Paikka: Uutisviljelysraivio vuoren juurella. Etualalla avara alue
raivattuna ja kuokittuna, sivuilla harvahkoa, matalata metsää. Vuori
metsätön, poikkipuolin kulkeva.
KAIN (kuokkii voimakkain iskuin raskaalla puuharalla). Vain tupruaa! --
Sinä niin vastailet, minä näin kyselen... (Lyö voimakkaan iskun syvään
ja tempasee: räsähdys, haran piikit poikki -- seisoo varsi kädessä.)
Siinä se! Ei kestä -- ei kestä! Mikään ei kestä täyden voiman
kosketusta. Kaikki särkyy -- koko elämä on kuin tuo --
(Viskaa haranvarren kedolle, astuu syrjäpuoleen ja
istuutuu kivelle.)
Ei kestä! Mutta eikö se voisi kestää?
OUTO ÄÄNI (melkein kuiskaten). Eikö se voisi kestää?
KAIN. Eikö ainetta, joka varmasti kestäisi? Pureutuisi maan läpi, puun
läpi, kiven läpi -- kuin kypsään hedelmään?
Totta kai! Ja varmastikin! -- Kun vaan sen löytäisi.
ÄÄNI. Ja miksikäs ei löytäisi? On jo löytänyt!
KAIN. Niin, niin; on jo löytänyt -- jotakin. Yksi ensin, toinen sitte.
Mun punainen lintuni vielä ilmassa leijailee. Se ei erkane minusta, se
seuraa kaikkialle. Öisin majani päällä liitelee, päivin työmaalle
saattelee. -- Ei, nyt minä katson sinua silmiin!
(Menee syrjään tuoden tulikaaren aluspuineen ja rinnuslastoineen.)
Miten ihana ajatus! Saada se valtaansa. Ja miten välttämätöntä! Jos se
sammuisi, tuo kyven? Aabel unohtaisi vaalimisen tai onnettomuus
sattuisi? Saisimmeko sitä enää koskaan uudelleen salamaniskun kautta?
Tuskin -- sehän oli sattuma, jota emme ole sittemmin nähneet.
(Asettaa aluspuun paikoilleen, katselee kaarta.)
Miten kummallinen yö viime yö! Näinkö unta vai valveillaniko uneksuin?
Kipunoita ja leimuavia tulikieliä! Ne kirposivat tuosta kaaren nenästä
-- kirposivat, leimahtivat ja olivat multa kasvot korventaa. Aavistaako
se, että ratkaisun hetki vihdoinkin on lähellä?
(Pyöräyttää oran kaaren jänteeseen, asettaa sen aluspuun ja
rinnuslastan väliin, laskeutuu polvilleen, alkaa kieputtaa.)
Kas! Kas! -- Vauhtia, vauhtia vaan!
Herra Jumala! Se savuaa! Vauhtia, vauhtia!
Kipinä! Oliko se todella kipinä --? Vauhtia!
(Sammaleet oran kärjen ympärillä leimahtavat tuleen.)
Tuli, tuli! -- Aabel, Aada, Silla! Missä te olette? Tuli on keksitty!
Mutta onko se mahdollista? Onko tämä totta vai yöllisen unelman jatkoa?
(Pistää kätensä tuleen.)
Se polttaa! Se on tuli! -- Aabel, Aada, Silla, vanhemmat -- kaikki:
linnut, eläimet, pedot! Missä te viivytte? Tuli on keksitty!
Mutta jos se olikin vain sattuma? Yksi ainoa kerta?
(Sammuttaa, kieputtaa uudelleen.)
Savua! -- Tuli! -- _Toinen_ kerta!
(Sammuttaa taas ja sytyttää kiireisesti.)
Tuli! -- _Kolmas_ kerta! Tuli on ihmisen vallassa, kaaressa, kädessä. Hän
sen sammuttaa ja jälleen esiin kutsuu milloin tahtoo. Oi taivas ja maa!
(Nousee, juoksee ympäristöstä risuja ja mitä muuta käsiinsä saa,
laittaa kokon. Seisoo sen ääressä.)
Niin, niin! Tuikkios tulisilmä -- sinä suuri, salaperäinen, kirkas ja
väkevä! Sinä olet tulevaisuuden tienrasti, sinä yöllä kulkijan polkua
valaiset, sinä värisevää poloista lämmität.
Säihkyös punasydän, leimuos pyhä lekko! Sinä olet kuin oma henkeni, sinä
punainen lintu: levoton, leiskuva, tulisiivin korkeuksiin kohoova.
Syliini tahtoisin sinut sulkea ja kanssasi ikuisen liiton tehdä. Minä
sinua vaalisin ja kanssasi leimuisin, sinä elonpuuni jäännöksen hiileksi
kuluttaisit. Hiili maahan, lieska ylös -- kauvas ja korkealle sinun
siivilläsi!
(Kantaa kiven tulen ääreen, istuu sen päälle, katselee
mietteissään tuleen.)
Sinussa on _henki_ -- vasta tänään sen ymmärrän. Sinä liikut, sinä
puhelet, kun vain ymmärtäisin kieltäsi. Sinä kannat aatokseni kaukaiseen
tulevaisuuteen...
(Katselee hetkisen äänettä tuleen, pää käsivarsien varassa,
käsillä silmiään varjostaen. Tulessa alkaa liekehtiä punaisia
tulikuvioita.)
Mitä? Mitä kummaa? Lieska tanssii -- ei, selviä hahmopiirteitä --
ihmisiä!
Ne kiitävät ohi -- nyökäyttelevät päitään -- kuiskaavat toisilleen. Mitä
kuiskannevatkaan --?
ÄÄNI (kuin Kainin mietteitä jatkaen). Miksen sitäkin arvaisi.
Tulevaisuuden ihmeitä ja salaisuuksia -- kuinka tuli oli alkuansa pieni
kipinä, kuinka se kasvoi maailmanvallaksi --
KAIN. -- kuinka kaikki lähtee kipinästä! Niin, niin! Tuon kaiken
aavistan, mutta nähdä se, mitä toivoni sanoo?
LUSIFER (joka näyttää ilmautuvan maasta Kainin takaa, näkyen aluksi vain
osa kasvoja Kainin olkapään yli hänen kasvojensa vierestä). Ja miksikäs
ei voisi nähdäkkin -- se, joka _tahtoo_ nähdä ja jonka silmä on
terottunut? _Kaikki_ pitää sinun valtasi alle annettu oleman, sanoi se,
joka meidät loi.
(Tuulen hyminä käy ilmassa ja vuoren takaa kuuluu hiljaista
soitantoa.)
KAIN. Mitä --? (Kuuntelee). On kuin kuulisin ääniä -- puhetta, säveliä,
sointuja. Tuuliko puhuu, vuoriko haastaa, vai oma sydämenikö sykäjää?
(Nousee. Lusifer kohoo yhtaikaa, seisoen Kainin takana, koko
näytöksen ajan Kainille näkymätönnä.)
Valehtelisivatko korvani?
(Kuuntelee.)
LUSIFER. Tuskin. Kuulen aivan selvästi!
KAIN. Kummallisia ääniä!
LUSIFER. Ihmeääniä kerrassaan!
KAIN (kuunnellen). Ne kuuluvat --?
LUSIFER. -- vuoren takaa.