Ma metsään kuljin,
kuin jalka vei,
mull' etsiä mitään
miel' ollut ei.
Näin katveess' armaan
ma kukkasen,
kuin taivaan tähti
on silmä sen.
Sen taittaa tahdoin,
se kuiskuttaa:
siis murrun, kuihdun,
en elää saa!
Sen nostin kaikin
ma juurineen,
toin kodin tarhaan
sen kaunoiseen.
Sen siirsin paikkaan
ma suojaisaan;
nyt versoo, kukkii
se ainiaan.