herkkä, nopsa kulki
niin kauas menneisiin ja vastaisiin,
ah, sydänöin.