Armaat puut, jotk' aavistellen
istutin, kun kutsuivat
rusohunnuin huiskuellen
ihmeisimmät unelmat,
arvaatteko, kuinka lemmin,
kuinka lempi vastaakaan
vieno vielä puhtoisemmin
pyyteeseeni puhtaimpaan?
Nouskaa ilmoihin kuin juurin
sydämeeni juurtunein;
niille riemuin, suruin suurin
muheaksi mullan tein.
Tuoksut, varjot, marjat luokaa,
auvo uus jok' aamuun, — vain
kullan, kullan kanssa suokaa
mun ne maistaa kaulakkain!