Syvällä, syvällä
Kaikki kallis on.
Kivehen kytketty
Aarre verraton.
Iskekää
Jo veikot!
Rynnätkää
Te peikot!
Aukee -- laukee!
Murru -- sorru!
(Vuorenseinämä murtuu paljastaen kaivossolan, jossa punaiset
valot tuikkavat ja joukko yläruumiiltaan alastomia vuorimiehiä
moukareillaan murtaa vuorta, toiset kulettavat louhoksia pois;
joukossa nuoria poikasia.)
KAIN. Ah!
LUSIFER. Ah!
Vuorelaisten laulu.
Syvällä, syvällä
Kaikki kallis on:
Ystävyys, rakkaus,
Onni inehmon!
Syvällä aarteiden lähde,
Syvähän suontansa iskemme.
Esille tarmomme tähde:
Malmia meidän on hikemme!
Iskekää!
Iskekää!
Kiireinen meillä on työ!
Levoton päivä ja yö!
KAIN. Tää unta onko?
LUSIFER. Unta sekä totta -- tulevaisuuden tosiunta ihanaa.
KAIN. Tuolla tulet kiikkuu palloina --?
LUSIFER. -- ja vuoren sydämykset paljastaa.
KAIN. Ah -- jo alan oivaltaa! Kun ihminen sun kerran taltuttaa ja raisun
luontos älyllänsä ohjaa -- niin...
LUSIFER. -- niin olet mailmanvoima, jonka eessä vuoret murtuu, sulaa
kalliot ja kitsas mantu sala-aartehensa luovuttaa!
(Hämyhäivähdys, vuorenseinä umpeutuu ja ensi säkeen aikana avautuu
sulatto suitsevine uunineen. Sen ympäri häärii puolialastomia
miehiä ja poikasia; kahden puolen suuret liehtimet, joiden vivuissa
liehtojia. Uunista tulee neljä malmipuroa: punerva, musta, keltainen
ja valkoinen, juosten toisen seinämän läpi.)
Malminhenkien laulu.
Uunissa kuumassa
Malmin mahla soi;
Kupliten, kuohuten
Hehkuu, purppuroi.
Kalliot virtoina vierii,
Punaisin, mustin ja valkoisin
Lainehin hohtaen kierii
Taiturin taitavan pajoihin.
Liehtokaa!
Liehtokaa!
Tulinen meillä on työ!
Helteinen päivä ja yö!
KAIN. Oi tulen voimaa verratonta! Noin suureksi en sua koskaan voinut
aavistaa.
LUSIFER. Ja kuitenkin tää kaikki lienee alkuvalmisteita vaan.
(Hämyhäivähdys, sulatto katoo.)
KAIN Kas, kas!
(Vuoresta kuuluu laulua, joka vähitellen paisuu. Ensi säkeen
aikana aukeaa paja ahjoineen, liehtojineen, takojineen.
Etualalla teräsaseita, kirveitä, kuokkia, aurantapaisia y.m.
maanviljelysaseita.)
Takojain laulu.
Nostakaa, laskekaa
Väkivasaraa!
Kääntäkää, vääntäkää:
Malmi muodon saa.
Punaisna takojan lapset
Syntyvi säihkyen maailmaan;
Kirkasna raution lapset
Työhönsä käyvät ja toimintaan.
Takokaa! Takokaa!
Terästä meidän on työ!
Kalketta päivä ja yö!
KAIN. Nyt ihmeet näen! Siellähän on kuokka kummanlainen: terä kuuna
paistaa, varsi päivänä kuvastaa. Se kädessä jos oisi --
LUSIFER. -- niin vaikka kalliota viiltää voisi!
KAIN. Ja nuo muut -- en edes tunnekkaan?
LUSIFER. Arra -- harra -- mitä nimistä. Niillä pellon aarteet pintaan
nostan, hyödyn hyvinvoinnin itselleni ostan.
(Hämyhäivähdys, paja katoo. Laulua, ensi säkeen aikana aukeaa
kultaseppäin työpaja lieskuvine ahjoineen. Miestä, naista, lasta
töiden ääressä. Sivulla valmiita töitä: pöytäkaluja, koristeita y.m.
Erään naisen päälle koetellaan somisteita.)
Kultaseppäin laulu.
Oihkavi, voihkavi
Maamies pellollaan;
Leikkavi, korjavi
Kulta viljoaan.
Riemunpa hetkinä pukee
Pöytänsä hohtavin hopehin,
Vaskihin itsensä sukee,
Naisensa kuurtavi kultihin.
Hohtakaa!
Loistakaa!
Hopeita meidän on työ!
Kultia päivä ja yö!
(Hämyhäivähdys, näky katoo. Hetkisen äänettömyys.)
KAIN. Ne katosi ja äänet kiehtoovaiset vaikeni -- on kaikki hiljaa taas.
LUSIFER. Siksi kunnes aika ahjostaan ne uudellensa nostattaa. Se
ihmissuvun jännerten on ihme!
KAIN. Niin, niin! Noin usein olen mielessäni kuvaillut -- tai jotain
sinnepäin -- ja luullakseni uniakin nähnyt toisinaan. Vaan tää kaikki
onko sentään mahdollista?
LUSIFER. Miksei -- se onhan melkein luonnollista! Kun tietämättömyyden
sumuverho katoaa, ken silloin unelman ja toden rajan voipi osottaa.
KAIN. Niin, se raja?
LUSIFER. Lie niinkuin maan ja taivaan raja.
KAIN. Ei, ei; ne rajaviivat ovat hirmun kaukana!
LUSIFER. -- _tällä kohti_, vaan tuolla etäällä -- yhteen sulavat!
KAIN. Kas, sehän -- totta tosiaan -- lie luonnon selvä viittaus!
LUSIFER. Ja aate Jehovan: hän tahtoo yhdistää, ei erottaa.
(Hämyhäivähdys, vuori katoo, ilma kirkastuu.)
KAIN (katselee, kädellään silmiään varjostaen). Näyttää niinkuin vuori
oisi kadonnut --?
LUSIFER. -- ja niinkuin järvi kirkas päilyisi sen sijalla.